keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Sisustuskuvia #2 Lipasto

Niin. Lipasto. Puolisoni tuomisia. Harmillisen tehokas, imee sisuksiinsa paljon kaikenlaista turhaa roinaa. Yleensä kaikki sellainen, mille ei löydy järkevää paikkaa, tungetaan lipastoon. Juuri tästä syystä olen jo kauan halunnut hankkiutua koko kapistuksesta eroon. Jotakin tekemistä suunnitelman kanssa on silläkin, että parka-raukka alkaa kunnostusyrityksistä huolimatta sanoa työsopimustaan irti. Suurin syy on kuitenkin se, että tarvitsemme kipeästi lisää tilaa kirjoille, ja lipaston paikalla olisi täydellinen tila esimerkiksi tällaiselle.


Lipasto on hassu kapistus: toisaalta pidän siitä kovasti, toisaalta se on minusta ruma ja vanhanaikainen, toisaalta taas kovin sympaattinen. Siitä luopiminen olisi haikeaa. Lipastoon liittyy tärkeä muistokin: se oli ensimmäinen huonekalu, johon puolisoni sinkkuasunnossa aikoinaan kiinnitin huomiota. Positiivista huomiota.

Toistuvasti yritän raivata lipaston päällistä tyhjäksi tavarasta. Huonolla menestyksellä.  
Lipaston päällä on tällä haavaa kaikenlaista: 
kirjoja, lehtiä (säilytyskori on muuten löytö kirpparilta, maksoi peräti 0,50 euroa) ja aasin häntä...
 ... säilytyslaatikoita (jotka sisältävät pääasiassa cd-levyjä)...

 ...ja tietenkin muutama viherkasvin alku. Tietenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!