Kulttuuripolemiikki

 Tahallaan tai tahattomasti, mutta kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on viime päivinä pannut toimillaan kansalaiset pohtimaan kulttuurin syvintä olemusta ja arvoa.

Savonlinnan oopperajuhlien järjestäjillä ja ennen muuta laulajatähdillä nimittäin meni palkokasvi syvälle nenään, kun ministeri ei omien sanojensa mukaan ennättänyt lähteä oopperajuhlien 100-vuotisbileisiin. Sen sijaan lomaansa viettävä ministeri nähtiin viikonloppuna fiilistelemässä Ruisrockin 40-vuotiskekkereillä. Ennen lomansa alkua hän niin ikään vieraili Savonlinnan sijaan Helsigissä Made in Kallio -kulttuurikeskuksen avajaisissa. Näin ollen savonlinnalainen kulttuurieliitti päättelikin Arhinmäen olevan väärä mies virkaansa. Rohkenen olla eri mieltä.

Minusta Arhinmäen toiminta on rohkeaa ja kantaaottavaa. Ministeri varmasti tiesi, millaisen myrskyn hän saa toiminnallaan aikaan. Savonlinnassa on totuttu paistattelemaan korkeakulttuurisessa loisteessa - ovathan oopperajuhlat eittämättä eräs tasokkaimmista suomalaisista kulttuuritapahtumista. Mutta millä oikeudella opperaväki oikeastaan kuvittelee, että heidän edustamansa taiteenlaji on niin merkittävää, ettei ministeri yksinkertaisesti voi olla noudattamatta kutsua, vaikka samaan aikaan Suomessa tehdään muitakin merkittäviä kulttuuritekoja?

Oopperatähtien tuohtumus on oikeastaan aika naurettavaa ja noloa. Se osoittaa paitsi elitismiin perustuvaa herkkähipiäisyyttä, myös jonkinlaista kulttuurintuntemattomuutta. Yksisilmäisyyttä. Missään määräyskirjassa ei sanota, että kulttuuriministerin kuuluu käydä kaikissa korkeakulttuuritapahtumissa ja jättää esimerkiksi rock-festivaalit väliin. Etenkin, kun tapahtuma osuu ministerin loma-aikaan.

Totta kai on olemassa tilanteita ja tapahtumia, joihin ministerin kuuluu osallistua virka-asemansa puolesta. Mutta niin kuin Arhinmäki totesi, aika ei riitä kaikkeen. On tehtävä valintoja. Miettiä sopii, kumpi tapahtuma tarvitsee ministeriä ja ennen kaikkea ministerin mukanaan tuomaa julkisuutta enemmän: kansallinen instituutio ja kaiketi kansainvälisestikin tunnettu oopperatapahtuma vai nykykulttuuria ja pienten taideyritysten toimintaa edistävä kulttuurikeskus? 


Minusta on hyvä, että ministeri ei suostu olemaan pystyynkyuollut instituutio vaan aidosti oma itsensä. Sekin on hyvä, että ministerillä on tietty määrä anarkiaa suonissaan virtaamassa: kaikkeen ei pidä suostua vain siksi, että miellyttäisi. Ministerilläkin on oikeus vapaa-aikaan. Erityisen rohkeaa on sohia muurahaispesään ja herätellä oman hallinnonalan toimijoita sekä tietysti myös laajaa yleisöä pohtimaan sitä, mikä on kulttuurin perimmäinen arvo ja merkitys. 

Oopperalla on ilman muuta asemansa kulttuurielämässä, mutta kuka määrittää sen olevan arvokkaampaa kuin rock-musiikki? Miksi kulttuuriministerin oikeastaan pitäisi olla joka vuosi oopperajuhlilla eikä rock-festareilla? Miksi on hienopaa lukea Dostojevskia kuin Leena Lehtolaista? 

Muistan opiskeluajoiltani illan, jolloin pitkän seminaaripäivän jälkeen kokoonnuimme kirjallisuudenopiskelijaporukalla laittamaan yhdessä ruokaa. Osa paikallaolijoista halusi jatkaa edelleen keskustelua ranskalaisesta lyriikasta, sen hienouksista ja nyansseista, ylivertaisuudesta suomalaiseen lyriikkaan nähden. Minä ahdistuin. Ei niin, etteikö Baudelairen Pahan kukkia olisi tehnyt minuunkin vaikutusta, mutta selvää oli, ettei enää puhuttu lyriikasta vaan pönkitettiin omaa egoa. Ranskalainen nyt vain oli niiiiiiiin paljon hienompaa kuin juntti suomalainen kirjallisuus. Siihen joukkoon en halunnut kuulua. 

Sama logiikka pätee tähän oopperajupakkaan. En osaa arvottaa oopperaa sen paremmaksi kuin rock-musiikkiakaan. Molemmille on paikkaansa. Rock ei ehkä ole vaikuttanut säveltaiteeseen yhtä paljon kuin ooppera, mutta kulttuuriin kokonaisuudessaan sillä on saattanut olla jopa oopperaa suurempi vaikutus. Veikkaan, että oman ikäpolveni edustajille, joiksi luen myös ministeri Arhinmäen, ei ole ongelma pitää molemmista taiteenlajeista. Uskoakseni olemme onnistuneet osaltamme laajentamaan kulttuurikäsitystä murtamalla korkea- ja populaarikulttuurin rajoja. Työtä toki riittää edelleen, niin kuin jälleen nähtiin. On hyvä kyseenalaistaa ja herättää keskustelua, antaa vaihtoehtoja ja laajentaa näkemyksiä. Tässä mielessä Arhinmäki tuntuisi olevan erittäinkin oikea mies virkaansa.