Kun aika on

Poikani oppii lukemaan ja kirjoittamaan, varsinkin kirjoittamaan, hetkenä minä hyvänsä. Hän ei tosin itse sitä ymmärrä, mutta aikuinen ei sitä voi olla huomaamatta. Kyse on enää oivalluksesta, kuinka vokaalit otetaan sanaan mukaan. Konsonantit tulevat jo. Voi toki olla, että hetkiä kuluu vielä useampia, mutta minä äitinä olen innoissani - siitäkin huolimatta, että lukemaan oppiminen alle kouluikäisenä ei ole pelkästään positiivinen asia. Maailmassa on niin paljon tekstejä, joita pienen ei tarvitse ymmärtää. On helpompaa suojella lasta tiedolta, jota hän ei tarvitse, ellei hän itse osaa sitä lukea. Silti lapsen lukemaan oppiminen on minulle suuri asia, sillä tiedän, minkälaisen maailman tuo taito parhaimmillaan avaa. Lukijalla ei ole koskaan tylsää. Täytyy oikein keskittyä siihen, ettei intoile liikaa. Poika oppii sitten, kun aika on.

Sama uusien asioiden oppimisen odottaminen leimasi pojan vauva- ja taaperoaikaa. Minä odotin,  koska hän oppii nauramaan, koska kääntymään, kontaamaan, seisomaan, sanoo ensimmäiset sanansa, koska kävelee, syö tai pukee itse. Koska tulee ensimmäinen tunnistettava piirustus. Ja niin edelleen. Joskus unohdin nauttia siitä, mitä lapsi jo osaa, kun odotin niin kovasti seuraavaa kehitysaskelta. Toivottavasti sentään osasin antaa lapselle rauhan oppia asiat omassa tahdissaan, sillä vasta vuosien mittaan ymmärsin, että odottaminen ei nopeuta oppimista yhtään. Taidot tulevat sitten, kun lapsi on siihen valmis. Kun aika on.

Tiellämme on ollut asioita, jotka ovat opettaneet minuakin. Vaikka kuivaksi opetteleussa ei olekaan kyse tahdonalaisesta taidosta vaan elimistön kypsymisestä, asian "takkuaminen" oli minulle äitinä opettava kokemus. Päiväkuivaksi poikani oppi normaalissa tahdissa, mutta öisin vaippaa tarvittiin vielä viime kesään saakka. Sitten, kasteluhälyttimen avulla - tai koska aika oli - poika vihdoin oppi. Enää ei tarvitse olla huolissaan siitä, onko sänky aamulla märkä vai ei. Oli aika.

Tuon kokemuksen myötä osaan vihdoin rauhoittua nauttimaan jo olemassa olevista taidoista, sillä tiedän, että kaikki tulee ajallaan. Poikani on monessa asiassa taitava ja hän oppii uusia asioita jatkuvasti. Viimeisin opittu taito taitaa olla vetoketjun kiinni laittaminen. Olen hurjan ylpeä siitä, niin kuin kaikista muistakin taidoista. Paljon hänellä on toki vielä opittavaa, mutta en jaksa stressata niistä asioista sillä uskon, että kaikki taidot otetaan haltuun sitten, kun aika on. Askel kerrallaan.