Luonteen kasvatusta

Poikani on ollut läpi pienen elämänsä vahvasti tunteva. Ilot ovat suuria ja ne tulevat pintaan herkästi. Samoin itku. Pienikin vastoinkäyminen saattaa saada aikaan suuen itkun - eikä kyse ole siitä, että elämämme olisi curlingia eikä lapsi joutuisi kokemaan vastoinkäymisiä. Päinvastoin. Pettymyksiä on välillä oikein järjestämällä järjestetty eikä lapsi ole koskaan saanut tahtoaan itkulla läpi.

Nyt esikoulun alettua päiväkodista on tullut pariinkin otteeseen viestiä siitä, että itkuherkkyyttä pitäisi pystyä vuoden aikana kitkemään tavalla tai toisella. Siksi, ettei lasta kiusattaisi koulussa.

Olen asiasta samaa mieltä. On hyvä oppia hillitsemään itseän ja tunteitaan. Elämässä tulee eteen paljonkin sellaisia tilanteita, joissa ei yksinkertaisesti ole soveliasta itkeä tai nauraa suureen ääneen. Kanssaeläjät tulee ottaa huomioon. Mutta se, että muutostarvetta perustellaan mahdollisella kiusatuksi tulemisella, särähtää korvaani aika pahasti.

Jos asiaa ajattelee analogian kautta, niin eikö lihavan lapsen pidä sitten laihduttaa, erikoisennimisen muuttaa nimensä tavalliseksi, rillipään mennä silmäleikkaukseen ja mustaihoisen vaihtaa ihonväriä eskarivuoden aikana? Ettei kiusattaisi. Ei kai esikoulun tehtävä ole karsia lapsista kaikkia normipoikkeamia pois? Eikö pikemminkin pitäisi opettaa suvaitsevaisuutta? 

Jokainen lapsi ja jokainen aikuinen on erilainen, ja jokaisesta löytyy jotakin, mistä voidaan kiusata. Se, että aletaan ennakoida, mikä kenenkin heikko kohta mahtaisi olla ja miten siitä voisi päästä, kuulostaa lähinnä kiusaamisen hiljaiselta hyväksynnältä. Että älä sitten valita jos sinua kiusataan, mitäs olet tuollainen itkupilli.

Mielenkiintoista olisi tietää, koetaanko poikani itkuherkkyys päiväkodissa ongelmaksi siksi, että kyseessä on nimenomaan poikalapsi. Onko niin, että tytön kohdalla koko asiaan ei kiinnitettäisi mitään huomiota? Miksi juuri poikaa pitäisi karaista ja kovettaa maailmaa vastaan? Pojat ovat toki erilaisia kuin tytöt, sen tiedän, mutta en siedä ajatusta siitä, että sukupuolet ajateltaisiin homonyymisinä joukkoina. Pojissa on eroja, niin kuin vesissäkin.
 
Tietenkin päiväkodin keskustelunavaus on hyväätarkoittava. Kärjistän tarkoituksella. Tuskin asian esille ottanut eskariope on edes ajatellut kaikkia sanomansa sivu- ja piilomerkityksiä.  Luonteen kasvatus - mitä keinoja siihen sitten keksitäänkään - tekee lapselleni varmasti hyvää; itku- ja loukkaantumisherkkyys on välillä minustakin todella ärsyttävää. 

Mutta miten kitkeä joissakin tilanteissa epäsopiva käytös ilman, että turmelee lapsen ominaisluonnetta?