tiistai 8. tammikuuta 2013

Talvisota

Tuli tuosta t:stä mieleeni talvisota. Ei se, jota sodittiin tuossa seitsemisekymmentä vuotta sitten, vaan tämä nykyinen. Se, kun venäläiset, hyväkkäät, iltapäivälehtien lööppien mukaan vyöryvät tänne Suomeen. Unotui vallan mainita, että eivät ole miehittämässä maatamme vaan lomailevat. Kauheaa.

Jotenkin minun on vaikeaa ymmärtää sitä, miksi venäläisiin suhtaudutaan niin negatiivisesti. Suomalaisilla on ilmeisesti oikeus matkustaa Pietariin sikailemaan, mutta itänaapurimme ei saa tulla tänne kylpylälomalle, laskettelemaan, shoppailemaan. Laskelmien mukaan jokainen venäläisturisti jättää Suomeen noin 400 euora selvää rahaa. Puoli miljoonaa kertaa 400 euroa on sen verran paljon rahaa, että onko meillä oikeasti varaa nyrpistää nenäämme moiselle summalle vain siksi, että se tulee venäläiseltä?

Ymmärrän toki Suomen jännitteisen ja kompleksisen suhteen Venäjään historiallisesta näkökulmasta. Mutta se tuiki tavallinen venäläinen, joka lähtee joulun tietämillä Suomeen lomalle perheensä kanssa tuskin on tehnyt mitään sellaista, minkä takia häntä pitäisi vieroksua.

Niin että sitä vaan, että vieläkö tätä talvisotaa pitää kauan jatkaa, vai voitaisiinko keskittyä yhdessä nyhtämään turisteilta rahat pois, siis tekemään jotakin sen eteen, että 400 euroa olisi jatkossa vieläkin enemmän? Olen kuullut, että halua kuluttamiseen olisi, mutta palveluita ei ole saatavilla.

1 kommentti:

  1. Tähänpä ei ole paljon lisättävää. Minua on aina ärsyttänyt kovasti suomalaisten Venäjä-vihamielisyys, sillä eihän tavallisten venäläisten voi ajatella olevan millään tavalla vastuussa muinaisista sodista tai muusta kärhämästä... Ihan kamalaa vähän väliä huomata, miten nuiveasti monet suomalaiset ihan syyttä suhtautuvat itänaapureihin :<

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!