Itsetunto-ongelmia

Suomalaisten kansallinen itsetunto sai superviikonloppuna taas pahoja kolauksia. Ruotsiin lähdettiin hakemaan voittoja niin Euroviisuista kuin jääkiekon MM-kisoista. Eipä tullut mitalisijoja kummaltakaan suunnalta.

Nyt sitten mietitään, kuinka kehdataan olla, kun eihän me osata mitään. Nolataan vaan ittemme, perkele. Hautaudutaan vuodeksi pohjoisiin kotikoloihimme vuodeksi - ensi keväänä sitten lähdetään kalevalaisella uholla taas voittamaan kaikki pystit. Ja kun ei onnistuta, tullaan häntä koipien välissä kotiin häpeämään. Jos onnistutaan, heitetään ilmaveivit punaisella matolla eikä ymmärretä hävetä.

Minusta pettymysten sietokyvyssä suomalaisen kansallisen itsetunnon suurin ongelma. Olemme kyllä suorastaan ylitsepursuavan ylpeitä itsestämme ja kansastamme - mutta vain menestyksen hetkellä. Sen sijaan, että kehuisimme Kristaa hienosta show'sta ja tärkeiden asioiden esiinnostamisesta tai kiittäisimme Leijonia hienosta taistelusta MM-kaukaloissa, me häpeämme ja etsimme syitä ja syyllisiä. Miksi meille aina käy näin? Mikä meissä on vikana, kun emme pärjää?

Etenkin Euroviisut nostavat usein mieleeni myötähäpeän tunteita. Ei siksi, että häpeäisin Suomen edustajia. Vaan siksi, että suomalaiset näyttäytyvät epätoivoisina ja naurettavinakin hyväksynnän hakijoina. Tykätkää, meistä pliis! Tykkäättehän? Ollaanhan me ihania? Ollaanhan me eurooppalaisia? On elintärkeää, että koko Eurooppa hyväksyy meidät! Me haluamme niin kuulua joukkoon! Jos musiikistamme ei tykätä, se merkitsee sitä, että meistä ei tykätä. Nyyh. Oi ja voi.

Suomalaisten ongelma on se, että kansallinen itsetuntomme on heikko. Meillä oman kielen ja kulttuurin vaaliminen jää eurooppalaisuudentavoittelun jalkoihin. Se on sääli. Meidän pitäisi oppia olemaan ylpeitä edustajistamme maailmalla ja kannustamaan heitä myös silloin, kun voittoa ei tule. Ennen suomalainen oli tunnettu siitä, että kaveria ei jätetä. Ei enää. Kristakin lynkattiin heti tuoreeltaan, kun voittoa ei tullut. Kyllä olisi ollut toinen ääni kellossa, jos olisi tullut. Kuitenkin sama kappale, sama show ja sama henkilö siellä meitä edusti joka tapauksessa.

Puhetapoja

Joku paheksui jossakin yhteydessä (en valitettavasti muista, mistä luin) syvästi sitä, että kevään uusissa Muumimukeissa Niiskuneiti puuteroi itseään sillä aikaa kun Muumipeikko rakentaa taloa. Että kehtaavatkin, 2000-luvulla vielä pönkittää stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Toimittaja vaati saada tietää, koska nähdään meikkaava Muumipeikko ja remonttireiskaksi ryhtynyt Niiskuneiti. Järkytyksen saattoi aistia, kun mukien tuotannosta vastaava henkilö sanoi, ettei koskaan. 

Hyvä niin.

Välillä ei voi kuin ihmetellä, kuinka väärin tasa-arvo tai sukupuolisensitiivisyys kasvatuksessa voidaankaan ymmärtää. Tasa-arvo ei tarkoita sen enempää sukupuolettomuutta kuin sukupuoliroolien vinksauttamista päälaelleen. 

Tyttö ja nainen saavat olla kiinnostuneita meikkaamisesta ja muusta laittautumisesta, sisustamisesta ja ruoanlaitosta - kaikki perinteisesti naiselliseksi miellettyjä kiinnostuksenkohteita - miespuoliset taas autoista, jääkiekosta ja vaikka nyt sitten remontoimisesta. Tai toisin päin. Olennainen kysymys on, pidetäänkö näitä asioita yhtä arvokkaina ja hyväksyttävinä; saako jokainen toteuttaa itseään niiden asioiden parissa, joista on kiinnostunut - ilman sukupuoleen liittyviä paineita.

Arjen takaa -blogin Täti-ihminen pohdiskeli taannoin kiinnostavasti lasten sukupuolittuneita puhetapoja leikittäessä. Tyttöjen leikeissä puheeseen kuuluu vahvasti konditionaalin käyttö tyyliin jooko et nää menis kauppaan tai nyt tää pukis tälle tän mekon päälle. Täti-ihmisen mukaan poikien puheesta puuttuvat pehmentävät ilmaukset. Pojat menevät suoraan asiaan. "Ninjat eivät neuvottele", Täti-ihminen kirjoittaa.

Itse en täysin allekirjoita sitä, etteikö poikien leikeissä neuvoteltaisi. Oma 7-vuotiaani ainakin neuvottelee. Ei ehkä yhtä merkillepantavasti kuin Täti-ihmisen tytär, mutta kokemukseni mukaan jooko-sanaa kuulee kyllä myös poikien leikeissä. Kompromisseja tehdään.

