torstai 2. elokuuta 2012

Sisustuskuvia # 17 Lastenhuone

Päivän teema: lastenhuone. Sen siivouksen suhteen meillä eletään kvartaalitaloudessa. Vähintään neljännesvuosittain sille pitää tehdä kunnon inventaario, pienempiä toki vähän joka välissä. Tänään taas lähti iso muovikassillinen kaikkea kummallista roskiin ja toinen mokoma varastoon odottamaan jatkokäsittelyä. 

Nyt on taas hetken siistimpää, vaikka ei sitä varmaan huomenna enää huomaa.


 6,5-vuotiaan poikani huone on ollut muutostamme asti yksi kotimme suurimmista murheenkryyneistä. Minusta se on yksinkertaisesti melko ankea paikka. Huone on kovin pieni ja koska lelumäärä on suuri, leikkitilaa on vähän ja yleisilme rauhaton. Jotenkin en ole saanut lapsen huoneesta otetta, ja sen sisustaminen on aika lailla jäänyt. Tavarat ovat suunnilleen niillä paikoillaan, joihin ne muutossa on kannettu.

Huoneen sisustamista ei mitenkään helpota se, että lapsi tuntuu olevan jonkinlaisessa murrosvaiheessa: tuntuu, ettei hänelle voi sisustaa enää aivan pikkulasten huonetta, mutta vielä ei ole teinimäisen sisustamisenkaan aika. Poika on jo parvisängyn "tilannut" ja itseäni kutkuttaisi maalata tuo sänkyseinä tumman turkoosiksi - oikeastaan petroolinsiniseksi. Ja lelu- ja kirjahyllyksi olen suunnitellut hankkivani ison, yhtenäisen hyllyn. Verhoiksi voisi sopia Vallilan Jaffat... no, mutta pojan huone on tällainen:






Pulpetti on minusta pojan huoneen kaunein esine. Löysin sen viime kesänä appivanhempieni mökiltä. Tuntui uskomattomalta, että sellainen oli ollut aivan käden ulottuvilla - olin nimittäin etsinyt tällaista pojalle jo useamman vuoden. Minun oli tarkoitus tuunata pulpetti viime kesänä, mutta sitten akillesjänne otti ja katkesi, ja kaikenlainen tuunaaminen jäi. Ja koska rapatessa roiskuu ja värittäessä ei aina pysytä paperilla, taitaa olla syytä siirtää tuunausta vielä jokusen hetken. Sitten täytyy tarttua toimeen, kun lapselle ostetaan uusi, isompi koulupöytä ja pulpetti siirtyy toisaalle, toisiin tehtäviin.

1 kommentti:

  1. Ihana ihana pulpetti! Määkin haluan!
    Ja kauhulla odotan että omassa blogissani pääsen haasteessa tähän lastenhuonekohtaan, kaikki kolme lastenhuonetta on täydessä kaaoksessa, pitänee ainakin yksi raivata kuntoon (luulen kanssa että pari jätesäkillistä lähtee tavaraa roskiin/kiertoon/jemmaan).

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!