Joulu tulee, oletko valmis?

On se aika vuodesta, kun aikakauslehdet alkavat tursuta erilaisia askartelu-, leivonta- ja siivousvinkkejä. Tee sitä, osta tätä, toimi noin. Luo täydellinen joulu perheellesi. Hyvä Ihminen tempaisee jostakin vuorokauteensa pari - kolme tuntia lisäaikaa söpöilylle, ystävien, tuttavien, kumminkaimojen ja kaupan kassan muistamiseen. Rahalla ei enää osteta hyvää omaatuntoa viettää vapaata, vaan kekseliäisyydellä, ahkeruudella ja käsityötaidoilla. Jokainen meistä osaa vaikka mitä, kunhan vain viitsii yrittää. 

Vaan entä jos kaikki ei mene niin kuin Stömsössä tai Kodossa? Kirottu olkoon Anu Harkki ja kaikki ne naistenlehtien toimittajat, jotka meille syöttävät itsetekemisen ja täydellisen joulun ilosanomaa.


Joulunalusaika on vuoden pimeintä aikaa. Kotiin käpertyminen ja pieni iltapuuhastelu korttiaskartelujen ja kaapinsiivoamisen parissa on useimmista meistä mukavaa ja rentouttavaakin puuhaa. Toisinaan jouluvalmisteluista tulee kuitenkin kilpavarustelua ja suorittamista, jolloin asian ydin katoaa. Väännetään Täydellistä Joulua hampaat irvessä.  Leivotaan, kokataan, koristellaan, askarrellaan, puunataan ja tuunataan vaikka mieli tekisi kömpiä peiton alle kirja kainalossa ja suklaalevy toisessa. Keskustelupalstoilla kinastellaan siitä, millaiset joulukoristeet ovat soveliaita ja milloin niitä on korrektia kotiin ja puutarhaan laittaa; eikä kisaa runsaimman joulumenun loihtijan tittelistäkään sovi unohtaa. 


Tällaiselle menolle pitää panna piste - ja heti. Joulun pitäisi olla leppoisaa yhdessäolon aikaa, rentoilua parhaimmillaan. Stressi, pingottaminen, kilpailu ja täydellisyyden tavoittelu eivät kuulu siihen ollenkaan. Oma perhe kai tietää, millainen koti on, vaikka ei sitä perimmäistä vaatekaapin nurkkaa kiillottaisikaan. Ja naapureita tuskin haittaa, vaikka jossakin perheessä syötäisiin laatikoiden ja rosollin sijaan pizzaa. Pääasia on, että oma väki viihtyy.


En toki kiellä ketään laittamasta joulua. Itse olen sillä tavalla jouluihminen, että tykkään tehdä joulusiivoja joululaulujen soidessa, askarrella kortteja yhdessä lapsen kanssa ja leipoakin jotakin. Mutta teen vain sen, mihin voimavarat riittävät ja mitä itse haluan. En pyri täydellisyyteen vaan hyvään mieleen. Meillä syödään kinkkua ja rosollia ja sienisalaattia ja laatikoita, mutta vain, koska pidämme noista ruoista. Ja vuoden pimeimpänä aikana tekee mieli koristella kotiaan kynttilöillä ja valoilla. Lisäksi on kiva pitää perinteiset piparitalkoot ystäväperheen kanssa, ihan jo siksikin, että lapset voivat isompana muistella oman perheen joulutraditioita. 


Aina joskus, kun jouluvalmistelut uhkaavat lähteä lapasesta ja huomaan alkavani suorittaa joulua, palaan tähän Heli Laaksosen runoon:

JOULUPATJA
eli ohje kummottos viätetä hiano joulu
1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine
on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

Sama ajatus sisältyy poikani lausahdukseen muutama vuosi sitten. Pieni pyysi useaan otteeseen minua huoneeseensa pikkujouluun. Sammutettaisiin valot, pantaisiin tonttulakki päähän ja laulettaisiin yhdessä joululauluja. En meinannut muka millään ehtiä, kun oli siivottavaa ja leipomista ja kaikkea. Myönnän stressanneeni kaikesta noihin aikoihin valtavasti. Lopulta, kun sain jonkun homman valmiiksi ja istuimme hänen huoneensa lattialla laulamassa, poika yhtäkkiä kaspsahti kaulaani ja sanoi, että "voi äiti, kun minä oon niin onnellinen poika kun meillä on näin jouluista". Minun joulustressini loppui siihen, eikä ole tähän päivään mennessä palannut. Lapsi opetti kerralla, mikä joulussa on oikeasti tärkeää.

P.S. Muistakaa arvonta :)! 
P.P.S. Taas näitä tekstinkäsittelyn erikoisuuksia, joita pieni humanisti ei  käsitä: miksi tuo runo tuli valkealle pohjalle, vaikka täsmälleen samalla tavalla sen kirjoitin kuin muunkin tekstin?