Naamakirjailua

Facebookista on tullut suorastaan elintärkeä sosiaalisen kanssakäymisen foorumi monelle ikäiselleni, ja vanhemmallekin, ihmiselle. Meille, jotka emme todellakaan kuulu tietokonesukupolveen, vaikka toki tietotekniikkaa jonkin verran työssämme ja vapaa-ajallamme käytämmekin. Olemme kai aina suhtautuneet tietokoneisiin ja tekniikan ihmeelliseen maailmaan enemmänkin epäillen ja epäröiden kuin suin päin sukeltaen.

Mutta sitten tuli Facebook.


Maailmanlaajuinen sosiaalinen media mahdollistaa ilmaisen yhteydenpidon entisiin ja uusiin ystäviin ja kylänmiehiin, asuivatpa he missä tahansa. On rentouttavaa pelata farmi- tai mafiapeliä lasten mentyä nukkumaan. Ja käteväähän se on kertoa päivän kuulumisista tai mielessä pyörivistä ajatuksista isolle joukolle samalla kertaa - puhumattakaan siitä, että saman foorumin kautta onnistuu perheen lomamatkalta otettujen tunnelmakuvien jakaminen.


En ole oikea henkilö analysoimaan Facebookiin liittyviä tietoturvakysymyksiä, vaikka niissä mitä ilmeisimmin analysoitavaa riittääkin. Sen sijaan olen miettinyt sitä, millaista kuvaa ihmiset haluavat itsestään rakentaa omissa Facebook-profiileissaan. Ja millainen tuon kuvan pitäisi olla.

Itse muutenkin spontaanina ja hyväuskoisena ihmisenä en ole asiaa aiemmin liiemmälti pohtinut mitä virtuaalisesta suustani päästän, kunhan olen kirjoitellut asioita, joita sylki suuhun tuo. Mutta aina silloin tällöin netissä törmää purkauksiin siitä, millaiset tilapäivitykset, kuvat ja muut toimet kanssanaamaailijoissa ärsyttävät. Lapsia ei saisi hehkuttaa liikaa, ylipäätään heidän tekemisistään ja sanomisistaan raportoiminen on kuulemma noloa; ei saisi kirjoittaa pelkästään työhön liittyviä päivityksiä, ei riidellä eikä söpöstellä puolison kanssa, ei hehkuttaa lomia, matkoja eikä ostoksia - ja känni- ja herutuskuvat ne vasta noloja ovatkin! Tietenkään liian syvällisiäkään ei saa pohtia, koska silloin esittää olevansa parempi kuin muut, ja missään nimessä ei saa vihjailla mitään ellei aio kertoa koko juttua.


Aina voi ärsyttää jotakuta. Lapsettomuudesta kärsivä loukkaantuu odottajan masukuvasta, työtön pahoittaa mielensä siitä, kun joku ei haluaisikaan mennä omalle työpaikalleen vaikka itsellä olisi työhaluja. Ja voihan sitä ärsyyntyä siitäkin, että joku on leiponut tai siivonnut tai vaikka käynyt lenkillä ja kertoo asiasta julkisesti. Jollakin on elämä aina ihan superihanaa: lapset kauniita ja taitavia, koti kuin sisustuslehdestä ja töissäkin tulee onnistumisia ja ylennyksiä kuin sieniä sateella. Toinen taas on kuin kiroileva siili jokaisessa kirjoittamassaan merkinnässä. Mikään ei ole koskaan hyvin.


Itsestäni tuntuisi oudolle laskelmoida kovinkaan tarkasti sitä, millainen kuva minusta Facebookin kautta välittyy. En ota naamakirjailua kauhean vakavasti eikä profiilini ei ole minulle käyntikortti, jonka tehtävänä olisi antaa minusta ja elämästäni mahdollisimman kiillotettu ja kaunis kuva. Ilmeisesti moni tekee näin, mikäli keskustelupalstoihin on luottaminen. Moni tuntuu ottavan paljonkin paineita siitä, mitä "voi" Naamakirjaan kirjoittaa. Pitäisi olla positiivinen mutta ei liian, syvällinen mutta ei liian, kaunis mutta ei liian, hyvinmenestyvä mutta ei liian sitäkään. Tasapainoilua riittää.

Minun tilapäivitykseni ovat pieniä huomioita ja tilannekuvia elävästä elämästä. Välillä kirjoitan hyvästä mielestä ja onnenhetkistä, toisinaan taas päivityksissäni lentävät räkä ja rumat sanat. Tätä en ole ymmärtänyt hävetä. En ole kaikissa kuvissani kauneimmillani, vaan joskus ihan tarkoituksella pyjama päällä ja tukka pystyssä. 

Ehkä sitten annan itsestäni realistisen kuvan, vaikka kyseessä ei tietoinen valinta olekaan. Tai on nyt, kun tulin asiaa ajatelleeksi. En ole oikeassa elämässäkään täydellinen eikä minulla aina mene hyvin. Toisaalta olen saanut elämääni eniten iloa rakkaan poikani höpsötyksistä, ihanista ystävistä tai vaikka vastaleivotuista korvapuusteista. Kirjoitan siekailematta tästä kaikesta. 

En tunne kaikkia Facebook-kavereitani kovinkaan hyvin enkä tiedä, mitä he kaikki ajattelevat päivityksistäni tai kuvistani. Olen ajatellut, että jos ja kun jotakin alkaa kirjoitukseni tai kuvani ärsyttää, minut voi aina poistaa kaverilistalta tai piilottaa julkaisuni. Näin olen joskus toiminut itsekin.