Runosuonikohju

Minun pitäisi kirjoittaa runo.
En osaa. En ole oikein koskaan saanut järjestymään sanoja runon rytmiin.
Olen kyllä yrittänyt. 
Vuosia halusin olla herkkä runotyttö
mutta en mahtunut siihen muottiin. Teksti, jota minusta tuli, oli aina
liian rajua ja rujoa.


Runo on minulle liian tiivis, arvoituksellinen, monimerkityksinen. Niin kuin kissat.
Siihen haasteeseen en rohkene tarttua.


Runon ajatteleminenkin huimaa,
minulle sopii paremmin proosa. 
Se on 
terrieri 
kova ääni ja paljon asiaa,
joka oikein käsiteltynä muuttuu pehmoleluksi.


Suorat sanat taipuvat peremmin, niiden väliin jää tilaa
tunteille ja tunnelmille,
ajatelmille. 
Yritän muistaa, että selittää ei saa. Pitää näyttää.


Olen kirjoittanut
yhden ymmärrettävän runon.
Yhden.
Sain sen unessani.
Runossa oli tori, pussillinen silakoita, saksalaisia markkoja ja kimppu voikukkia,
rakastetulle.