Talvista II

Lisää talvisia kuvia iloksenne. Nyt on luonto niin kaunis kyllä, ettei mitään järkeä. Nautitaan <3.

Talvista

Tulihan se talvi sieltä. Hip hei ja hurraa!

Syitä ja selityksiä

Yllä muutama heikkolaatuinen Instagram-kuva selitykseksi sille, miksi joulukalenteri ei ole päivittynyt viikonloppuna. Huomenna taas jatkuu!

Instagram

Niin kuin olen aiemminkin maininnut, Silmäilijä löytyy Instagramista. Täysin hurahtaneena. Kuvaan pääasiassa puhelimellani (Samsung Galaxy Trend), ja voi valtavaa, että oli tuskaiset pari viikkoa, jotka luuri oli huollossa. Tänään piti heti käydä käppäilemässä ja näppäilemässä :).

Kuviani pääset kurkkaamaan tästä, klik.

Etsivä löytää

Pitkän tauon jälkeen tutkin blogini tilastoja. Haun avainsanat ovat aina yhtä hupaisaa luettavaa. Tilastollisesti kärkipaikkaa pitävät blogin nimeen liittyvät hakusanat. Sitkeästi minun myös kuvitellaan olevan ysärimuodin asiantuntija ja kruunaamaton kuningatar. Sitten on näitä vaihtuvia hakusanoja, joiden yhteyttä blogin sisältöön voi vain arvailla. Vai mitä sanotte - monenmoisilla sanoilla sitä Sivusilmäilyn pariin onkin löydetty!

Hakusanojen TOP5 (satunnaisessa järjestyksessä):

5. Lampunvarjostin kehikko - Taisin tosiaan joskus tulla kirjoittaneeksi siitä, että meillä on olohuoneessa valaisimena pelkkä lampunvarjostimen kehikko. Kiinnostavaa, että tämä on juuri nyt suosituimpien hakusanojen joukossa, sillä itseäni pelkkä kehikko on alkanut kyllästyttää ja pahasti. Pitäisi pikimmiten keksiä, millä sen päällystäisi helposti ja halvalla - ja tietysti tyylikkäästi. Kommenttilootassa otetaan ideoita vastaan.

4. Lindex punainen mekko - Minullekin kyllä kelpaisi kaunis, punainen mekko Lindexiltä. Tai mistä vaan. Mutta Sivusilmäilystä sellaista ei kyllä löydy.

3. Unimuki - Mikä?

2. Jotakin lapsilta kiellettyä - Sivusilmäilyn sisältö ei taida pahimmillaankaan olla niin roisia, että sitä tarvitsisi lapsilta varsinaisesti kieltää. Ja veikkaanpa, ettei tämä muutenkaan pääse lasten suosikkilistalle. Tämän hakusanan täytyy liittyä siihen, että olen joskus erinäisten mediatuotteiden ikärajoista kirjoitellut. Tiedoksi kiinnostuneille, että edelleen olen tässä suhteessa tiukkis.

1. Kaunis nainen - Tämä hakusana sai minut purskauttamaan kuvitteelliset aamukahvit näppikselle. Miten minun blogiini voidaan liittää tällainen hakusana? Tietenkin siksi, että olen useaankin otteeseen kirjoitellut kauneudesta, naisista, kauniista naisista ja naisten kauneudesta. Silti yllätyin.

BONUS! Yhteinen leikkuupuimuri. Niin hyvä, ettei sanotuksi saa.

Periaatteita

Nappasin kiinnostavan blogihaasteen ihanan Elenan Kauniimpi maailma -blogista. Haasteen on aloittanut alunperin Johanna Koo Löytö-blogissaan. Näin Johanna Koo kirjoitti:

 "Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista."

  

Ajatuksella on väliä

 Minulle bloggaamisessa on tärkeää asioiden jakaminen. Kirjoitan maailmanmenosta, pienemmistä ja suuremmista ilmiöistä. Kirjoitan siitä, mitä olen nähnyt, kuullut, lukenut, kokenut tai muuten vain pohtinut. Haluan ottaa kantaa asioihin,kertoa totuuden omasta näkökulmastani. Toisaalta kirjoittaminen on aina ollut minulle ajattelemisen ja ymmärtämisen väline. Näistä syistä bloggaamisenkin aloitin.

Etenkin aluksi blogi oli minulle julkinen päiväkirja, johon raapustin merkintöjä itseäni kiinnostavista aiheista. Jotta muistaisin. Monia aiheita olen jatkojalostanut esimerkiksi lehtijutuiksi. Mutta mitä kauemmin olen sivusilmäillyt, sitä tärkeämmäksi koen keskustelun. Olen iloinen, jos onnistun teksteilläni herättämään lukijoissakin ajatuksia. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, uudet näkökulmat asioihin ovat oikein tervetulleita. 

Herjaavia tai tarkoituksellisen ilkeitä kommentteja en kuitenkaan julkaise. Niitä on blogiin jätetty varmaan triplamäärä verrattuna asiallisiin kommentteihin, mikä on kaikkien näiden postausten jälkeen edelleen yhtä hämmentävää. En ymmärrä, miksi kirjoittaa kerta toisensa jälkeen, kuinka mitätön, huono ja typerä blogi Sivusilmäilyä on. Tätä kun ei kenenkään ole pakko lukea.

Kirjoitan joskus tarkoituksella provosoivasti. Mutkien suoriksi vetäminen ja ilmiöiden yksinkertaistaminen on harkittu keino tavoitella ilmiöiden ytimiä. Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, ettenkö olisi suorapuheinen (-kirjoitteinen) pohjalainen, joka suhteellisen usein raapii päätään miettien, miksi ihmiset ärsyyntyvät kirjoituksistani niin helposti ja niin kovin. Minä kun en missään nimessä tarkoita loukata ketään tai mitään. 
 
