Syystuulia

Tänään on hyvä päivä! Kaivoin pienen ikuisuuden unohduksissa olleet tiedostot esiin. Tarinan, joka ansaitsee tulla valmiiksi. Tuntui hyvältä lukea omaa tekstiä, joka ainakaan paikoitellen ei nosta häpeän punaa kasvoille. Silti mietin, mitä minulle on tapahtunut näissä kolmessatoista vuodessa - niin kauan on siitä, kun opiskelin sanataidetta kokonaisen vuoden, hurmaannuin. Kuvittelisi, että tekstiä syntyy nyt aikuisena helpommin kun on elämänkokemusta ja kai tietoakin enemmän kuin aiemmin. Mutta ehkä se on Paha Itsekritiikki, joka jarruttaa. Tottumattomuus. Harjoituksen puute.


Tänään tosiaan on tuntunut, että ulkona puhaltanut pohjoistuuli virkisti mieltä ja ruumista, tuli syksyinen energiaolo. Jalkaleikkauksen odottaminenkaan ei tunnu tänään niin kamalalta. Ehkä sekin vielä järjestyy, ja sen myötä moni muu asia. 

Minun vuoteni ei oikeastaan koskaan ala 1.1., vaan joskus elokuussa. Kun tuoksuu koulunalulle. Silloin on uusiutumisen ja hyvien päätösten aika, se, jota lehdet huutavat noin puoli vuotta etuajassa aina. Tulee aivomyrskyjä, joiden perässä ei tahdo pysyä. Sormet kulkevat näppäimistöllä liian hitaasti. Toisaalta elokuussa illat alkavat viiletä ja pimentyä. Löydän ikuisen rakkauteni, villasukat. Ilman villasukkia ei ole elämää.

Viimeistään syksyllä on pakko päästä käymään Lakeudella, katsomassa ja haistamassa vastaleikattuja viljapeltoja. Kaipaan sydämestäni sinne, missä taivas on korkealla ja tilaa hengittää.

Nyt ulos pelaamaan Afrikan tähteä. Poikanikin rakastaa tätä säätä, touhuaa meille piknikiä terassille.