sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lottovoitoista

Männä viikolla Umayya Abu-Hanna kohahdutti kertomalla muuttaneensa Suomesta Hollantiin tyttäreensä kohdistuneen rasismin takia. Abu-Hannan sanomisia kommentoitiin mediassa vilkkaasti suuntaan, ja toiseenkin.

Ensiksikin oli haastateltu maahanmuuttajia. Yksi toisensa jälkeen he vakuuttivat, etteivät ole kokeneet rasismia. Toiseksi oli haastateltu suomalaista kantaväestöä, joista kukaan ei tunnustanut olevansa rasisti eikä tuntenut ketään, joka olisi tai ketään, joka olisi joutunut rasismin kohteeksi. Kolmanneksi ääneen pääsivät asiantuntijat ja tutkijat, jotka sanoivat, että kyllä, Suomi on rasistinen maa (minkä kyllä voi päätellä jo oikeistopopulismin noususta valtakunnanpolitiikassa). Neljänneksi puhuivat hollantilaiset maahanmuuttajat, jotka vakuuttivat, ettei Hollantikaan ole mikään lintukoto tässä asiassa, vaikka toki Suomea huomattavasti monikulttuurisempi onkin. 

Tänään silmiini osui harvinaisen järkevänoloinen teksti. Suomeen Somaliasta turvapaikanhakijana tullut ja tänne kotiutunut Wali Hashi kirjoitti YLEn nettisivuilla Näkökulma-kirjoituksessa siitä, millaista on oikeasti olla maahanmuuttajana Suomessa. 

Toden totta. Suomi on rasistinen maa. Niin uskomattoman absurdilta kuin se kuulostaakin, täällä tosiaan huudellaan kadulla keskellä kirkasta päivää vitun neekeriä ja saatanan somalia, vaikka minun pieni pääni ei kykene ymmärtämään miksi. Jotenkin sitä kuvittelisi, että modernissa sivistysvaltiossa osattaisiin suhtautua asioihin edes jokseenkin tolkullisesti. Vaan ei. 

Hashi nosti tekstissään esiin erittäin tärkeän näkökulman. Suomi kaipaa lisää maahanmuuttajia. Koulutettua, fiksua väestöä, jotka voivat luoda siltaa kielten, kulttuurien ja uskontojen välille, avata keskusteluja ja osallistua niihin. Tehdä vierasta tutuksi niillekin, joita se kovin oudoksuttaa. Sellaisia ihmisiä me kaipaamme joukkoomme. Valitettavasti nämä ihmiset ovat yleensä myös niitä, jotka ovat sellaisessa taloudellisessa asemassa, että he voivat halutessaan lähteä Suomesta vähemmän rasistisiin maihin. Se on silkka menetys meille suomalaisille.

Silti - tuntematta kaikkia taustatekijöitä - ihmettelen Abu-Hannan lähtöä. Suomi oli hänen lapsensa kotimaa, täällä hän oli alkanut adoption jälkeen rakentaa identiteettiään. Väistämättä Suomi kuului siihen prosessiin jollakin tavalla. Sitten, naps vaan, lähdetään taas uuteen paikkaan. Lapsi ei ymmärrä abstrakteja syitä. Nyt Reema-tytön sielussa on jo toinen kolo: ensin entisestä kotimaasta, perheestä (jota ei ilmeiseti ollut) ja sen sellaisesta, sitten Suomesta. Millaisia ne ihmiset olivat, miten tunsivat, millaista kieltä puhuivat?

Tietysti pienen työtön - ja hänen äitinsä - elämä on liian arvokas ollakseen opetusmateriaalia tolloille, mutta jotenkin olisin toivonut Abu-Hannan nousevan leijonaemona äänekkäämmin kohtaamaansa rasismia vastaan. Nyt tuli olo, että luikittiin pakoon ja nyt ssitten huudellaan syytöksiä puskista. 

Keskustelu on tärkeää. On hienoa, että Umayya Abu-Hanna uskalsi avata suunsa ja sanoa ääneen sen, mitä moni suomalainen ei uskalla: ei ole itsestään selvää, että on lottovoitto syntyä (tai päästä muuttamaan) Suomeen. 

3 kommenttia:

  1. kiitos linkistä, minusta on ilahduttavaa lukea jotain, mistä voin olla (ilman omakohtaista kokemusta) samaa mieltä. luin appelsinin tekstin, jonka pointtia en oikein ymmärtänyt - syytettäköön vaikka imetyshormonihuurujani. ja sitten jätin kaiken muun lukematta, koska alkoi kuvottaa. lisäksi mua on ärsyttänyt suorastaan kiihkomielinen puolustelu, että eiväthän vanhukset noin käyttäydy (vkl-hesaroijana en nähnyt alkuperäistä yleisönosastokirjoitusta, ainoastaan vastakirjoituksia), onhan muissakin maissa rasismia ja kun se umayyakin on aina ollut sellainen, tiedättehän.

    mikään ei muuta sitä tosiseikkaa, että tässä maassa huudellaan asiattomia ja jopa käydään käsiksi esimerkiksi iholtaan erivärisiin ihmisiin. miksi sitä täytyy puolustella - toki ensin mainiten, että onhan se ihan väärin huudella tuolla tavalla pikkutytölle - sanoen, että kyllä siellä ja täällä ja tuolla maassa suomalaisiakin tuijotetaan.

    mun mies, kuten moni muukin, sanoi että miksi umayya ei jäänyt puolustautumaan tänne, että tää oli rasismin "voitto". en ole koskaan ollut tummaihoisen pikkulapsen äiti, joten en osaa täysin eläytyä mutta ymmärrän umayyan ratkaisun. mitä hän olisi voinut tehdä, kirjoittaa ensin tuon jutun hesariin ja katsoa, lopetetaanko tytölle huutelu? tehdä lakialoitteen - ai niin, moinen käytös ei nykyisenkään lain vallitessa ole sallittua! sanoa jokaiselle huutelijalle erikseen, että pää kii ruma? jos mä olisin umayyan tilalla, mitä mä olisin voinut leijonanemona tehdä?

    VastaaPoista
  2. Myönnän että olen itsekin miettinyt muuttoa pois Suomesta kahden tummaihoisen lapsen äitinä. On rankkaa kun saa oikeasti miettiä, onko turvallista päästää lapsi kadulle kulkemaan. Olemme törmänneet ihmisiin, jotka ovat käyttäytyneet todella vihamielisesti pientä, rattaissa istuvaa lastamme kohtaan. Jos on kohdannut tällaista käytöstä lapsia kohtaan, ymmärtää, että vanhempia pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta varmasti. Myönnän kyllä, että itselläni ei ole kokemuksia rasismista, siksi minun on helppoa spekuloida asialla.

      Poista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!