Pyhä hetki

Koin eilen pyhän hetken. Olin käymässä pääkaupungissamme ja päätin käyttää ylimääräisen parituntisen tällä kertaa kaupoissa ravaamisen sijaan käymällä Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn. Ateneum on jo rakennuksena sellainen, että se saa olon hartaaksi. Joka kerta, kun kiipeää rappusia ylös näyttelysaleihin, vatsaa kutittaa jännitys. Elämys odottaa! 

Schjerfbeckin taide teki lähtemättömän vaikutuksen. Taiteen kehityskaari yhdistyy poikkeuksellisella tavalla taiteilijan henkilökohtaiseen elämäntarinaan. Kirjallisuuden opintojen myötä suhtaudun kriittisesti taiteen tulkitsemiseen tekijän henkilöhistorian kautta, mutta Schjerfbeckin tapauksessa tarinat täydentävät toisiaan niin koskettavasti, että useamman kerran näyttelyä katsoessani kyyneleet kihosivat silmiini. Toisinaan taas itkin silkasta ihastuksesta: Shjerfbeck oli aivan omaa luokkaansa muotokuvamaalarina, etenkin lasten kuvaajana. 

Olisin voinut viettää Ateneumissa vaikka koko päivän, mutta valitettavasti juna ei odota. Oli siis kiiruhdettava. Sen verran ehdin oivaltaa tunnelmistani tuoreeltaan, että tiesin kokeneeni pyhän hetken. Vaikka rakastan ystävien seuraa, välillä on tarpeellista olla omien ajatustensa kanssa. Taidenäyttely on sellainen paikka, jossa keskityn parhaiten yksinäni. Olen avoimempi, en anlysoi liikaa, heittäydyn kokemaan. Vaikka en todellakaan ole mikään kuvataiteen asiantuntija, olen oppinut nauttimaan siitä, minkä ymmärrän. Ei sen väliä, olenko oikeassa, osaanko katsoa oikeita asioita. Taide on subjektiivinen kokemus, ja se riittää minulle.

Toinen pyhä paikka minulle on sauna. Kaikkein paras paikka pyhälle hetkelle on mökkisauna, mutta asukasyhteisömme pihasaunakin toimittaa pyhätön virkaa mainiosti. Toiset hiljentyvät kirkossa, moskeijassa, synagogassa, metsässä, merellä - minä saunassa. Ja lakeusmaisemassa, mieluiten juuri tällaisena syyspäivänä kuin tänään on ollut. Lämpöä, aurinkoa, tuulta. Kuulasta eloa ja oloa. En tarvitse jumalaa, vaan aikaa omille ajatuksilleni. Aikaa kuunnella itseäni ja tuntea yhteys maailmaan. Niin monta kertaa myttyinen mieli on oiennut saunan lämmössä tai viljapeltojen keskellä kävellessä. Lakeudelle en ole vuosiin päässyt lenkkeilemään, mutta saunassa olen alkanut viihtyä yhä useammin.

Omanlaisensa pyhä hetki on myös kunnon keikkarevittely lempibändin tahdissa. Siinä mieli yhtä aikaa tyhjenee ja täyttyy. Murheet unohtuvat, mieli täyttyy ilolla. Sitä minä olen kaivannut. Onneksi viiltävään ikävään vastaus on aivan nurkan takana. Siitä lisää tuonnempana.