Rappiolla on hyvä olla?

Mitähän Nykäs-Matille kuuluu nykyisin?

Ei sillä, että asia minua varsinaisesti erityisemmin kiinnostaisi, mutta tulipa tässä mieleeni, että tavallinen, onnellinen ja tasapainoinen perhe-elämä Susanna-kihlatun kanssa näyttää tehneen Matista epäkiinnostavan henkilön median kannalta. Matista ei saa enää näyttäviä otsikoita. Herää kysymys, onko Matti itsessään kiinnostanut ketään vuosikausiin, vai onko hänen alennustilansa ollut se, joka on johtanut nähdynkaltaiseen sosiaalipornoon? 

Ylemmyydentunto  ainakin kasvaa, kun saa päivitellä sitä, miten huonosti toisella voikaan mennä. Oma tappavantylsä elämä saa uutta hohtoa. Harva pysähtyy miettimään syitä ja serurauksia naureskellessaan toisten tempauksille.

Medialla on tapana kuluttaa tekemänsä tähdet loppuun. Heistä revitään irti kaikki, mitä suinkin saadaan. Kaikkein surullisimmat tapaukset ovat niitä, jotka eivät osaa tai halua panna yksityisyydelleen minkäänlaisia rajoja. He esittelevät kotinsa, puolisonsa, alusvaatteensa ja myyvät häänsä, häämatkansa - itsensä - julkisuuden toivossa. Ketä oikeasti kiinnostaa, minkävärisiä alushousuja joku oikeasti nobody käyttää tai minkämerkkistä leipää tämä syö?

Miettikää vaikka Nykästä, Johanna Tukiaista, Jussi ja Saana Parviaista - tai vaikka Vesa Keskistä. Nykäsen tarina menee tällä haavaa median kannalta väärään suuntaan. Vaikka inhimillisesti varmasti kaikkien mielestä viimeisin käänne on hyvä ja sen toivotaan olevan pysyvä, etenkin keltainen lehdistö olisi taatusti mielellään kalunnut Matti-paran ruhon loppuun saakka. Nyt herkuttelu jäi kesken. Sillä mitä makaaberimpi tarina, sitä paremmin se myy, niin ällöttävää kuin se onkin. 

Tukiaisen tämänhetkisestä tilasta en tiedä. Lieneekö neito niin viinan, lääkkeiden ja botoxin turruttama, ettei hän jaksa enää tempaista, vai olisiko glamour ja onni kohdanneet sittenkin? Keskisen imperiumin isäntä taitaa olla tällä hetkellä se, jonka alennustila on julkisin. Herra esiintyy umpitunnelissa milloin missäkin tv- tai radio-ohjelmassa vailla mitään tolkullista sanottavaa. Kuvittelee olevansa suurikin tekijä, kun hänestä ollaan kiinnostuneita. Ei raukka ymmärrä, että hänelle nauretaan tai häntä säälitään. Kai. Toivottavasti. Ei kai hän oikeasti ole kenenkään mielestä kiinnostava? Ghanalaisten lapsivaimojen rehaaminen Suomeen on pelkästään säälittävää. Ei Vesa varmaan itsekään usko, että kyse on suuresta rakkaudesta. Molemminpuolista - tai ainakin Vesan puolista hyväksikäyttöä se on. 

Eikä mediakaan tässä kuviossa viaton ole. Eikö Suomessa todellakaan ole kiinnostavampia ja ennen kaikkea uutis- ja juttuaiheita kuin alkoholisoitunut kyläkauppias, mäkihyppääjä tai tanssija? Ovatko heidän edesottamuksensa oikeasti viihdyttävää seurattavaa jonkun mielestä? Missä menee inhimillisyyden raja, mitä halutaan lukea ja kuulla? 

Minä näin joku vuosi sitten humalaisen Mervi Tapolan Jyväskylän kirkkopuistossa kuusen juurella isolla hädällä. Pyysi paperia, että saisi pyyhkiä. Olisin voinut ottaa Mervistä kuvan, lähettää sen Seiskaan ja saada mojovan palkkion. En tehnyt. Annoin Merville nenäliinan, enempää paperia minulla ei ollut mukana. Monen mielestä toimin tyhmästi, meni iso raha sivu suun.

Onko vastuu näiden paperitähtien synnystä ja tuhosta medialla vai kuluttajilla? Molemmilla? Miten mediakonsernit saisi toimimaan eettisemmin ja vastuullisemmin?