tiistai 31. heinäkuuta 2012

Vammaista puhetta

Perussuomalaiset eivät petä koskaan. Enkä puhu nyt poliittisista teoista, vaan suusta karkailevista sammakoista. Kansanedustaja James Hirvisaari on taas provosoinut - vai olisiko kyseessä vitsi tällä kertaa - vertaamalla homoseksuaalisuutta kehitysvammaan. Jossakinhan Hirvisaaren mukaan täytyy olla vika, kun luonnonmukainen kehitys häiriintyy. Samaan hengenvetoon Hirvisaari nimittelee Vihreitä ja Vasemmistoliittoa 'homopuolueiksi', vaikka olisi kuulemma voinut puhua myös sateenkaaripuolueista. Nimitys ihan vain siksi, että nämä kaksi puoluetta suhtautuvat sallivimmin seksuaalivähemmistöihin. Ihanaa.

Palataan tuohon kehitysvamma-asiaan. On vaikeaa ymmärtää, että normaaliälyinen aikuinen ihminen näkee kaiken erilaisen niin pelottavana, että se on pakko luokitella poikkeamaksi, sairaudeksi, vammaksi. Ja se, ettei osata erottaa homoseksuaalisuutta esimerkiksi sukupuolisesta kohdehäiriöstä, vaan niputetaan kaikki heteronormatiivisesta seksuaalisuudesta poikkeava samaan kategoriaan. Tässä tapauksessa vammaksi. 

En ole koskaan kuullut kenenkään vihreän, punaisen, mustan, valkoisen tai keltaisen sanovan, että kaikenlainen seksuaalisuus olisi hyväksyttävää ja ongelmatonta. Monessa asiassa näin musta-valkoisesti ajattelevat ainoastaan ne, joilla ei ole kykyä monimutkaisempaan ja abstraktimpaan ajatteluun. En ymmärrä sitäkään, millä logiikalla voi kukaan määritellä sairaaksi sellaisen seksuaalisen käytöksen, jota on esiintynyt kaikkialla eläinkunnassa (mukaan luettuna ihmiset) kaikkina aikoina ja joka tapahtuu vapaaehtoisesti kahden aikuisen ihmisen välillä.

Miltähän edustaja Hirvisaaresta tuntuisi, jos minä vertaisin hänen kaltaisiaan ennakkoluuloisia ja ahdasmielisiä henkilöitä älyllisesti kehitysvammaisiksi? En toki harrastaisi mitään perussuomalaisten vastaista vihanlietsontaa, vaan aidosti ihmettelisin, onko näiltä ihmisiltä jäänyt normaali älyllinen kehitys kesken. Veikkaan, että Hirvisaari puoluetovereineen ei ainakaan kovin riemastuisi.

8 kommenttia:

  1. Miten sulla riittää noin paljon vimmaa mouhottaa homoseksuaalien puolesta JOS olet itse hetero? Eikö tässä(kin) maassa sekä lähialueilla ole paljon vakavampia ihmisoikeuskysymyksiä vailla korjausta, muista ulkomaista puhumattakaan? Pienet on murheet, ei voi muuta sanoa. Toisekseen, on melkoisen uskaliasta mennä arvioimaan kenenkään julkisuuden henkilön (eikä myöskään yksityishenkilön) älyllistä kehitystä internetin kaltaisessa tiedotusvälineessä. Sitä voi äkkiä löytää itsensä leivättömän pöydän äärestä vastaamasta kunnianloukkaushaasteeseen. Pidäpä se mielessä kun kirjoittelet.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Pienet on murheet, jos noin kovin pitää ärsyyntyä ;).

    Toisekseen: minähän EN väitä Hirvisaaren älyllisessä kehityksessä olevan mitään vikaa. Kyseessä on analogia hänen omasta kirjoittelustaan.

    VastaaPoista
  3. Ei tässä mistään ärsyyntymisestä ole kysymys, vaan tarkoitus hiukan kyseenalaistaa. Tähän maailmaan kun mahtuu muitakin mielipiteitä ja ajatuksia kuin sinun omasi. Sinähän tässä näytät enemmänkin ärsyyntyneen Hirvisaaren jutuista?

    VastaaPoista
  4. Totta. Ärsyynnyn tuollaisesta paskanjauhannasta suunnattomasti. Minun mielipiteitäni saa vapaasti kyseenalaistaa, kunhan suo minulle vastaavan oikeuden myös.

    VastaaPoista
  5. http://blogivirta.fi/blogit/875605-somali-mohamed-a-kertoo-miten-sossua-huijataan?show=1

    Tätähän ne vihreät ja vasurit juuri ajaa ja edistää: hallitsematonta maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, miten kommenttisi liittyy homoseksuaalien syrjintään?

    VastaaPoista
  7. Ei mitenkään. Kommentti liittyy siihen sinisilmäiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja siten hallitsemattoman maahanmuuton suosimiseen, jota sun edustamasi viherpiipertäjät ja vasurit edesauttavat. Kaikenmaailman elintasopakolaiset ja muut ihmiskaupan harjoittajat tänne täytyis ottaa, kunhan vaan kaikelle löytyisi maksaja. Vasureista ja vihreistä ei maksajiksi taida olla ja moniko antaisi omasta pussistaan esim. vaikka nyt 100e kuussa elintasopakolaisten tukiin? Antaisitko sinä? Sivusit kirjoituksessasi jotenkin nimittäin vasureita ja vihreitä, joita itse ilmeisesti kannatat. Oletko tiennyt, miten sallivasti nämä puolueet suhtautuvat em. asiaan?

    VastaaPoista
  8. Tämä asiaankuulumaton "keskustelu" päättyy nyt tähän.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!