lauantai 12. marraskuuta 2011

Tunnustus

Sain Mialta (http://mellevaaelamaa.blogspot.com/) ja Siniseltä Satutarelta (http://sininensatutar.blogspot.com/)  tällaisen tunnustuksen, lämmin kiitos molemmille!
Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blokkaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaviin blogeihin:
 1. Mustikkametsän tarinoita
2. Viipaleita
3. Kotipalapeli
4. Sanoissa
5. Suurella Syrämmellä
6. VillaNanna
7. Mellevää elämää
8. Sinistä ja vihreetä

Kahteen viimeiseen tunnustus lähtee nyt takaisinpäin, toivottavasti kirjoittajat ottavat sen vastaan, vaikka ovat jo kertaalleen tunnustuksensa tehneet :).

Ja sitten ne kahdeksan satunnaista asiaa minusta. Hmm.

1. Nukun oikeastaan kesät talvet läpeensä villasukat jalassa. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotakin pehmeää, ihan niin kuin Finlayson mainostaa. Nimittäin villaa.

2. Syksy ja talvi ovat lempivuodenaikojani. Tänä vuonna ruska-aika meni ohi jotenkin huomaamatta, kun en jalka paketissa juurikaan ulkoilemaan päässyt. Onneksi talven suhteen näyttää valoisammalta. Kunhan nyt tulisi. Odotan niin kovasti lumen narsketta jalkojen alla, kirkkaan tähtitaivaan näkemistä, huurteisia puita, naurunremakkaa pulkkamäessä.

3. Juon kahvini mustana. Olen aina sanonut, että kahvi on niin pahaa, että jos ja kun sitä juo, se pitää tehdä ilman mitään lievennyksiä. Muistaapa taas seuraavaan kertaan saakka olla juomatta.

4. Kuuntelen vain suomalaista musiikkia. Noloja hetkiä on ollut monta, kun kaverit - tai oppilaat - puhuvat jostakin uudesta hitistä, eikä minulla ole aavistustakaan, mistä puhutaan. Uutena suosikkina mieleeni on hiipinyt Juha Tapio. Pitänee ostaa levy. Muita kiinnostavia ja kuunneltavia ovat Maija Vilkkumaa, PMMP, Chisu, Hanna Pakarinen, Zen Cafe, Egotrippi, Palava, Samuli Edelmann sekä tietenkin suuri rakkauteni - Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Voi, kuinkahan tuokin tarina vielä jatkuu...

5. Haaveilen yhä voimakkaammin siitä, että saisin kirjoittamisesta itselleni uuden ammatin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän siitä pidän. Ja tänä syksynä olen kirjoittanut paljon. Jotakin hyvääkin jalkaepisodissa siis.

6. Toinen suuri haaveeni on kirjakahvilan perustaminen. Näen jo sieluni silmin, miltä kahvilassani näyttäisi (tietyn turkoosit seinät, koristeelliset peilit, tummat pöydät, eripariset tuolit, kristallikruunut, paljon kirjahyllyjä ja räsymattoja) mitä siellä olisi tarjolla (piirakoita, patonkeja, kakkuja, muffineja, keksejä, erilaisia teelaatuja - ja joo, kahvia myös)... tarvitsisin enää liikekumppanin, joka osaisi hoitaa sen käytännön yrittämisen, että saisin itse toimia hengettärenä. Kiinnostuneet ilmoittautukoot!

7. Lapsena rakastin, kun isäni luki minulle satuja iltaisin - ja varsinkin, kun olin sairaana. Suosikkejani olivat Grimmin sadut, jotka kylläkin olivat niin pelottavia, että purin useamman pussilakanan täyteen reikiä kuunnellessani tarinoita. Kaikkein pelottavin - ja kiehtovin - oli Tittelintuure.

8. En ole koskaan matkustanut lentokoneella. Kyse ei ole pelosta, ei vain ole tullut lähdetyksi minnekään, minne pitäisi mennä taivaita myöten. Osittain kyse on myös ekologisesta kannanotosta. En halua olla osallinen huvin vuoksi saastuttamisessa.




4 kommenttia:

  1. Minäkin haaveilen ajoittain kirjakahvilasta, vitsi kun ois ihana :D
    Ja kiitoksia kovasti =)

    VastaaPoista
  2. ..."tarvitsisin enää liikekumppanin, joka osaisi hoitaa sen käytännön yrittämisen, että saisin itse toimia hengettärenä. Kiinnostuneet ilmoittautukoot!"

    Vai että simmonen liikeumppani olis haussa? Ja mielellään vielä lisäksi semmonen, joka panostaisi puolestasi sen kymmenientuhansien eurojen alkupääoman, ettei sun tarvis nähdä mitään vaivaa eikä uhrauksia, haahuilla vaan "hengettärenä"? Kuule, yrittäjäperheen vesana voin ihan luottamuksella kertoa, että yrittäminen on todella kovaa työtä, jos et tiennyt. Ei lomia, ei sairaslomia, ei lomarahoja...
    Mutta vitsillähän tämän varmaan heititkin, ethän ollut tosissasi, ethän? Mutta onhan se tietysti kiva, että on haaveita, ei siinä mitään.

    VastaaPoista
  3. No, ei kahvilan perustaminen varsinaisesti mikään vitsi ole, haave kylläkin. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä yrittäjyyden raskautta eikä kertoa, etten olisi valmis tekemään haaveideni kahvilassa työtä - vaan kertoa, että numerot, taseet, verot ja ties mitkä maksut eivät ole alaani ollenkaan, itse kahvilanpidon hallitsisin paremmin :).

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!