Vailla naamiota

Joskus taannoin kerroin jossakin viettäväni suunnilleen kerran viikossa, useimmiten sunnuntaisin, meikitöntä päivää. Haluan antaa ihoni levätä ja hengittää, olla vapaasti ilman kosmetiikkakuormaa. Sain ivallisia kommentteja siitä, kuinka iholla ei ole keuhkoja, joten se ei hengitä. Siten meikitön päivä on kuulemma turha. Sitä en enää viitsinyt samassa yhteydessä kertoa, että haluan toisinaan myös vapauttaa itseni laittautumisen "pakosta". Mielestäni on hyvä toisinaan rikkoa rutiineja ja katsoa, voisiko asiat tehdä tehdäkin toisin.

Tänään vietetään valtakunnallisesti järjestyksessään toista Meikitöntä päivää. Päivän tarkoituksena on puhua ympäristöystävällisempien meikkien ja ylipäätään kosmetiikan puolesta. Mukaan tempaukseen on värvätty julkkisnaisia, joiden siviilirohkeutta ihaillaan. Meikittömyys on nykyisin radikaalia, kannanotto.

Niin tärkeänä kuin ympäristöarvoja pidänkin, meikittömällä päivällä voisi  olla paljon muutakin sanomaa kuin luonnonmukaisten meikkien puolestapuhuminen. Yksi päivä ilman meikkiä ei lopulta hirmuisen paljon luontoa säästä, jos loput 364 päivää asiaan  ei kiinnitä mitään huomiota. Mielestäni oleellisempaa olisi miettiä, miksi meikkaaminen on niin tärkeää.

En tiedä, onko meikkaamisen syistä tehty koskaan tutkimusta, mutta mutuni sanoo, että valtaosa naisista valehtelee sanoo meikkaavansa vain itseään varten. Ei siis suinkaan miellyttääkseen muita, ei ainakaan miehiä. Kyllähän olo on itsevarmempi, kun tietää näyttävänsä niin hyvältä kuin se suinkin on mahdollista. Tähän saumaan meikitöntä päivää tarvittaisiin oikeasti. Meikki on naamio, jonka taakse piiloudumme. Miksi? Missä on itsetuntomme olla omia itsejämme, luonnollisesti?

Naiset ovat kautta aikain kaikissa kulttuureissa koristelleet itseään. Uskon, että useimpiin naisiin on sisäänrakennettuna tietynlaista koristautumisen ja kauneuden kaipuuta. Tämä ominaisuus selittää osaltaan sitä, miksi kulutamme itseemme hurjia määriä kosmetiikkaa. Näpytön ja tasaisenvärinen iho on yksinkertaisesti esteettisempi. Siinä mielessä itseään varten meikkaaminen tosiaan saattaakin pitää paikkaansa. Toisaalta estetiikka on vain osatotuus.

Toinen syy piilee meikkaamis- ja koristautumiskulttuuriin piilee varmastikin siinä, että kaunis nainen on menestynyt miesmarkkinoilla. Vaikka ihminen, myöskään nainen, ei edelleenkään ole (tai sen ei pitäisi olla) kauppatavaraa, alistetussa asemassa olleelle (tai olevalle) on ollut tärkeää saada itselleen mahdollisimman hyvä puoliso. Ja ulkonäkö on ollut oikeastaan ainoa keino vaikuttaa noihin markkinoihin. Meikattu siis on, jotta miellytettäisiin miehen silmää. On lihotettu ja laihdutettu, katkottu kylkiluita ja varpaita, värjätty ihoa ja hiuksia, hankittu silikonirinnat ja täytettä huuliin, mikä milloinkin on kuulunut kauneuden koodistoon. On herätty aamulla jopa tunteja aiemmin laittautumaan, vaikka kuinka väsyttäisi. On sanottu, että kauneuden takia pitää kärsiä. Toisaalta ainakin Suomen kaltaisessa luterilaisen moraalin lippulaivamaassa liiallinen tai vääränlainen meikkaaminen ollut huonon naisen merkki. Räikeä meikki on ollut "varma" merkki siitä, että nainen on halpa.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että itse en vietä tänään Meikitöntä päivää. Ympäristön kannalta jokapäiväisillä valinnoilla on enemmän merkitystä kuin yhden päivän mittaisilla tempauksilla, vaikka ei niidenkään merkitystä tietoisuuden levittäjinä sovi vähätellä. On täekeää saada ihmiset kuluttamaan eettisemmin. 

Jokaiselle meikkaavalle naiselle tekisi hyvää viettää Vailla naamiota -viikkoa. Tai kuukautta. Tai vuotta. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten maailma ja asenteet muuttuisivat, jos yksinkertaisesti lopettaisimme meikkaamisen, ylettömän hiustenlaiton ja hajusteiden käyttämisen. Samalla voisimme käyttää vain sellaisia vaatteita, joista oikeasti pidämme. Ei korkokenkiä, push upeja, avaria päänteitä ja tiukkoja pillifakkuja, ellei niitä koe aidosti mukaviksi vaatekappaleiksi.

Naamiosta luopuminen pakottaisi meidät olemaan avoimesti omia itsejämme, panemaan persoonaamme peliin. Itsetunto ja -tietoisiuus olisi pakko kaivaa sisältä, kun näkymätön haarniska olisikin jätetty naulaan. Olo olisi aluksi varmasti todella orpo. Menetänkö asemani ja uskottavuuteni työelämässä? Ihmissuhdemarkkinoilla? Mureneeko itsestäni itselleni ja muille rakentamani mielikuva, jos näytänkin siltä, miltä oikeasti näytän?

Vai tulisimmeko lopulta kuitenkin kohdatuksi enemmän omana itsenämme? Vähenisikö myös naistenvälinen kilpailu ja keskinäinen nokittelu? Vaikuttaisiko meikittömyys lopulta itsetuntoomme positiivisesti? Olen nimittäin huomannut, että heikoin itsetunto on niillä naisilla, joille jopa lähikaupassa käynti ilman meikkinaamiota on kauhistus. 

Ja vaikka mitään suurisuuntaisia mullistuksia Vailla naamiota -teema-aika ei tuottaisikaan, ainakin meikkaaja olisi rikkonut rutiinejaan.