Yhdeksästoista luukku - Leivonnainen

Kolmastoista luukku - Valo

Valo.

Tänään on perjantai, kolmastoista joulukuuta, Lucian päivä. Pyhän Lucian muistopäivä kuului alunperin katoliseen pyhimyskalenteriin. Luciasta tiedetään hyvin vähän, mutta legendojen mukaan hän oli uskossaan vahva roomalainen kristitty aikana, jolloin kristinusko oli kielletty. Hänen myös kerrotaan olleen köyhien auttaja, joka lopulta kärsi marttyyrikuoleman.

Juliaanisen kalenterin mukaan Lucian päivä osui talvipäivänseisauksen tienoille, jolloin päivä alkaa jälleen hitaasti mutta varmasti kaamoksen jälkeen pidetä. Siksi Luciaa on juhlittu valon tuojana. Lucia on myös on sokeiden ja näkövammaisten suojelupyhimys. 

Katolisesta taustastaan huolimatta Lucia-perinne on vahvinta Ruotsissa. Perinteeseen kuuluu muun muassa kulkue, jota johtaa valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia-neito, jolla on kynttilä myös kädessään. Lisäksi Ruotsista Suomeenkin on rantautunut perinne leipoa valonkeltaisia, sahramilla maustettuja, Lucia-pullia (lussekatt), joiden uskottiin karkottavan paholaisen.

Tähän aikaan valoa pimeyteen todella kaipaa. Etenkin tänä vuonna valo on tervetullutta, kun alkaa vaikutta siltä, että saamme mustan joulun. Itselläni ainakin joulutunnelma on kiinteästi yhteydessä säähän. Nyt tuntuu, että vajuvien hankien myötä myös oma mieliala laskee. Tuntuu, että joulu on vielä jossakin hyvin kaukana, vaikka oikeasti se on jo aivan nurkan takana.

* * *

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että itselleni ei Valo-aiheesta tule ensimmäisenä mieleen suinkaan Lucia, vaan rakas poikani. Hänen toinen nimensä on Valo. Hän todella toi mukanaan minun elämääni valon, onnen, jollaista en voinut kuvitella olevan olemassa. On käsittämätön luottamuksenosoitus elämältä saada olla äiti.

Hauki on kala - eiku pipari

 

Ostin tänään Marimekosta hauki-aiheisen piparkakumuotin. Mieheni, tuo kalahullu veikkonen, innostui koristelemaan leipomamme piparkakut.

Mitäs pidätte kalansaaliistamme?

Yhdessä

Pojan syntymäpäiväkakku syntyi yhteistyössä. Minä tein täytteen (limecurdia, valkosuklaamoussea ja Daim-rouhetta), puolisoni taiteili kuorrutuksen marsipaanista.

R niin kuin Raidat ja Rocky Road

Ensin muutama raita Tarinatammikuun päivän teeman mukaisesti keittiömme matosta ja sitten mooooonta kuvaa Rocky Roadin teosta. Herkkulakkolaisen painajainen, etten sanoisin, mutta selvisinpäs siitäkin koettelemuksesta. Viikonloppuna saa maistaa!

Kulma

Kotimme eräs kulma. Tai no, nurkka, mutta puhutaan nyt Tarinatammikuun teeman mukaisesti kulmasta. Löytyy keittiöstä, sai eilen uutta ilmettä verhoista. 

En millään haluaisi peittää kauniita ikkunoita, mutta on ajan mittaan alkanut häiritä se, miten hyvin niiden kautta näkee meille sisälle. Haluan, että on ainakin teoriassa mahdollisuus peittää ikkunat niin halutessaan, vaikka tuskin tuota mahdollisuutta tullaan kovinkaan taajaan käyttämään.

Tänään keittiössä alkoivat ensi viikonlopun syntymäpäiväjuhlien valmistelut. Leivoin pullaa.

Taikinaterapiaa

Kirjoitan juttua bloggaamisesta. Ei tahdo tulla valmista, näkökulma puuttuu, elävyyttä kaivataan. Väänsin ja käänsin, kunnes keksin haastatella muutamaa bloggaajaa. Nyt odottelen vastauksia. Kun ei voi kirjoittaa, on hyvä taikinaterapoida itseään leipomalla. Tänään tein sämpylöitä naapurin viikonloppuisiin valmistujaisjuhliin. 

Tällä kertaa päätin testata Pastanjauhanta-blogin Pomminvarmoja sämpylöitä. Ohje löytyy täältä. Tuli niistä lopulta sämpylöitä, vaikka hiukan meni säätämiseksi... että se siiä pomminvarmuudesta ;).

Onnellisia asioita

Hyvää viikonloppua!

Syksy saapuu

...ja minun taikinapeukaloani alkaa kolottaa. Ensiavuksi leivoin tänään korvapuusteja.

