keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kohtaaminen

Eilen kaupungilla tapahtui lyhyt kohtaaminen, joka on oikeastaan aika ihmeellinen, kun tarkemmin ajattelee.

Olin menossa Sokokselle ostamaan ripsiväriä. Ohitin portaissa naisen, joka käveli kyynärsauvojen kanssa. Sattuneesta syystä rekisteröin edelleen tavallista herkemmin sauvat ja erityisesti siniset muovipussit toimittamassa kengän virkaa, ehkä siksi kiinnitin naiseen huomiota. Ennen kosmetiikkaostoksille menoa päätin poiketa kirjaosastolla. Koska liukuportaat olivat väliaikaisesti pysähdyksissä, päätin mennä hissillä. Olin jo hississä, kun huomasin kyynärsauvanaisen kiiruhtavan hitaasti kohti hissejä. Pidin hänelle ovea auki. 

Myöhemmin, ripsivärin ostettuani huomasin samaisen naisen kulkevan edelläni. Häneltä putosi sormikas maahan. Otin sormikkaan ja kiiruhdin ojentamaan sen hänelle takaisin. Nainen oli kiitollinen avuliaisuudestani. "Kun tämä on niin pirun hankalaa, tämä sauvojen kanssa kulkeminen." Vastasin tietäväni tunteen, sillä olin juuri ennen kaupungilletuloa palauttanut omat kyynärsauvani sairaalan apuvälinepalveluun.

Nainen halusi tietää, mihin olin kyynärsauvoja tarvinnut. Kerroin minulta leikatun akillesjänteen. Niin häneltäkin, viime perjantaina, päiväkirurgiassa. Samoin minun leikkauspäiväni oli perjantai ja leikkaus tehtiin päiväkirurgisesti. Leikkaava lääkärikin oli ollut molemmilla sama! 


Olin tasan kahdeksan viikkoa sitten täsmälleen samassa asemassa kuin kohtaamani kyynärsauvanainen. Luulin, etten kävele kahdella jalalla enää koskaan. Vessassa käyminen oli valtava operaatio - sen tietäen en voi kuin ihmetellä naista, joka oli jo suoriutunut kaupungille. Sanoin sen hänelle.

Naisen kohtaaminen oli kokemus, joka sysäsi ajatukseni aikamatkalle kuluneen syksyn tunnelmiin. Muistin kirkkaasti pelon, surun, epätoivon, avuttomuuden, haikeuden - ja toisaalta myös valtavan ilon jokaisesta edistysaskeleesta, toipumisesta. Nyt olen iloinen siitä, että voin vetää lenkkarit jalkaani ja nauttia ulkoilmasta kävelyillä. En etene vielä lujaa enkä voi kävellä kovin pitkiä matkoja, mutta joka päivä huomaan jalan olevan normaalimpi ja  normaalimpi. Varpaillenousukin onnistuu taas! 

Jossakin vaiheessa leikkauksen jälkeen kuvittelin uppoavani kirottuun akillesjännesuohon, mutta niin ei sittenkään käynyt. Vaikka tiedän, että vastaavia leikkauksia on tehty miljoonittain eikä kyse ollut mistään hengenvaarallisesta, silti prosessi oli iso. Olen syyttänyt itseäni tapahtuneesta ja tuntenut itseni ällöttäväksi virtahevoksi, joka on vaiva ja taakka kaikille. Vaikka järki sanoo, että kesäinen kohtaamiseni takorautakynttelikön kanssa oli puhdas vahinko, joka olisi voinut sattua kenelle tahansa, silti olen hävennyt itseäni tapahtuneen takia enemmän kuin aikoihin. Olen ruma, tyhmä, kömpelö luuseri, joka aiheuttaa häpeää myös lähipiirilleen. Tämän pimeän ja sateisen syksyn ajan paha mieli pn leimannut jokaista hetkeä, myös niitä hyviä. Tahmeus on tunkeutunut mukaan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Siitä irti pääseminen vaatii paljon tietoista työskentelyä.


Onneksi vähitellen aurinkoisemmat ajatukset alkavat vallata alaa. Tästä selvitään, oikeasti! Ehkä joskus vielä tulee päivä, jolloin en muista inhota itseäni ja omaa, nolon kömpelöä ruumistani. Se tulee vielä, uskon niin. Kyynärsauvanaisen kohtaaminen oli merkittävä etappi tällä tiellä. Myös nainen sanoi minun esimerkkini valavan häneen uskoa. Että vielä tulee se päivä, jolloin jalkaan saa muutakin kuin villasukan ja sinisen muovipussin. Ja se, kun pääsee eroon kipsistä. Ja se, kun voi viedä sauvat takaisin sairaalalle. Kunhan tulisi edes se päivä, kun pääsee suihkuun.

Selittämätön riemu sydämessäni saatoin vakuuttaa naiselle, että ne päivät tulevat vielä, pikemmin kuin tämä uskookaan. Tästä tunteesta aion pitää kiinni.

P.S. Vielä on aikaa osallistua arvontaan. Käy antamassa palautetta blogistani, arvonta löytyy Blogistin ensimmäinen arvonta -postauksesta. Kiitos :)!











2 kommenttia:

  1. Mun blogissa on sulle tunnustus, käy nappaamassa mukaan :)

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!