Jännittää

Huomenna aika kirurgian polilla. Ehkä saadaan jotakin selvyyttä tähän jalka-asiaan, kuinka kauan piina jatkuu. Inhoan tätä perässsäraahattavaa, velttoa lerppua, jota jalkateräksi kutsutaan. Kaikeksi onneksi se ei ole kipeä. Mutta selkä on. En saa maattua kuin vartin - puoli tuntia ilman särkylääkettä, sitten koskee liikaa. 

Yritän tässä keksiä, millainen valitusvirsi tehoaisi hoitohenkilökuntaan parhaiten. Tuntuu niin synkältä, kun liikkuminen on niin vaikeaa. Ei lenkkejä, melkein ei happea ollenkaan vaikka kuinka istuisi ulkona. Huonekalujen tuunaaminenkin on jäänyt. Ehkä pystyisin, jos jaksaisin. Työasiatkin ovat rempallaan, kun ei työkykyä ole.

Jännittää. Toki itse leikkauskin, mutta enemmän sitä seuraava kuntoutusaika. Kuinka pää kestää, kun elinpiiri pienenee (väliaikaisesti) entisestään. Ennen kaikkea jännittää se, kuinka kauan lerpunraahausta on vielä edessä ennen kuin sille tehdään jotakin.

Yritän takoa päähäni suhteellisuudentajua: tämä vaiva ei ole kuolemaksi. Minulla on jalka, jolla kuitenkin jotenkin pääsee liikkumaan. En ole maailman ensimmäinen akillesjännevammainen ihminen. Tästä selviää, todennäköisesti (varmastikin) pääsen vielä joskus lenkille, eikä oloni ole yhtä turvonnut ja avuton.


Oikeastaan on ihan mielenkiintoista seurata omia reaktioitaan, joita poteminen tuo muassaan. En ole pitänyt itseäni mitenkään erityisen sosiaalisena ihmisenä, mutta nyt ruinaan seuraa Facebookissa kuin pikkulapsi. Kun en pääse ihmisten luo, kaipaan ihmisiä kaksinverroin luokseni. Sosiaalisuutta vai lapsellista huomionkipeyttä, mene ja tiedä. Mutta jokainen yllätysvieras, tai sovittu tapaaminen, piristäisi harmaata mieltäni ihan hirmuisesti.

Kaipaan myös ihan hirveästi äitiä. Tai oikeastaan sitä tunnetta, että saa itse vain maata avuttomana, ja äiti passaa. Niin kuin pienenä, jos oli vaikka kuumeessa tai vatsataudissa. Tiedän, ettei oma äitini sellaiseen enää pystyisi. 



Nyt alan itkeä pillittää kuin pikkulapsi. Kuinka naurettavaa. Mutta pitää sitä kai välillä saada olla heikko. Sitten voi taas koota itsensä ja jatkaa matkaa, hymyillen. Vahvempana.