sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sisustuskuvia #8 - somiste (jota ei mukamas ole)

Somiste. Tulee mieleen koriste-esine. Ja samalla nousevat niskavillat pystyyn. Sain lapsuudessa kultaisella 80-luvulla kai yliannostuksen kaikenlaisia koristuksista, jotka lähinnä keräsivät pölyä. Ehkä siksi olen ollut omilla asuessani aina hiukan koriste-esinevastainen. Kynttiläasetelmien rakentamisesta pidän etenkin syksyisin, mutta muuten haluan, että esineillä on jokin käyttötarkoitus.

Muutama poikkeus tosin tulee mieleen.


Eteisessämme on kirpparilta eurolla ostamani ränsistynyt, mintunvihreä ja paljetein koristeltu valokuvakehys. Ostaessani suunnittelin laittavani siihen esimerkiksi poikani tai kummityttöni kuvan, mutta lopulta mikään vaihtoehdoista ei sopinutkaan kehykseen joko kokonsa tai värimaailmansa puolesta. Niinpä kehys on seisonut senkin päällä kohta vuoden. Minusta se on kaunis, puhutteleva sellaisenaan. Vähän ruostuneena, rujona mutta silti herkkänä. Kehyksessä on jotakin selittämätöntä, sillä normaalisti en pidä mintunvihreästä enkä varsinkaan paljeteista. Mutta tätä kehystä rakastan.

Toisekseen olen jonkin aikaa keräillyt peltipurkkeja. Etenkin vanhoja sellaisia. Useimmat niistä ovat nakottaneet - ja nakottavat edelleenkin - keittiön kaapin päällä tyhjän panttina. Tai jokaisen sisällä on kyllä jotain, mitä tarvitaan ehkä kerran vuodessa, mutta haluaisin nekin aktiivikäyttöön. Nyt edes muutamalle suodaan se mahdollisuus uuden hyllyn myötä:


Lopuksi vielä suhteellisen huono kuva yhdestä somisteesta: alkukesästä iskin silmäni Pienen pihapuodin Facebook-sivuilla tähän ihanaan kukko-tarjottimeen:




Sopii täydellisesti keittiöömme (vaikka ei ehkä tuohon viereiseen kelloon niinkään...)


Niin että meillähän ei ole yhtään somistetta missään? Olisin nimittäin voinut jatkaa luetteloa vielä hetkisen. A-P-U-A!!!

3 kommenttia:

  1. Teetä tai tulosta lapsesi kuva mustavalkoisen tai seepiana niin voisi sopia kehyksiin paremmin.

    VastaaPoista
  2. Juu, musta-valkoista mie siihen kokeilinkin, mutta ei toiminut oikein. Seepiaa voisikin testata. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Seepiakuva tuli minullekin mieleen aiemmin, mut näköjään joku onkin jo ihan samaa ehdottanut.

    Seepian/beigen/toffeen sävy sopii ihanasti mintunvihreän ja turkoosin sävyjen kanssa! Ja seepia istuu hyvin tuohon punasävyiseen senkkiinkin. :)

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!