Päässä vikaa

 Olen tässä päivänä muutamana tuumannut, että minulla täytyy olla päässä vikaa. Monessakin suhteessa varmasti, mutta puhun tällä kertaa siitä keskittymiskyvyttömyydestä, jonka muruset lattialla, tiskit pöydällä tai lukemattomien lehtien pino sängyn vieressä lattialla aiheuttavat. Jotta voisin keskittyä kirjoittamiseen, pitää ensin imuroida, tiskata, pyykätä, mopata, järjestää ja puunata - mitä milloinkin. Ei hyvä, sillä kotityöt eivät tekemällä lopu. 

Mitenkä sitä näin vanha koira enää uusiin tapoihin oppisi? Pelkään, ettei mitenkään. Pitäisi osata antaa pyykkien ja tiskien olla, villakorien juosta ja sulkea lapsen huoneen kaaokselta silmänsä, kääriä hihat ja ryhtyä kirjoittamaan. Mutta kun. Ja kun.

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat keskittyä olennaiseen. Kirjoittaminen jos mikä on asia, jonka suhteen en halua elää sitku-elämää. Keksin aina jonkun tekosyyn, miksi en kirjoita vaikka haaveilen siitä enemmän kuin mistään. Viimeksi taisin sanoa ääneen haluavani koiranpennun. Kohta lapsi on iso ja itsenäinen ja minulla aikaa. Mihin sitten pakenen? Hullua, mutta en olisi ymmärtänyt ajatuksen hulluutta itse.

Vaikka kaikki muutkin viat päässäni kaipaavat korjaamista, tälle keskittymisvaikeudelle haluan tehdä heti jotakin.