Hinnalla millä hyvänsä?

Kaikkien alojen erikoisasiantuntijat Lenita Airisto ja Kirsi Piha ovat taas puhuneet. Hurja Airisto loihe taannoin lausumaan, että tavis on luuseri ja pikku-Kirsi peesaa tietysti minkä ehtii. Piha taivastelee viikonlopun ilatapäivälehteen kirjoittamaassaan kolumnissa, miksi menestyminen pelottaa meitä suomalaisia. On kuulemma hyvä, että presidenttinä ei ole enää tavis-Tarja, joka yhdessä toisen Tarjan (Cronbergin) kanssa oli uskaltanut vallan ääneen sanoa, että joskus on ihan hyvä tyytyä toiseksi parhaaseen. Pihan mielestä on yhteiskunnan tuho, jos lakataan kilpailemasta ja havittelemasta ykköspaikkaa asiassa kuin asiassa.


Niin. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, keskinkertaisuudesta. Minusta niin Airisto kuin Pihakin ovat näköalattomia joko tahallaan tai tahattomasti. Toivon edellistä, pelkään jälkimmäistä. Kilpailu on toki tietyissä rajoissa hyvä asia ja parhaaseensa pitää pyrkiä, mutta kokoomuslaisesta retoriikasta tuntuu taas unohtuneen inhimillisyys. Menestykseen - ei yhteiskunnalliseen eikä henkilökohtaiseen - pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Ihminen ensin.

On kauheaa katsoa vanhempia, jotka piiskaavat lapsiaan menestykseen vain siksi, että voivat sitä kautta toteuttaa omia unelmiaan. Paras pitää olla, kymppejä ja ykköstiloja napsia, muuten ei kelpaa. Yhtä lailla on kauheaa katsoa sitä, kun työelämässä ihmisestä otetaan irti kaikki ja enemmänkin. Tuotetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajia, onttoja ihmiskuoria. Mitä elämää se sellainen on?


Suomalaiset ovat pirullisen tunnollisia. Kun menestystä vaaditaan, sitä myös vaatijalle annetaan. Unohdetaan nauttia elämästä, läheisistä, unohdetaan huolehtia itsestä. Väsytään, ajaudutaan ongelmiin, hajotaan tai tapetaan. "Tavis on luuseri" -tyyppiset otsikot kuvottavat minua. Pelkistä huippuyksilöistä koostuva yhteiskunta on pelottava.


Uskon armeliaampaan mentaliteettiin. Lapsia pitää opettaa tekemään parhaansa, kehuen ja kannustaen. Toki kritiikkiäkin pitää kestää, mutta mitä tahansa ei pidä sietää. Kaikessa ei tarvitse olla paras. On tarpeellista oppia kestämään pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Itsetuntoaan ei pidä rakentaa ulkoisen menestymisen varaan. Pitää oppia tuntemaan vahvuutensa ja heikkoutensa ja elää niiden kanssa.


Eikö tätä samaa ajattelutapaa voisi soveltaa kansakuntaankin?