Toisekseen jäin miettimään sitä, onko tyttöjen leikeille leimallinen neuvottelevuus jotenkin huono asia. Pidetäänkö sitä alistumisen merkkinä? Onko niin, että "suoraan asiaan meneminen" koetaan yhä arvokkaammaksi kuin sovitteleva - naisellinen - puhetapa? Entä mistä tytöt oppivat jookottelun? Äideiltäänkö? Vai onko kyseessä geeneissä kulkeva, sisäsyntyinen ominaisuus?

Minusta Niiskuneiti saa rauhassa meikata ja tytöt jookotella leikeissään, kunhan eivät alistu poikien pompoteltavaksi. Pojat saavat oikein mielellään olla omanlaisiaan, kunhan oppivat pois hegemonisen maskuliinisuuden tavasta talloa naiset jalkoihinsa. 

On pelkästään ihanaa, jos Muumipeikko haluaa rakentaa Niiskuneidilleen oman meikkihuoneen, jossa toinen saa laittautus sydämensä kyllyydestä.

Taidetta tutkimassa

Jyväskylässä järjestetään vuosittain Yläkaupungin yö -niminen kulttuuritapahtuma. Tänä vuonna osallistuimme tapahtumaan käymällä Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulun kevänäyttelyssä sekä työpajoissa.

Valtavan kaunis kukkaportti toivotti kävijät tervetulleiksi. Poikani teos alarivissä kolmas oikealta.

Tässä on taikamunasta kuoriutumassa oleva eläin. Taiteilija ei ollut ihan varma, onko kyseessä kettu vai hevonen. (Melko samannäköisiähän ne tosiaan ovat.)

Välillä kävimme rintamerkkityöpajassa.

Yllä oleva avaruustyö on myös poikani tekemä.

Ja tässä vielä minun hengentuotokseni rintamerkkityöpajasta:

Olipa kerrassaan hieno ja inspiroiva näyttely! Kuvataidekoulussa on paljon lahjakkaita oppilaita ja erinomaisia opettajia. 

Vitun huora

"Vitun huora, mikset vastannut puhelimeen!"

Ei, kyse ei ollut keski-ikäisten syrjäytyneiden parisuhdekriisistä - vaan kahdesta teinitytöstä, jotka kohtasivat kaupungilla. Toinen oli ilmeisesti yrittänyt soittaa toiselle, mutta toinen ei ollut kuullut.

Ehkä sen jälkeen, kun on kuullut teinitytön huutavan haista vittua häntä puhuttelevalle poliisille ei pitäisi ihmetellä mitään. Mutta minkäs teet, että kuvatun kaltainen kielenkäyttö sattuu korvaan joka kerta. 

Ensinnäkin kiroilu. Vitun käyttäminen välimerkkinä on minun maailmassani yksinkertaisesti ällöttävää ja junttimaista. Kyllä, saatan itsekin päästää voimasanan, mutta vain tilanteessa, jollaiseen ne on alunperin tarkoitettu: vahvistamaan ilmausta poikkeuksellisessa (hätä)tilanteessa.

Toisekseen huorittelu. Siitä voi toki keskustella, onko itsensä seksin myyminen ammatti siinä missä mikä tahansa muukin, mutta siitä ei voi kiistellä, etteikö huora olisi halventava ilmaus prostituoidusta. Ja toisen puhutteleminen halventavilla ilmauksilla on aina loukkaavaa. Tai sen pitäisi olla. 

Toki sanojen merkitykset muuttuvat aikojen saatossa, mutta vitun huora on ilmaus, jossa minulla menee raja. Vaikka kuinka kyse olisi ystävien keskisestä huumorista, mielestä kyseessä on sopimaton kielenkäyttö. Sen mielikuvitukseni riittää käsittämään, että jotkut pitävät rivoista puheista makuuhuoneleikeissä, mutta julkiselle paikalle moiset puheet eivät kerta kaikkiaan kuulu.

Tavoistaan poiketen tämä kaupunkikyylä ei tällä kertaa puuttunut teinien touhuihin. Mutta ellei bussi olisi juuri tullut, olisin saattanut kysäistä tytöiltä, eikö heille tosiaankaan tule mieleen yhtään kauniimpaa nimitystä kaverille.

Sanokaa vain tiukkapipoksi.

Pusujen puolesta

Tänään vietetään Kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Muistathan, että muillakin kuin Kristalla on oikeus pussata ketä haluaa!

Haluatko kuitin?

Yhä useammin kuulee erilaisten ostotapahtumien yhteydessä kysyttävän, haluaako asiakas kuitin. 

Joka kerta, kun tätä kysytään minulta kaupan, ravintolan tai minkä vaan kassalla kysytään, sisälläni kiehahtaa pienesti. 

Totta kai minä haluan. Ja kannattaisi haluta muidenkin.

Ensinnäkin haluan kuitin siksi, että voin tarpeen tullen reklamoida ostoksestani, jos ostamassani tuotteessa on jotakin vikaa. Kuitti on merkittävä osa asiakkaan oikeusturvaa.

Toisekseen haluan tietää, mihin rahani käytän. En ole mikään talousihme, todellakaan, mutta aina silloin tällöin on teen pistokokeita kulutustottumuksistani itselleni. Kerään kuitin kaikista pienistäkin ostoksista, jotta näen, mihin vähäiset euroni oikein kulutan. Yleensä pistareiden jälkeen tulee tehtyä ryhtiliike.

Ja kolmanneksi: en halua tukea harmaata taloutta. On yrityksiä, joissa kirjanpidon ohi myyminen on todellinen vaihtoehto. Tai riski. Tai uhka.

Siksi minä haluan ostoksistani kuitin. Kysymättä.

Wonderland

Näkymä meidän kotiovelta. Aina tulee mieleen satumaa. Auringon voima on uskomaton!