Ytimeen

Olin eilen kuuntelemassa Suomi Pop -festivaaleilla Suomen eturivin naisartisteja, PMMP:tä ja Chisua. Molemmat keikat osuivat ja upposivat suoraan sieluun. Musiikista viis (se on loistavaa!), mutta oli huikeaa katsella ja kuunnella heitä ja tajuta, että siinä on naisia, joilla on sanottavaa - ja joissa on voimaa. Molemmilla keikoilla muistelin Minna Canthia. 

On mahtavaa, että musiikin kentälle on noussut naisia, jotka tekevät mitä tahtovat. Ottavat kantaa hyvinkin rankkoihin teemoihin niin kuin PMMP:n Joku raja! -kappaleellan, ovat räävittömiä niin kuin samaisen yhtyeen Rusketusraidat tai koskettavat sydämen pohjasta saakka niin kuin Chisu Yksinäisen keijun tarinallaan. Toisaalta he osaavat olla hauskoja olematta yhdentekeviä niin kuin Chisun Kerrasta poikki -veto osoitti. Mutta tekivätpä nämä naiset mitä hyvänsä, he tekevät sen omilla ehdoillaan. Kukaan ei sanele heille, millaista musiikkia pitäisi tehdä, miltä näyttää tai miten esiintyä. Herkästäkin kauneudesta huolimatta kaikesta näkee, että määräilijöistä otettaisiin hetkessä niska-perseote ja ammuttaisiin kuuhun. Se tekee vaikutuksen.

Sivumennen sanoen kaikkien kolmen naisen ulkomuoto oli seksikäs. Paljasta pintaa vilahti - tuskin nimeksikään. Siinäpä nuoremmille naisille esimerkkiä. Tissien ja takamuksen tyrkyttäminen ei ole ainoa keino olla viettelevä. Ulkomuotoa enemmän huomion kiinnitti karisma. Jokainen heistä saisi viisituhatpäisen yleisön hiirenhiljaiseksi - tai huutamaan täysillä - yhdellä sormen liikkeellä tai pienellä sanalla. Olemus on vangitseva. Huikea. 


En ole koskaan kyseenalaistanut sen kummemmin PMMP:n (paitsi Rusketusraitojen aikaan) ja Chisun suosiota. Pidän heistä. Mutta eilisen jälkeen pidän entistä enemmän. Vahvojen naisten vahvat keikat osuivat ytimeen. 

P.S. Ei jäänyt viisikymppinen Kaija Koo yhtään itseään parikymmentä vuotta nuorempien naisten varjoon. Ja Lauri Tähkä - sulatti kyllä mun sydämen taas. Voiko eron perua?