Tekstit
Olin hakemassa poikaani eskarista. Laitoin autoradion päälle. Ei ollut uutisaika, mutta niinpä vain toimittajat keskustelivat Kotkan sieppaustapauksesta. Sieppaaja on kuulemma aiemminkin sekä houktellut pikkutyttöjä kyytiinsä että ahdistellut näitä. Suljin radion salamannopeasti, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Alkoi kuusivuotiaan kysymystulva.
Äiti, mitä tarkoittaa sieppaaminen? Kenet se rosvo oli siepannut? Minne se setä vei sen tytön? Miksi? Mitä se teki sille tytölle? Miksi se on niitä muita lapsia houkutellut mukaansa? Mitä on ahdisteleminen? Saako niin tehdä? Ja ehkä kaikkein pahin: Voiko joku siepata minutkin?
Juuri näitä asioita lapsen ei pitäisi joutua miettimään ja pelkäämään. Olenkin määrätietoisesti prkinyt varjelemaan lukutaitoista eskarilaistani tapauksen uutisoinnilta. Mutta niinhän se on, ettei lastaan voi varjella kaikelta maailman pahalta, vaikka kuinka yrittäisi. Tärkeintä on opettaa lapsi toimimaan uhkaavissa tilanteissa oikein, aivan kuten 8-vuotias kotkalaistyttö toimi. Voi vain kuvitella, kuinka paljon lapsi pelkäsi, mutta toimi silti äärimmäisen neuvokkaasti ja sankarillisesti.
Ehkä ei olekaan syytä yrittää varjella lasta liikaa ympäröivältä yhteiskunnalta, ei edes sen varjopuolilta. Faktaa on, että meidänkin kotikulmillamme saattaa asua joku, joka voi tehdä pahaa juuri minun lapselleni. Jos on oikein huonoa tuuria, minunkin lapseni saattaa tarvita joskus neuvokkuutta. Lapsen on tärkeää osata sanoa ei ja pyytää apua tavalla tai toisella. Ajatus on pelottava ja ahdistava.
On vaikeaa löytää toimiva keskitie siihen, mitä ja miten lapselle puhuu ympärillä olevista vaaroista. Lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, hänen ei pidä joutua pohtimaan sellaisia, mihin hänen käsityskykynsä ei vielä riitä. Häntä ei pidä pelotella liikaa. On liioiteltua sanoa, ettet saa koskaan puhua kenellekään vieraalle aikuiselle, sillä useimmat aikuiset ovat ystävällisiä ja haluavat lapselle pelkästään hyvää. Mutta sitten on näitä, joiden takia lapsen on hyvä tietää, miten uhkaavissa ja pelottavissa tilanteissa tulee toimia.
Pienen lapsen äitinä oli paljon helpompaa. No, totta puhuen yövalvomiset, syöttämiset, vaipanvaihdot ja muu ruljanssi veivät voimia paljon enemmän kuin omatoimisen eskarilaisen kanssa puuhailu, mutta silloin sydänalasta sieppasivat paljon yksinkertaisemmat asiat. Voin vain kuvitella, millaiseksi tämä muuttuu, kun lapsi kasvaa teini-ikäiseksi.
Oliskohan jo korkea aika alkaa opettaa elämän tosiasioita eskari-ikäiselle ja lopettaa pullossa pitäminen. Eihän tästä ole kuin vuosi aikaa siihen, kun kulkee itsenäisesti (?) koulumatkat ja on ihan samalla lailla sieppaajien ulottuvilla kuin tuo 8-vuotias. Hänelle mitä ilmeisimmin oli kerrottu, koska osasi toimia todella neuvokkaasti. Kyllä eskari-ikäinenkin jo ymmärtää kun hänelle asiallisesti ja ilman turhia dramatisointeja kertoo. Ja sitten voit alkaa pikkuhiljaa suunnitella, milloin alat kertoa lapselle teini-iässä vaanivista vaaroista....
VastaaPoistaJa lisäyksenä edelliseen kommenttiin: Eskari-ikäiset ovat keskustelleet keskenään tapauksesta aivan varmasti ja siinä kohtaa on lapsesi mielenkiinto herännyt. Hän ei vaan ole arvannut kysyä siitä aikaisemmin, koska tietää jo ennestään sen, ettei vaikeista asioista teillä puhuta. Nyt kun tuo kuului radiosta, niin sai ikäänkuin tilaisuuden ottaa asian kanssasi puheeksi. Ja vielä: mahdollisesti asiasta on lapsille puhuttu eskarissakin henkilökunnan toimesta. Sinuna ennemminkin ottaisin eskarista selvää onko niin jo tehty ja jos ei, olisi syytä herättää keskustelua muidenkin vabnhempien kanssa, olisko se tarpeellista. Eskarin henkilökunta on kasvatusalan ammttilaisia, kyllä he varmasti tietävät mitä ja miten asiasta lapsille kertovat. Samaa linjaa voi sitten noudattaa kotona.
VastaaPoistaMinä kasvatusalan ammattilaisena - joskaan en varhaiskasvatuksen ekspertti olekaan - olen sitä mieltä, että lapselle pitää kertoa asioista, myös ikävistä sellaisista, ikätason ja käsityskyvyn mukaan. Tunnen myös oman lapseni parhaiten ja tiedän, kuinka hän erilaisiin asioihin reagoi ja miten asioita kannattaa hänen kanssaan käsitellä. Jos se jostakusta vaikuttaa pullossa pitämiseltä, olkoon sitten niin. Riittää, kun itse tiedän, miten asiat todellisuudessa ovat.
VastaaPoistaYleisesti ottaen mielestäni kauheuksilla ja vaaroilla ei pidä liikaa mässäillä eikä spekuloida. Yhdenkään 6-vuotiaan ei todellakaan tarvitse tietää, mitä on seksuaalinen hyväksikäyttö ja miten sellaisen uhriksi voi kuka hyvänsä joutua. Minusta se riittää, että lapsi tietää, ettei vieraan aikuisen mukaan pidä lähteä vaikka tämä millä houkuttelisi - ja kuinka toimia, jos alkaa pelottaa (soittaa vanhemmille tai tarvittaessa hätänumeroon). Tosin oman 6-vuotiaani itsenäinen reviiri ei vielä ole niin suuri, että käytännössä moisiin tilanteisiin joutuisi.