maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi kuvina

Vuosi kuvina. Yllättävän aurinkoisia otoksia olen onnistunut ottamaan, vaikka mielessäni vuosi on ollut täynnä epävarmuutta ja itseni etsimistä, toki myös onnen hetkiä ja löytämisen riemua. Jatkuvasti on muka satanut, vaikka kuvat kertovat muuta.


Tänäkään vuonna en usko uuden vuoden lupauksiin. On asioita, joihin voi vaikuttaa - ja sitten on niitä, joihin ei. Tärkeintä on yrittää tehdä kulloinkin käsillä olevasta hetkestä mahdollisimman hyvä. Yksi harras toive minulla on. Haluan löytää työpaikan, tehdä jotakin merkityksellistä. Tiedän kyllä, että pelkkä toivominen ei auta. Teen kaikkeni, että asiat selkiytyisivät vihdoin. Tätä menoa menen hukkaan.

Vuosi 2013 tulee olemaan perheellemme suuren muutoksen aikaa. Poikani menee kouluun ensi syksynä, ja pikkulapsiaika on auttamattomasti ohitse. Äitiä maailman avartuminen jännittää jo nyt. 

Lämmin kiitos menneestä ja onnellisia hetkiä  
alkavaan vuoteen 2013!

4 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää ensi vuoteesi!

    Niin se on, että se koulun alkaminen on vanhemmalle isompi juttu kuin lapselle =D . Näin se ainakin meillä meni.

    VastaaPoista
  2. Älä syytä itseäsi työttömyydestä. Ehkä et syytäkään, mutta moni syyttää. Pitää muistaa, että elämme yhteiskunnassa, joka arvostaa enemmän "tuottavuutta" kuin tasa-arvoa tai yhteistä hyvää. Presidentti vaatii uudenvuoden puheessaan jokaista tekemään parhaansa. Ikään kuin yksilö olisi vastuussa kaikesta. Ymmärrän ihmisen vastuun omista toimistaan, mutta en ymmärrä tätä voimistuvaa tarvetta jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, syyllistää niitä, joilla ei mene hyvin ja glorifoida menestyjät. Meillä siirrytään malliin, jossa lyötyjä lyödään.

    Olin itse työtön vähän aikaa, nyt minulla on työtä. En koskaan unohda työttömyysaikaan. En koskaan unohda, millaista on tilittää työvoimatoimistossa jokaista tekoaan. En koskaan enää ajattele, että "työtä saa, kun vain haluaa". En koskaan enää väheksy heitä, jotka ovat työttömiä tai muuten kovilla. Useinkaan se ei ole heidän vikansa. Meidän yhteiskuntamme ei todellakaan tue eikä nosta heitä. Yleinen asenneilmasto on hyvin tuomitseva.

    Olen nyt työssä, olen taas "menestyjä" ja toki nautin siitä ainakin toisinaan, mutta toivon, että en ikinä enää ylpeile saavutuksillani enkä erehdy luulemaan, että onnella ei olisi suurtaa osaa minun menestyksessäni. Minulla oli hyvät vanhemmat, olen saanut olla terve, minulla on hyvä puoliso: olen saanut paljon, enkä todellakaan ota siitä kunniaa itselleni. Mitä muuta tein, kuin synnyin ja nautin onnestani? Hyvä on: olen tehnyt muutamia hyviä ratkaisuja, mutta mukana on ollut aina myös onnea. Jos voin, haluan auttaa niitä, joilla ei ole onnea ollut.

    Et sinä mene hukkaan, vaikka et työtä löytäisi. Tässä maassa on 193 000 työtöntä. Toivon voimaa ja rohkeutta heistä jokaiselle, uskoa omaan arvoon. Näyttää siltä, että heistä kaikille ei millään ole tarjolla "kunniallista" asemaa meidän yhteiskunnassamme. Juuri siksi en voi pitää tätä yhteiskunnallista järjestystä oikeudenmukaisena tai edes oikeutettuna. Tuottavuus menee jatkuvasti yksilön ohi, ja sitä väitetään välttämättömyydeksi. Se ei ole välttämättömyys, vaan valinta.

    Minä en ainakaan suostu olemaan voittaja. Väitän olevani onnekas. En pidä oikeana sitä, että toisaalla kerskakulutetaan ja toisaalla ihmisille ei ole työtä. Tasaamalla hyvinvointia sitä riittäisi kaikille, mutta siihen ei "voittajilla" ole valmiutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.

      Kyllä työttömyys käy itsetunnolle, juuri sen takia, että yhteiskunnassa ihmisiä määritellään niin vahvasti työpaikan ja koulutuksen perusteella. Mutta en minä tilanteestani itseäni syytä, kyse on sekä sattumien summasta että tietyllä tapaa henkilökohtaisesta kehityskaarestani. Hukkaan menemisen tunne sen sijaan jäytää: tunnen, että minulla olisi annettavaa, mutta nyt en voi olla hyödyksi niin kuin haluaisin. Täytyy vain toivoa, että tuleva vuosi muuttaa asioiden suuntaa ja laitaa.

      Poista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!