Erittäin hyvää päivänjatkoa!

"Ja noin, ole hyvä. Oikein hyvää ja erittäin aurinkoista päivänjatkoa teille ja tervetuloa uudelleen ostoksille, hyvä rouva!" 

Lähikauppamme kassatyöntekijä on poikkeuksellisen ystävällinen. Ylläoleva esimerkki on ote elävästä elämästä, noilla sanoilla minut hyvästeltiin eilen. Vaivaannutti. On mukavaa saada hyvää palvelua, mutta liika on siinäkin suhteessa liikaa. Ensinnäkin: eilen satoi vettä kaatamalla. Aurinko ei vilahtanutkaan koko päivänä. Toisekseen: suomlainen on tottunut siihen, että puhuja tarkoittaa mitä sanoo. En kuuna päivänä usko, että kyseiselle myyjälle juuri minun maito-ostokseni ovat niin merkittävä asia, että hän olisi aidosti tarkoittanut sitä, mitä sanoi. 

On typerää valittaa liian hyvästä palvelusta. Yleensähän sitä tulee marisseeksi siitä, ettei palvelua ylipäätään ole ollenkaan tai siinä on jotakin vikaa. Siksi panikin pohtimaan, mistä vaivaantumiseni johtui.

Suomalainen keskustelukulttuuri on omanlaistaan. Täällä tosiaan sanotaan mitä ajatellaan ja tarkoitetaan mitä sanotaan. Maailmallakin on totuttu siihen, että suomalaisen sanaan voi luottaa, jos kohta meitä pidetäänkin hiukan juroina tai ainakin pdättyväisinä. Suomalainen ei ole hyvä amerikkalaistyyppisessä tyhjänlätisemisessä eikä osaa eteläeurooppaiaisittain ottaa itselleen puheenvuroa. Suomalaisesta on hassua sanoa (ainakaan tutuille), että hyvin menee kiitos vaan kysymästä, jos asiat kerran ovat päin honkia - ja jo lapsille opetetaan, että omaa uheenvuoroa pitää odottaa. Se on toiseen luottamista ja toisen kunnioittamista.

Myös henkilökohtainen reviirimme on suuri verrattuna tiheämmin asuttuihin maihin. Reviiri koskee paitsi fyysistä koskemattomuutta, myös henkistä. Liian tuttavallinen keskustelija saa suomalaisen niskavillat pystyyn. Moni maahanmuuttaja sanoo, että suomalaisten kanssa on vaikeaa ystävystyä, mutta sitten, kun onnistuu pääsemään lähelle, suomalainen on uskollinen ja empaattinen ystävä. Uskon tämän. Vaikka meillä ei puhuta saksalaisittain muodollisesti, myöskään pskisuudelmakulttuuri ei istu meille. Tervehtiessään suomalainen korkeintaan kättelee, pohjalainen ei sitäkään. Halaaminen on merkki todella läheisestä suhteesta.

Vaivaannuttavan ystävällisessä palvelussa täytyy olla kyse nimenomaan henkiselle reviirille tunkeutumisesta. Ruokaostosten tekeminen on yllättävän henkilökohtainen asia: myyjä pystyy maksutapahtuman aikana päättelemään asiakkaasta ja hänen elämäntilanteestaan paljon. Ajatelkaa vaikka: mäyräkoira. lenkkimakkara ja purkkihernekeitto, toppa tupakkaa, Seiska ja luotolla maksaminen kertovat ostajastaan aivan eri tarinaa kuin luomuliha, tuoreet kasvikset ja reilun kaupan kahvi. Noin niin kuin "pikkuisen" yleistäen. Tai ahkera kondomien tai vaippojen ostaminen. Kyllä ne jotakin elämäntilanteestasi paljastavat. 

Siksi kaupan kassaan haluaa yleensä pitää tiettyä etäisyyttä. Se ei tarkoita, etteikö kassa saisi hymyillä tai toivottaa hyvää päivänjatkoa. Superlatiivit vain eivät kuulu palvelukulttuuriin noin yleisesti ottaen, koska ne merkitsevät jonkin tietyn rajan yli menemistä. Ihan jo siksikin, että asiakkaan on kohteliasta vastata toivotukseen samalla kohteliaisuusasteella. Enkä minä aikanaan koe saaneeni niin hyvää palvelua, että olisin rehellinen sanoessani "kiitos, samoin teille erittäin hyvää päivänjatkoa ja kiitos äärimmäisen upeasta palvelusta". Sellaine ei vain tunnu luontevalta. Koska olen suomalainen. Koska olen pohjalainen. Reviirini on suuri, paitsi niille, jotka olen lähelleni päästänyt.