maanantai 15. lokakuuta 2012

Opettajan näköinen

Viime päivinä monessa mediassa on esitelty hiukan kohistenkin FM Marjo Kamilan väitöstutkimusta, joka käsittelee opettajien pukeutumisen ja muun ulkomuodon kontrollointia.


Tutkimuksessaan Kamila on jakanut opettajat neljään kategoriaan, mallikansalaisiin, kapinapukeutujiin, esteetikkoihin ja seksikkäisiin (nais)opettajiin. Mallikansalaiset pukeutuvat korostetun asiallisesti ja neutraalisti, kapinalliset haluavat rikkoa tätä koodistoa tietoisesti -ja yleensä venyttää soveliaan pukeutumisen rajoja rennompaan (lue: nuorekkaampaan) suuntaan. Esteetikot ovat aina huoliteltuja. Ja seksikkäät naisopettajat, no, senhän nyt arvaa.


Mielenkiintoista on, että opettajat eivät olleet haastatteluissa puhuneet juuri mitään omasta pukeutumisestaan, kollegoista heillä sen sijaan oli paljonkin sanottavaa. Mallikansalaiset kauhistelevat kapinallisten halua miellyttää oppilaita, esteetikkojen hienostelua ja seksikkäiden moraalittomuutta; kapinalliset eivät ymmärrä sen enempää harmaahiiri-mallikansalaisia kuin esteetikkoja tai seksikkäitäkään eivätkä esteetikot kestä sitä, että muut eivät ole yhtä huoliteltuja kuin he itse vaan aina homssuisen näköisiä. Seksikkäät taas pitävät kaikkia muita konservatiivisina kaksinaismoralisteina - ainakin sitten, kun huomaavat itseensä kohdistuvan paheksunnan.


Vinoja katseita, kulmakarvojen kohottelua, huokauksia ja jopa tirskuntaa selän takana siis riittää. Ja tämä on vasta kollegojen osuus. Oppilaiden reaktioista ei tutkimuksessaaan puhuta mitään.


Pukeutumiseen kohdistuvaa paheksuntaa olen saanut osakseni minäkin: vanhempi kollega jaksoi eräässä työpaikassani muistuttaa muistuttamasta päästyään, että yritän varmaankin farkut ja Marimekon pallopaita -tyylilläni kalastella oppilaiden suosiota. En koskaan ymmärtänyt väitettä, sillä mielestäni pukeuduin täysin asiallisesti ja ikäni mukaisesti, enkä taatusti yrittänyt miellyttää yhtään ketään. Sen sijaan kerran olen mustissani saanut erään tyttöryhmän suut loksahtamaan silkasta kauhusta: kysyivät syytä tyylilleni ja minä sanoin, että siksi tietysti, että aamuhämärässä ja kiireessä voi vetää mitkä tahansa käteenosuvat vaatekappaleet päälleen ja olla silti edes suunnilleen ihmisen näköinen. Tosin kerran minulla oli eripariset kengät jalassa.


Jo opettajaopintojen aikana kävimme keskustelua siitä, miltä opettaja saa näyttää. Kaikki alkoi siitä, kun yhdeltä harjoittelijakolleglta vilahti napa, kun kurotti laskemaan valkokangasta. Kävi selväksi, että opettajan ulkoasu on edelleen suhteellisen tiukasti normitettu. Ei liian avaria kaula-aukkoja, ei liian lyhyitä hameita, ei liian tiukkoja vaatteita, ei liian hienoja vaatteita. Ei sitä eikä tätä. Tuolla hetkellä minua alkoi ahdistaa koko touhu ensimmäisen kerran. En halunnut asettua siihen asiallis-neutraaliin pukeutumismuottiin, jota myös seinätapetiksi kutsutaan.


Oma mielipiteeni on, että opettajan pitää näyttää itseltään ja viihtyä vaatteissaan, silmälaseissaan, kengissään, kampauksessaan, meikissään. Opettaja tekee työtään niin vahvasti persoonallaan, että sen piilottaminen epämukavaan ulkoasuun on tuhon alku. Minä taisin osittain sortua tähän. Mietin liikaa, millainen minun pitäisi olla, jotta minusta pidettäisiin - ja sitten olinkin sellainen, etten ainakaan itse pitänyt itsestäni. Tuskin kukaan muukaan.

Kamilan tutkimuksen hyvä uutinen opettajille on se, että pukeutui niin tai näin, aina pukeutuu jonkun mielestä väärin. Ei siis ole syytä ottaa paineita pukeutumisestaan.

Tietysti opettaja on monessakin mielessä esimerkkinä oppilailleen, siksi pukeutumisen on sovittava tilanteeseen. Verkkosukat, roiskeäppähameet ja tyrkkytopit voi unohtaa saman tien. Yhteiskunta on riittävän yliseksualisoitunutta muutenkin, opettajien ei tarvitse tämän viestin jakamista omalla käytöksellään tietoisesti jatkaa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi pukeutua juuttisäkkiin, unohtaa meikkaaminen ja hiustenlaitto. Ei tietenkään.

Mutta vaikka kuinka kiivaasti puhuisi sen puolesta, että opettaja saa olla persoonallinen, oma itsensä, niin kummasti monet opettajat tunnistaa jo ulkonäöstä. Ainakin ne mallikansalaiset.



P.S. Jos joku osaa neuvoa, miksi teksti tulee näin pienellä vaikka asetukset ovat mielestäni täsmälleen samat kuin aiemminkin, olen kovin kiitollinen avusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!