Vankilan tarkoitus

Menin provoon. Viikonlopun Iltalehdessä oli juttu Naarajärven avovankilasta. Jutun alussa oli yksityiskohtaisesti kuvattu vankilan kaunista ympäristöä, viihtyisiä huoneita, mukavuuksia ja harrastusmahdollisuuksia, joita vangeilla on käytössään. Hyvin selvästi, joskin rivien välistä, annettiin ymmärtää, että vankien näin lempeä kohtelu on väärin ja aiheuttaa vain ja ainoastaan ongelmia. Pysykööt vangit kiven sisässä, syököön vettä ja leipää! Kunnes tulee päivä, jolloin on aika vapautua ja yrittää omin avuin saada kiinni arjesta. 

Voi vain kuvitella, kuinka epätoivoinen sellainen yritys monelle on.

Jos olisin lukenut jutun heti loppuun saakka, olisin todennut sen argumenttien olevan samoja kuin itselläni. Leimaudun varmaankin lopullisesti kukkahattutädiksi, mutta uskon vakaasti siihen, että kuta kuinkin jokainen rikoksentekijä on tavalla tai toisella sairas (ymmärrettäköön sairaus nyt laajasti) ja sen takia ajautunut tilantesiin, joissa on mahdotonta valita oikein. Silkka pahuuskin on sairautta. On vaikeaa kuvitella selvitettyä rikosta, joiden tekijää ei jollakin tasolla pystyisi ymmärtämään. Hyväksymisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Mielestäni rangaistukset tehdyistä rikoksista eivät ole suomalaisessa oikeusjärjestelmässä järkevässä suhteessa toisiinsa. Kaikkein kamalimmista rikoksista annetaan aivan liian lieviä rangaistuksia. Ensikertalaisuuden periaate on mielestäni jokseenkin kyseenalainen. 

Kuolemantuomiota en silti ole koskaan ymmärtänyt. Ihminen ei mielestäni voi asettua ikään kuin jumalan asemaan ja päättää toisen ihmisen elämän pituutta, ei, vaikka tämä olisi tehnyt minkälaisia rikoksia.Tällainen toiminta ei ole mielestäni millään tasolla humaania ja eettistä, se on aina rikos ihmisyyttä vastaan. Jokainen, rikollinenkin, ansaitsee toisen mahdollisuuden. Mahdollisuuden parantua, tai ainakin saada hoitoa.

Avovankiloiden toimintaperiaate on mielestäni kunnioitettava. Valvotuissa olosuhteissa ja askel kerrallaan pyritään sopeuttamaan vankeja elämään siviilissä. Monen rikollisen täytyy opetella normaalia arkea. Joku ei ole koskaan ostanut kaupasta maitoa, toinen ei tiedä, kuinka vuokra maksetaan tai pyykki pestään. Kolmannella on lapsia, muttei aavistustakaan siitä, mitä vanhemmuus käytännössä tarkoittaa. Neljännen täytyy vaihtaa elinympäristöä kokonaan, mikäli mielii jatkossa pysyä kaidalla polulla. Tarvitaan sisäistä vahvuutta ja hyvää itsetuntoa. Onnistumisen kokemuksia.

Iltalehden jutun alku antoi kuvan siitä, että Naarajärven avovankilassa eletään kuin lomaparatiisissa, jonne kuka tahansa haluaisi. Mielestäni on hyvä, että paikka on nimenomaan sellainen. On hyvä, että että vanki pääsee opettelemaan arkea, tutustumaan uudelleen perheeseensä, kouluttautumaan, harrastamaan - mutta vain, jos on ollut ja on luottamuksen arvoinen. Ei avovankiloihin pidä kenen tahansa päästä, vaan vain sellaisten vankien, jotka ovat halukkaita muuttamaan elämäänsä yhteiskuntakelpoiseksi.

Kuinka kukaan kuvittelee, että "kiven sisässä" ptäminen auttaisi ihmistä, jonka on ajautunut rikolliseen elämään? Avovankilasysteemiä pidetään usein kalliina paapomisena, mutta itse uskon, että kunnollisella "saattohoidolla" ehkäistään tehokkaammin vankilakierteen jatkumista kuin kaikesta normaalista elämästä eristämistä.