sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kuva: Google ja muita tekijänoikeusasioita

Blogeja ja bloginpitäjiä on moneen junaan. Toisissa on kuvia enemmän ja toisissa vähemmän; jossakin blogissa kaikki kuvat ovat kirjoittajan ottamia, toisissa taas - no, kuvat on lainattu jostakin. 

Mitä enemmän luen erilaisia sisustusblogeja - muotiblogeja en juuri jaksa seurata - sitä enemmän minua mietityttää kuvien tekijänoikeudet. Monet blogit ovat täynnä inspiraatiokuvia; Alvhemista ja muista vastaavista palveluista napatut kuvat kattavat ison osan blogin sisällöstä. Aina kuvien lähdettä ei tosin mainita ollenkaan, ja joskus - niin uskomattomalle kuin se kuulostaakin - tekstissä mainitaan, että kuva on otettu Googlesta. Apua!

Kaikk bloggaajat eivät tunnu ajattelevan, että valokuviinkin jollakin on tekijänoikeus, eikä niitä saa niin vain lainailla omaan käyttöön, vaikka ne internetissä vapaasti kopioitavissa ovatkin. Erityisen epäeettiselle lainaaminen - etenkin sellainen, jossa lähdettä ei mainita selvästi - on sellaisissa blogeissa, joiden ylläpitäjä hyötyy bloggaamisesta taloudellisesti. Satunnainen lainaaminen on niin ikään eri asia kuin säännöllinen useiden kuvien mittaisten postausten koostaminen pelkistä lainakuvista. 

En tiedä, onko joillakin bloggaajilla kuvien julkaisemisesta jonkinlaisia sopimuksia esimerkiksi Alvhemin tai vaikkapa Ferm Livingin kanssa. Jos näin on, silloin heillä varmaankin on myös lupa kuvien ahkeraan lainaamiseen. Ja edelleen: jos näin on, silloin asiasta - taloudellisesta hyödystä - olisi korrektia kertoa blogin lukijoille. 

Aivan varmasti joku kommentoi kohta minun olevan vain katkera ja kateellinen, kun oma blogini on niin pieni ja huono, etten ole saanut itse yhteistyökumppaneita surkeille viritelmilleni. Niin saa ihan vapaasti ajatella. Voin vakuuttaa, ettei se ole totta. Minut on opintojeni puitteissa opetettu olemaan tarkka tekijänoikeuksista ja tätä perinnettä haluan vaalia kaikissa omissa toimissani. 
 hde.
Täytyy tunnustaa, etten jaksanut lukea tekijänoikeuslakia aivan sanasta sanaan, joten aivan pilkuntarkkaa viimeisintä tietoa kuvien lainaamisoikeudesta minulla ei ole. Sen sijaan jo maalaisjärki sanoo, että kaikissa tapauksissa lähde on mainittava. Ja jo yläkoululainenkin tietää, ettei Google ole mikään lähde vaan hakukone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!