Perinteitä

Meillä oli tänään ystäväperheen kanssa perinteeksi muodostuneet piparitalkoot. Aloitimme perinteen vuonna 2006, kun poikamme olivat vajaan vuoden ikäisiä. Tämänpäiväiset talkoot olivat siis jo kuudennet. 

Vaikka talkoiden järjestäminen ja itse leipominenkin suurelta osin ovat meidän äitien tehtävä, uskon, että perinne on tärkeä myös lasten mielestä. Luulen myös, että nämä ovat niitä hetkiä, joita muistellaan vielä vuosikymmenten kuluttuakin. Olisi mukavaa, jos perinnettä voisi jatkaa niin kauan kuin meissä itse kussakin elämää on - vaikka eteen voikin tulla vuosia, jolloin ainakaan poikia ei pipareiden leipominen liiemmälti kiinnosta. Jospa syöminen kuitenkin.

Pohdin myös sitä, mitä erilaiset perinteet merkitsevät identiteetille. 

Joulun lähestyessä ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen perheiden joulunviettotavat. Suomalaisissa kodeissa joulua vietetään suhteellisen samoin menoin: saunotaan, käydään hautausmaalla muistamassa poisnukkuneita rakkaita, syödään kinkkua, rosollia ja muita jouluruokia. Illalla jaetaan joululahjat, joko Joulupukin toimesta tai muuten ja herkutellaan glögillä, joulutortuilla ja Juhlapöydän konvehdeilla. Koti on koristeltu paitsi joulukuusella, myös kynttilöillä ja olkipukeilla. Omaa tunnelmaansa luovat myös hyasintit, amaryllikset ja joulutähdet. 

Suomalainen joulu on perinteisesti hyvin harras ja perhekeskeinen, kuuluuhan kansanluonteeseemme ripaus surumielisyyttä. Ihmiset kokoontuvat läheistensä seuraan koteihin. Baarit ja ravintolat huutavat tyhjyyttään toisin kuin esimerkiksi Englannissa. Oman osansa joulun tunnelmaan tuo tietenkin kaamosaika. Kun melkein koko vuorokausi vietetään pimeydessä, tekeekin mieli käpertyä omaan kotiin ja omaan rauhaan.

Myös ulkomaille muuttaneet suomalaiset haluavat usein säilyttää uudessa kotimaassaan ainakin joitakin jouluperinteitä. Joku haluaa leipoa piparkakkua, toinen ei suostu luopumaan lanttulaatikosta ja Sylvian joululaulusta. Kyse ei välttämättä ole siitä, että lanttulaatikko olisi parasta ruokaa maailmassa vaan identiteetistä. Siitä, että lanttulaatikko on aito suomalainen jouluruoka, jota muualla maailmassa ei syödä. Siksi sen säilyminen osana joulupöytää on tärleää. Perinnettä ylläpitämällä pidetäänkin yllä omaa identitettiä, suomalaista sisintä. 

Tänään on itsenäisyyspäivä. Suomen syntymäpäiväänkin liittyy monenlaisia perinteitä. Monissa kodeissa on tänään tehty joululeivonnaisia. Ruoaksi on laitettu karjalanpaistia tai jotakin muuta suomalaista perinneruokaa.  Illalla sytytetään ikkunalle kaksi sini-valkoista kynttilää ja katsotaan Linnan juhlia. Päivän mittaan on muisteltu isoisiä ja -äitejä, jotka antoivat kallisarvoisen panoksensa sille, että me jälkipolvet saamme elää vapaassa maassa, puhua omaa äidinkieltämme.


Perinteistä huolimatta Suomi muuttuu. Vaikka yhteiset kokemukset ja traditiot ovat edelleen tärkeä osa suomalaista identiteettiä, oikeistopopulistinen liikehdintä on saanut viime vuosina huolestuttavia piirteitä. Sanotaan, että uutta taidetta ei pitäisi tukea, koska suomalaisuuden ydin on kultakauden gallén-galleloissa ja einoleinoissa. Sanotaan, että rajat kiinni ulkomaalaisilta, ettei suomalaisuus katoa. Sanotaan, että vähemmistöt pysyköön piilossa, jotta valtakulttuuri ei turmellu. Kaikessa paistaa halu pysäyttää kehitys, sulkea suomalainen yhtenäiskulttuuri pulloon ja vaalia sitä. Minun korviini se kuulostaa pelottavalta - ja äärimmäisen epäsuomalaiselta.


Minulle suomalaisuus merkitsee vapautta, veljeyttä (sisaruutta) ja tasa-arvoa. Sitä, että kaveria ei jätetä - olipa kaverin ihonväri, uskonto, ädinkieli tai vaikkapa sukupuolinen suuntautuminen mikä hyvänsä. Nämä arvot ovat pyhiä, sillä omakin sukuni on antanut uhrinsa isänmaalle.


Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!