 Hyvin nousi taikina.

 

 Herra 6 vee halusi auttaa roiskimalla kanelia sinne tänne.

 

Kävi vain sellainen moka, että muistin vasta taikinan teon jälkeen, ettei meidän pakkaseen sovi millään tällaista määrää pullaa. Hupsis!

Tummentuneet banaanit

Siitä se ajatus sitten lähti. Tummentuneista banaaneista. Eilen ehkä mielessäni käväisi ajatus pojan tammikuisista synttäreistä, kun laiskana lueskelin keskustelupalstaa, jossa kyseltiin tarjoiluvinkkejä lasten syntymäpäiväjuhliin.

Päivällä huomasin, että joulun aikana banaanit hedelmälaatikossa ovat tummentuneet. En halua syödä sellaisia banaaneja vaikka tiedän, että ne ovat vielä täysin syöntikunnossa. Jotakin olisi siis leivottava. Tuumasta toimeen! Banaani-kinuskimuffinien ohje kuulosti herkulliselle. Joulun jälkimainingeissa eivät makeat herkut maistu, mutta tulevin syntymäpäiviin voi hyvin jo valmistautua ja varustautua. 

Samalla tulikin suunnitelluksi lastenkutsujen tarjottavat, mietittyä vieraslista ja kutsutkin ovat jo puolivalmiina! Ja juhliin on vielä kuukausi.

Poikani haluaa tämän vuoden juhlien teemaksi - yllättäen (ei todellakaan yllättäen) - Hevisaurukset. Tarjolle siis tulee Hevipizzaa (pikkupizzoja), rokkiäijän lihapullia & nakkeja vartaassa (vaikka ajattelin, että nimenomaan ei cocktailtikkuja tänä vuonna), Hevisaurus-kakku sekä popcorn-pullaa. Ja varmaan hevisti karkkia. Lisäksi poika haluaisi Puffet-jäätelön tyyliin kerroskeksejä, mutta en ole ihan varma niiden toteutuksen onnistumisesta, jäätelö kun tuppaa sulamaan niin nopeasti... Herkut huuhdotaan alas Hevisaurus-limulla. 

Ohjelmaksi juhliin suunnittelimme ainakin Hevisaurus-discon, Hevisauruksen häntä-leikin (aasinhäntä-leikkiä mukaellen) - ja kuulemma ongintaakin pitää olla. Niin ja Hevisauruksen karkkikoe. Eiköhän näillä nuoteilla aika kulu.

Saattaa kyllä olla, että suunnitelmat muuttuvat kuukaudessa vielä moneen kertaan, mutta alku on ainakin lupaava. 

Niin että kannattaa löytää kaapista tummuneita banaaneja. Niiden ansiosta on saatu tänään paljon aikaiseksi.

Joulu tulee, oletko valmis?

On se aika vuodesta, kun aikakauslehdet alkavat tursuta erilaisia askartelu-, leivonta- ja siivousvinkkejä. Tee sitä, osta tätä, toimi noin. Luo täydellinen joulu perheellesi. Hyvä Ihminen tempaisee jostakin vuorokauteensa pari - kolme tuntia lisäaikaa söpöilylle, ystävien, tuttavien, kumminkaimojen ja kaupan kassan muistamiseen. Rahalla ei enää osteta hyvää omaatuntoa viettää vapaata, vaan kekseliäisyydellä, ahkeruudella ja käsityötaidoilla. Jokainen meistä osaa vaikka mitä, kunhan vain viitsii yrittää. 

Vaan entä jos kaikki ei mene niin kuin Stömsössä tai Kodossa? Kirottu olkoon Anu Harkki ja kaikki ne naistenlehtien toimittajat, jotka meille syöttävät itsetekemisen ja täydellisen joulun ilosanomaa.


Joulunalusaika on vuoden pimeintä aikaa. Kotiin käpertyminen ja pieni iltapuuhastelu korttiaskartelujen ja kaapinsiivoamisen parissa on useimmista meistä mukavaa ja rentouttavaakin puuhaa. Toisinaan jouluvalmisteluista tulee kuitenkin kilpavarustelua ja suorittamista, jolloin asian ydin katoaa. Väännetään Täydellistä Joulua hampaat irvessä.  Leivotaan, kokataan, koristellaan, askarrellaan, puunataan ja tuunataan vaikka mieli tekisi kömpiä peiton alle kirja kainalossa ja suklaalevy toisessa. Keskustelupalstoilla kinastellaan siitä, millaiset joulukoristeet ovat soveliaita ja milloin niitä on korrektia kotiin ja puutarhaan laittaa; eikä kisaa runsaimman joulumenun loihtijan tittelistäkään sovi unohtaa. 


