Bruttokansanonnellisuus

Bhutanilaiset ovat viisaita. Alle miljoonan ihmisen kansakunta kahden jättiläisen, Kiinan ja Intian, vieressä on oivaltanut, että niukoillakin resursseilla voi menestyä, jos ne suunnataan oikein. 

Suomen Kuvalehden (41/2012) mukaan bhutanilaiset ovat lanseeranneet aivan uudenlaisen tavan arvioida kansakunnan menestystä. Jatkuvan bruttokansantuotteen kasvattamisen sijaan Bhutanissa ollaan alettu panostaa kansanonnellisuuteen. Kaikkia valtiollisia hankkeita ja toimenpiteitä arvioidaan - ennakolta - sillä perusteella, lisäävätkö ne kansalaisten onnellisuutta. Esimerkkinä artikkelissa esitellään Bhutanin suhdetta maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Vaikka järjestöön liittyminen olisi taloudelle hyväksi, se tutkimuksen mukaan vähentäisi kansalaisten onnellisuutta kasvattamalla tuloeroja ja lisäämällä luonnon saastumista. Siksi Bhutan on pysynyt järjestön ulkopuolella.

Bhutanilainen onnellisuus on siis muutakin kuin materiaalista ja taloudellista hyvää. Tästä länsimaat voisivat ottaa oppia. Bhutaniin määritelty kansanonnellisuus sisältää Suomen Kuvalehden mukaan yhdeksän päätekijää, jotka jakautuvat lukuisiin tarkempiin elämänalueisiin. Onnellisuutta tuottavia päätekijöitä ovat: 

• terveys
• mielenterveys
• ajankäytön tasapaino
• yhteisöllisyys
• kulttuurinen monimuotoisuus
• luonnon monimuotoisuus
• hyvä hallinto
• elintaso 
• koulutus

Vaikka bhutanilaisiin verrattuna me suomalaiset olemme ökyrikkaita ja asiat ovat kuta kuinkin erinomaisesti, moni asia kaipaa täälläkin kohennusta, jotta olisimma onnellisia.  Länsimaat ovat malliesimerkkejä siitä, ettei raha tuo onnea.

Vaikka suomalaiset elävät pitkään ja ovat suhteellisen terveitä, julkinen terveydenhuolto, etenkin mielenterveyspalvelut, voisivat toimia nykyistä paremminkin. Terveysongelmia pitäisi voida ennaltaehkäistä (Tämä muuten edellyttää myös sisäilmaltaan terveiden julkisten rakennusten rakentamista. Liian moni on läpeensä homeessa.). 

Ajankäyttö tuntuu olevan monilla enemmän kuin epätasapainossa: osa kansasta palaa loppuun uralla pätemisen ja etenemisen oravanpyörässä, osa masentuu, kun työtä ei ole. Osa ei osaa rentoutua vapaallakaan, osa "rentoutuu" hukuttamalla murheitaan alkoholiin. Suomalainen kulttuuri on individualistinen. Vaikka ylpeilemme sodanaikaisella "kaveria ei jätetä" -mentaliteetilla, hälyttävän moni suomalainen ei tunne naapureitaan, ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa eikä kavereitakaan oikein ehdi tavata. Omillaan pitää pärjätä, perkele. 

Kulttuurin monimuotoisuus on meillä lähinnä vitsi. Oikeistopopulistit pelkäävät kaikkia, joilla ei ole maantienharmaata tukkaa ja hailakansinisiä silmiä ja joiden äidinkieli ei ole suomi ja uskontona tapakristillisyys. Taiteenkin pitäisi pysyä tietyissä raameissa, ettei vain mitään uusia virtauksia maailmalta tulisi turmelemaan kansaa. Luontomme sentään on edelleen suhteellisen monimuotoista, vaikka ei siitäkään nykypolitiikalla pidetä huolta. Puhdas vesi ja metsät ovat meille niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä osata arvostaa.

Demokraattisena valtiona suomalainen hallinto on suhteellisen luotettavaa ja toimivaa. Tosin lähidemokratia on asia, joka kaipaa erityisesti kohennusta. Kansalaisten pitää voida vaikuttaa omaan arkeensa paremmin. Elintaso meillä on keskimäärin hyvä (bhutanilaisiin verrattuna erinomainen), vaikkakin tuloerot kasvavat koko ajan. Se on tietysti huolestuttava asia. Köyhyyskään ei ole meillä vierasta, vaikka hyvinvointivaltioksi itseään mainostavan maan pitäisi pitää huolta siitä, että kansalaiset tulevat säällisesti toimeen. Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja ja maamme koulutusjärjestelmä on maailman huipputasoa. Silti osa koululaisista ja opettajista voi huonosti. Systeemi ei toimi.

Näin kuntavaalien alla jokaisen soisi pohtivan sitä, mikä puolue ja kuka ehdokas puhuu ja ennen muuta toimii parhaiten bruttokansanonnellisuuden puolesta.

Oma valintani on aivan selvä. Emmin yhä kahden vaiheilla.