sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Minun

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat 
sinun luonasi
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi
heidän ruumiinsa
mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan 
heidän kaltaisensa
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaisia
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen 
käden voimasta,
taivu riemulla.

Khalil Gibran

Kun ajattelen sitä, mikä on minun, ensimmäisenä nousee mieleen lapseni. Elämäni valo, voima ja viisaus, joka on opettanut minulle paljon elämästä ja itsestäni, jota minä rakastan, suojelen ja puolustan vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka.

Ja sitten kuitenkin. Minun lapseni ei tosiaan ole minun, ei minua varten. Hän on itseään ja elämää varten. Niin kuin Satu Silvo osuvasti sanoi Helsingin Sanomissa: "Olen ymmärtänyt, etteivät lapseni voi eikä heidän kuulukaan rakastaa minua yhtä paljon kuin minä heitä. Heidän tehtävänään on rakastaa sitten joskus omia lapsiaan." 

Ihmisen tehtävä on elää oma elämänsä, omilla ehdoillaan, ei vanhempiaan varten. 

Minä en voi lastani kaikelta suojella, en tehdä valintoja hänen puolestaan. Kaiken minkä äitinä teen, teen siksi, että joskus olisimme molemmat valmiita katkaisemaan näkymättömän napanuoran. Vanhemmuus on luopumista, jos kohta saamista myös.


 Minulle elämä antoi hänet, lainaksi. Yritän olla luottamuksen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!