Tällaiselle menolle pitää panna piste - ja heti. Joulun pitäisi olla leppoisaa yhdessäolon aikaa, rentoilua parhaimmillaan. Stressi, pingottaminen, kilpailu ja täydellisyyden tavoittelu eivät kuulu siihen ollenkaan. Oma perhe kai tietää, millainen koti on, vaikka ei sitä perimmäistä vaatekaapin nurkkaa kiillottaisikaan. Ja naapureita tuskin haittaa, vaikka jossakin perheessä syötäisiin laatikoiden ja rosollin sijaan pizzaa. Pääasia on, että oma väki viihtyy.


En toki kiellä ketään laittamasta joulua. Itse olen sillä tavalla jouluihminen, että tykkään tehdä joulusiivoja joululaulujen soidessa, askarrella kortteja yhdessä lapsen kanssa ja leipoakin jotakin. Mutta teen vain sen, mihin voimavarat riittävät ja mitä itse haluan. En pyri täydellisyyteen vaan hyvään mieleen. Meillä syödään kinkkua ja rosollia ja sienisalaattia ja laatikoita, mutta vain, koska pidämme noista ruoista. Ja vuoden pimeimpänä aikana tekee mieli koristella kotiaan kynttilöillä ja valoilla. Lisäksi on kiva pitää perinteiset piparitalkoot ystäväperheen kanssa, ihan jo siksikin, että lapset voivat isompana muistella oman perheen joulutraditioita. 


Aina joskus, kun jouluvalmistelut uhkaavat lähteä lapasesta ja huomaan alkavani suorittaa joulua, palaan tähän Heli Laaksosen runoon:

JOULUPATJA
eli ohje kummottos viätetä hiano joulu
1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine
on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

Sama ajatus sisältyy poikani lausahdukseen muutama vuosi sitten. Pieni pyysi useaan otteeseen minua huoneeseensa pikkujouluun. Sammutettaisiin valot, pantaisiin tonttulakki päähän ja laulettaisiin yhdessä joululauluja. En meinannut muka millään ehtiä, kun oli siivottavaa ja leipomista ja kaikkea. Myönnän stressanneeni kaikesta noihin aikoihin valtavasti. Lopulta, kun sain jonkun homman valmiiksi ja istuimme hänen huoneensa lattialla laulamassa, poika yhtäkkiä kaspsahti kaulaani ja sanoi, että "voi äiti, kun minä oon niin onnellinen poika kun meillä on näin jouluista". Minun joulustressini loppui siihen, eikä ole tähän päivään mennessä palannut. Lapsi opetti kerralla, mikä joulussa on oikeasti tärkeää.

P.S. Muistakaa arvonta :)! 
P.P.S. Taas näitä tekstinkäsittelyn erikoisuuksia, joita pieni humanisti ei  käsitä: miksi tuo runo tuli valkealle pohjalle, vaikka täsmälleen samalla tavalla sen kirjoitin kuin muunkin tekstin?

Keittiöpäivä

Aamulla laiskotti. En olisi millään viitsinyt nousta. Osansa oli rytmihäiriöillä, jotka eivät halunneet illalla minun nukkuvan. Kukuin kaiketi kahteen, kolmeen.

Oikeastaan on naapurimme syy, että päivästä tuli touhukas. Eilen yläkerrasta leijui niin herkullinen tuoksu, että vain vaivoin onnistuin välttämään sämpylänleivonnan. Aamulla en ollut enää yhtä onnekas, vaan laiskuuden aiheuttaman henkisen velttouden välttämiseksi laitoin kaurasämpylätaikinan nousemaan. Niiden lisäksi keitin aamupäivällä makkarakeittoa - ties mistä on peräisin himoni HK:n Siniseen. Sitä oli saatava.


Nyt iltapäiväksi keksin tehdä kasvisversion kesäkurpitsalasagnesta. Olen illalla lähdössä sisävesiristeilylle, ja poikani lapsenvahti on (tai ainakin muistaakseni on!) kasvissyöjä. Ajattelin, että on pojilla yhdessä mukavampaa masut täynnä :).


Keittiössä puuhaaminen on kyllä mukavaa. En ole mikään loistokokki, mutta mielestäni maku ei olekaan ruoan tai leivonnaisten tärkein arviointikriteeri. On mukavaa tietää, mistä aineksista ja miten ruoka, jota syö, on tehty. Ja luulen, että perhekin arvostaa itsetehtyä ruokaa. Heitä on ajateltu. Vaikka usein kyllä ajattelen kauhan varressa tai pullataikinan äärellä kaikkea muuta kuin perhettäni. Keittiö on minulle luova paikka. 


Katja Kallion Sooloilua-romaanissa todetaan osuvasti jotenkin näin: Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. En voisi olla asiasta enempää samaa mieltä.