Lumipalloefekti

Tänään iski inspiraatio, että nyt on pakko saada järjestystä huusholliin. Taas kerran. Oikeastaan kutinaa on ollut ilmassa jo useamman päivän ajan. Sohvallamakoiluviikkojen aikana sinne tänne on päässyt kerääntymään erinäisiä paperi- ja kirjakasoja. Salakavalia pirulaisia, mokomat. Ensin niitä ei melkein ole, on vain muutama tärkeä paperi, jotka ihan kohta siirrän sinne, minne ne kuuluu. Sitten pinoon ilmestyy kirja, josta pitää kirjoittaa jotakin. Ja niin edelleen. Kohta pino on kasvanut vuorenkorkuiseksi ja melkein hyökkää päälle. Niinpä olen sitten koko aamupäivän huhkinut hiki hatussa, tepastellut tomerana ympäriinsä saamatta mitään näkyvää aikaiseksi, sillä yhden paikan järjestäminen sai toisen paikan suorastaan huutamaan siivoamista. Ja kun lumipalloefekti käynnistyy, sitä on vaikeaa pysäyttää. Tuntuu, että tätä menoa pyöräytän koko asunnon uuteen järjestykseen. No, on täällä sentään hiukan avarampaa jo. Että ehkä tämä tälle päivälle riittääkin. Nyt pitäisi enää keksiä, kuinka jo ennestäänkin ylitäyteen kirjahyllyyn saisi ahdettua vielä parikymmentä teosta lisää.

Tavaroiden järjestyksessäpito ei ole minulle mitenkään mieluisaa puuhaa, mutta mielenrauhan kannalta se on välttämätöntä. En kestä sotkuisia työpöytiä, paperikasoja, epämääräisiä tavaraläjiä. Kun alan työskennellä, keittiössä tai konttorissa, voin keskittyä vasta sitten, kun ympärilläni on tarpeeksi tyhjää tilaa.

Mukavinta tietysti olisi, jos voisin vain tunkea syntyneet pinot kaappiin ja joku hoitaisi ne sieltä oikeille paikoilleen. Inhoan papereiden mapittamista, mutta pakko sitäkin on harrastaa, jos meinaa joskus löytää sen oikean monisteen tai tekstin tai ohjeen. Aina kaikki on silti hukassa. Hyvä esimerkki on keittiömme seinällä oleva uunipelti. Halusin sen siihen siksi, että saisin sanamagneetit kauniisti esille. Pellin asennusta odottaessani onnistuin sitten hukkaamaan magneettilaatikon, ilmeisesti jonnekin lipaston syövereihin. Nyt vaihtoehtoina on kärsivällisesti odottaa niiden esiinputkahtamista tai ostaa uudet magneetit. Toisaalta, uunipelti seinällä on hyvä keskustelunaihe, sillä huomaan vieraan toisensa jälkeen vilkuilevan "tauluamme" uteliaana. Niin että kai se on ajateltava niinkin, että toiset hankkivat design-valaisimia keskustelunaiheiksi, minulla on uunipeltini.

Kaltaiselleni järjestystä tarvitsevalle ihmiselle olisi eduksi, jos olisi taitoa ja silmää järjestyksenpitoon enemmän kuin minulla on. Tiedostan hyvin sen, että en osaa käyttää kaikkea olemassaolevaa kaappi-, kaapinpäällys- ja hyllytilaa hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Turhaudun aina jossakin vaiheessa hyvinalkanutta organiseerausta ja tungen kaiken käsilläolevan yhteen läjään jonnekin kaapin perälle odottamaan seuraavaa inspiraatiota. Yleensä siihen kestää niin kauan, että joudun aloittamaan koko projektin alusta. Tarvitsisin asiantuntijan vinkkejä kaaoksen kesyttämiseen. Ja uuden kirjahyllyn. Ja sitä ja tätä. Ehkä jotakin voisi heittää roskiinkin - ja kierrättää. Onneksi on olemassa säilytyslaatikoita. Niiden sisuksiin uppoaa jos jonkinlaista "arkistoa".

Joskus ärsyynnyn itsekin ominaisuudestani siivota kaikki pois näkyviltä. Enkö voisi ottaa rennommin ja antaa elämän jälkien näkyä kodissa enemmän. Mitä haittaa kenellekään on siitä, jos työpöytä pursuaa papereista - jokuhan väittää sen lisäävän luovuutta. Noh, olen kyllä yrittänyt. Mutta en voi itselleni mitään, että epämääräisyys aiheuttaa ärtymystä. Ei sen väliä, vaikka kaapit eivät ole jämptissä järjestyksessä, mutta katseen pitää voida vaeltaa vaivatta. Tai niin, että se voi vapaasti kiinnittyä niihin paikkoihin, joihin sen haluan kiinnittyvän. Siksi meillä siivotaan lelut joka ilta ja tarvittaessa päivälläkin, likaiset astiat odottavat pesua koneessa ja paperipinot saavat luvan lojua jossakin muualla kuin pöydänkulmalla.