Lahjakasta menoa

Kyllä nyt ihmistä hemmotellaan! Jouluun on vielä monta viikkoa, ja lahjoja pukkaa ihan solkenaan.

Eilen tapahtui jotakin uskomattoman suloista. Poikani kirjoitti minulle elämäsä ensimmäisen kirjeen. Se menee näin: "Terve äiti! Olen huomannut, että sinä tykkäät Otsosta ja isistä. Olet kiva äiti." 


En olisi uskonut, millaisen tunnemyrskyn lapsen kirjoittamaan - ja lukemaankin - oppiminen minussa äitinä aiheuttaa. Lapsen kehitystä on uskomattoman hienoa seurata. Voin vain kuvitella, millaista paneutumista noinkin pitkän tekstin kirjoittaminen aivan omin avuin on vaatinut. Tuntuu, että lukemisen ja kirjoittamisen myötä saan poikaani aivan uudenlaisen yhteyden, sillä tekstien maailma on itselleni hyvin läheinen. Vihdoin meillä on sellaista yhteistä tekemistä, jossa ikä- tai sukupuolieroilla ei ole väliä. Kirjeen viesti oli myös uskomattoman kaunis. Nyt minulla on mustaa (sinistä, jos tarkkoja ollaan) valkoisella siitä, että olen kiva äiti.Tämän aarteen säilön paitsi sydämeni sopukoihin myös aarrelaatikkoon. Ja kun tulee niitä ei-niin-aurinkoisia hetkiä ja kausia, voin käydä tankkaamassa rakkautta lukemalla pojan viestin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen...

Sitten tuli toinen lahja.  Elonkerjuu tulee takaisin! Keikoille ei tosin ihan vielä päästä, mutta varmasti jo vuoden päästä. Keväällä ryhtyvät levyntekoon.


En olisi itsekään uskonut, miten valtavasti uutisesta ilahduin. Istuin kahvilassa syömässä salaattia, kun uutinen osui silmiini päivän Ilta-Sanomia selatessani. Pakko tunnustaa, että suustani karkasi vieno riemunkiljahdus. Tai no, oliko se niin vienokaan...


Olen kuullut LTEK-vainaan faneilta, että Laurin uudet keikat ovat entiseen verrattuna haljuja. Tunnelma on varjo siitä, mitä Elonkerjuun kanssa. Jotenkin voin uskoa. En ole itse uskaltautunut keikalle vielä pitkälti siitä syystä, etten halua kuunnella vanhoja biisejä ilman Elonkerjuuta. Sen sijaan ajatus vanhoista biisesistä ilman Lauria ei tunnu ollenkaan kummalliselle. Joten selvää lienee, kenen joukoissa seison. Jos nyt valita pitää. Voihan sitä olla molemmissa joukoissa. Moni on. Ja pitää nyt ehkä vielä hiukan odottaa, mitä sieltä tuleman pitää...


Kolmas lahja oli tänään keskustelu ammatinvalintapsykologin kanssa. Olen ajatellut olevani lahjaton luuseri, josta ei tule koskaan mitään oikeaa. Omassa liemessä marinoituminen ei tee kenellekään pitemmän päälle hyvää. En ole enää nähnyt metsää puilta. Keskustelu oli äärimmäisen antoisa ja tuloksellinen. Sain hyviä vinkkejä siihen, kuinka hakea uutta ammatillista suuntaa. Psykologi osasi hyvin sanoittaa vahvuuteni ja saavutukseni, joita en osaa itse enää pitää minään. Tulin tapaamisesta pois huomattavasti varmemana kuin sinne mennessäni olin. Oli ihanaa kuulla jonkun sanovan, että tavoitteeni ovat realistisia. Itse kuvittelin tavoittelevani kuuta taivaalta.

Hyvää joulukuun jatkoa kaikille!