Ystävä

Tänään saimme luoksemme odotetun vieraan, poika kummitätinsä, minä ystäväni. 


Vieraamme lähdettyä mietin, kuinka ollut suuri kunnia on ollut kohdata ihminen, jonka kanssa olo on kotoinen kaikissa tilanteissa. Ei ole väliä, onko koti siisti vai sotkuinen, oma mieli tyyni, onnellinen, ahdistunut vai raivoisa, päällä juhlavaatteet tai rikkinäiset kalsarit, tarjottavana kaurapuuroa vai täytekakkua, aina tietää tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Vaikka emme olisi tavanneet pitkään aikaan, juttu jatkuu aina siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Aivan kuin viikkoja tai kuukausia saati kilometrejä ei olisi lainkaan välissämme. 

On ihmeellistä tietää, että maailmassa on ihminen, jolle voi soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa, tilanteessa missä hyvänsä.


Muistelimme ystäväni kanssa vuotta, jolloin tutustuimme. Siitä on kauan. Olimme molemmat tuoreita ylioppilaita, lähteneet kansanopistoon opiskelemaan sanataidetta. Yhteisössä, jossa on satoja paikkaansa ja suuntaansa hakevia nuoria aikuisia, on aivan omanlaisensa tunnelma. Tiedostaminen huokuu jokaisen paikallaolijan jokaisesta solusta. Katsokaa, minä olen erityinen! Ja silti sydän väpättää: osaanko yhtään sitä, mitä teen. Mitä ylipäätään teen? Nyt, illalla, huomenna, ensi vuonna. Sellaisessa paikassa me ystäväni kanssa kohtasimme. Kaikista anarkisteista anarkistisin oli juuri hän, joka muistutti valoisuudellaan ja kotoisuudellaan kutsuvaa mummonmökkiä keskellä metsää, jossa harhailin. Kun eksistentiaalinen tuskani kävi turhan suureksi, tiesin, missä saisin teetä, sympatiaa ja villasukat. Ja halauksen. Ennen kaikkea halauksen. Näin on edelleen.

Olemme ystäväni kanssa perinjuurin erilaisia. Eilen kirjoitin taiteilijoista, ihailustani heitä kohtaan. Ystäväni on juuri sellainen, originelli oman tiensä kulkija, joka näkee maailman aivan erityisellä tavalla. Hän on myös boheemi hetkessäeläjä, jonka arki taitaa olla aina pienessä kaaoksessa. Välillä tämä huolettomuus saa minut, rutiineja rakastavan virka-aikaeläjän, raivon partaalle. Kuvittelen tietäväni, kuinka asiat kuuluu tehdä oikein ja kuinka moni tilanne sujuisi jouhevammin. Aina, kun saan itseni kiinni tällaisista ajatuksista, tajuan kirkkaasti, kuinka paljon minulla on opittavaa ystävältäni. 

Tämänpäiväinen vieraamme ei ole ainoa ystäväni. Olen kohdannut vuosien varrella monia upeita ihmisiä. Heistä jokainen merkitsee minulle paljon. Jokainen heistä on tuonut elämääni valtavasti iloa ja muuten hyviä hetkiä, jokaiselta olen oppinut jotakin. Toivottavasti olen voinut puolestani antaakin jotakin. Osan kanssa tiet ovat sittemmin erkaantuneet, mutta monta ystävää olen saanut pitää elämässäni. Jokaisesta heistä olen kiitollinen.

Kun mietin ystäviäni, huomaan, että jokainen heistä on hyvin erilainen kuin minä itse. On eri aloilla työskenteleviä, erilaisia asioita harrastavia, eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä ihmisiä, naisia ja miehiä joilla on erilainen uskonnollinen, poliittinen tai maailmankatsomuksellinen vakaumus tai näkemys. Silti heistä jokainen on jollakin tavalla hyvin samanlainen kuin minä. Aivan kuin ystävät muodostaisivat ympärilleni turvaringin, jossa jokainen kiinnittyy johonkin osaan minua. 


Hyvien hetkien jakamisen lisäksi ystävät opettavat paljon. Koska kukaan ei ole täysin samanlainen kuin itse on, ystävät pakottavat sietämään erilaisuutta. Joskus tekisi mieli neuvoa tai puuttua ystävän tapaan hoitaa asioita, ainakin protestoida, kauhistella tai paheksua salaa mielessä, mutta sitten sitä muistaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Minulla on oma tapani, toisilla omansa. Mikä minä olen sanomaan, että tämä on oikein ja tuo väärin. Inhoan tämäntapaista evankeliointia yli kaiken. Keskustella toki voi, väitellä kiivaastikin, argumentoida ja kumota argumentit.

Olen rikas, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka antavat minulle uusia näkökulmia, ajattelemisen aihetta ja pinnan, johon peilata itseäni ja omia valintojani. Joskus häpeän sitä, mitä itsestäni huomaan. Se on terveellistä. Ystävyyden pitääkin olla rehellistä ja suoraa, jotta toisen voi kohdata aidosti. Useimmiten kohtaamiset ystävien kanssa ovat äärimmäisen voimaannuttavia ja vahvistavia. Minä osaan, minä pystyn, minä kelpaan. Minä olen olemassa.


Lopuksi pieni runo, jonka sain eräältä ystävältäni syntymäpäivälahjaksi muistaakseni 17-vuotissyntymäpäivänäni. Nämä sanat ovat olleet ohjenuoranani siitä saakka.


"Minä olen minä ja sinä joku muu,
ja muina ihmisinä meiltä luonnistuu se, 
jonka tekijäksi sovi ei kukaan muu. 
Silloin löytynyt on Tie, ja Tietä kulkiessa muut tiet unohtuu."
Benjamin Hoff: Nalle Puh ja Tao

 Kiitos jokaiselle ystävälleni, että olette olemassa <3.