 Kuvat kertovat

Jotta blogi ei olisi liian paasaava ja raskaslukuinen, olen halunnut höystää tekstejä kuvilla ja kokonaisilla kuvapostauksilla. Eräänlaista sivusilmäilyä sekin.

Jos jotakin olen bloggaamisen myötä oppinut, niin valokuvaamista. Aluksi ajattelin, etteivät kuvat sovi blogiini, mutta sittemmin olen joutunut tunnustamaan itselleni, että kyse oli sekä osaamisen että uskalluksen puutteesta. Mestarikuvaaja en ole vieläkään ja kuvausvälineeni ovat edelleen vaatimattomat, mutta väitän oppineeni melkoisen paljon kuitenkin. Lukijoilta en ole saanut kuviin liittyen oikein minkäänlaista kommenttia, en siis tiedä, koetaanko lisääntyneet kuvat hyvänä vai huonona asiana, mutta itse koen niiden keventäneen blogini ilmettä ja toisaalta syventäneen sisältöä.

Kaikki kuvat ovat omiani, ellen toisin mainitse. Muutaman kerran olen "lainannut" osuvan kuvan internetin syövereistä, lisäksi olen julkaissut ystäväni ottamia kuvia. Luvan kanssa tietysti. Olen äärimmäisen kriittinen "lainattujen" kuvakollaasien suhteen. Tekijällä on oikeus tuotoksiinsa, vaikka kuva olisikin internetissä julkaistu.

Minulle on tärkeää, että blogi on ulkoasultaan selkeä ja helppolukuinen. Tiedän olevani kirjoittajana monisanainen. Kun kirjoitan, enimmäkseen karsin, tiivistän ja järjestän. Hassua, että teen samaa työksenikin - ja silti en osaa itsekään kirjoittaa kerralla "valmista".

 Riippumaton

Blogillani ei ole yhtään yhteistyökumppania. En ole koskaan saanut esimerkiksi arvontaan palkintoja mistään, vaan olen itse ostanut kaikki arpomani tuottet.

Minusta "yhteistyökuviot" ovat blogimaailman suurin ongelma. En ensinnäkään ole nähnyt vielä yhtään blogia, jonka taso ei laskisi ja omaperäisyys ei kärsisi yhteistyön myötä. Esimerkiksi sisustusblogeissa on suorastaan koomista, kun bloggaajat yhtä aikaa "innostuvat" milloin jostakin uudesta mallistosta, milloin samanlaisesta kynttilänjalasta. Ei voi kuin ihmetellä, eivätkö he todellakaan tajua, että tyhmempikin lukija tajuaa tällaisissa tilanteissa takana olevan yhteistyökuvion? 

Ongelmallista onkin juuri se, ettei yhteistyötä merkitä aina riittävän selvästi. Haluan tietää, jos yhteistyökuvio rajoittaa bloggaajan mielipiteitä tai jos hän hyötyy esimerkiksi linkkiklikkauksista rahallisesti. Myötähäpeää aiheuttaa se, että osa bloggaajista väittää, että he kyllä kertovat rehellisen mielipiteensä mainostamistaan tuotteista. Niin varmaan.

Joku varmaan ajattelee, että kyse on kateellisen panettelusta, kun oma blogi on niin tylsä ettei kukaan tai mikään yritys halua tehdä yhteistyötä. Mutta voin rehellisesti vakuuttaa, että haluan jatkossakin pysyä riippumattomana ja sitoutumattomana. Mutta jos esimerkiksi jokin hyväntekeväisyysjärjestö ehdottaisi yhteistyötä, saattaisin hyvinkin olla valmis osallistumaan talkoisiin. Riippuu tapauksesta.

Olisi mukavaa kuulla kommentteja, miten te lukijat Sivusilmäilyn koette? Tuliko tekstissäni esiin jotakin uutta? Herättikö teksti teissä ajatuksia?

Sana on vapaa!

Komia on aina komia!

Kuluneena viikonloppuna minulla oli tilaisuus nauttia Elonkerjuun kesäkiertueesta kahden keikan verran. Ensin remmastettiin Kuopiossa Henry's Pubissa (jossa tämän postauksen upeat kuvat on otettu, kuvaaja M. Komulainen. Kiitos!) ja sitten Himoksella Iskelmä-festareilla. Oli hienoa nähdä, kuinka soitto soi ja homma toimii lavan koosta riippumatta. Ilo tarttuu ja tunnelmat menevät ihon alle joka tapauksessa. Lukuisia kertoja kuulluista lauluista löytyy yhä uusia sävyjä ja oivalluksia. 

Perjantaina kolahti eniten Latosaari, kun sukelsin ajatuksissani ensin teinivuosiin ja Latosaaren lavalle - ja sitten mietin keski-ikästyvän elämää. Tahtominen voi tosiaan merkitä monta eri asiaa.

 Himoksella esiintyivät saman päivän aikana myös Juha Tapio, Suvi Teräsniska, J. Karjalainen, Jesse Kaikuranta, Kaija Koo ja Eppu Normaali - melkoinen kattaus tasokasta musiikkia kuultavaksi ja koettavaksi siis.

Yöllä ennen nukahtamista mietin (jälleen kerran) sitä, mikä tekee Elonkerjuusta niin ainutlaatuisen. Syitä on monia, mutta silmiinpistävin ero verrattuna moneen muuhun esiintyjään on liittyy heittäytymiseen, joka on eläytymisen syvempi muoto. Elonkerjuulaisista kukaan ei mieti, näyttävätkö asiat hyvältä. Riskejä otetaan ja biisit eletään sydämellä. Täysillä. Ei haittaa, vaikka hiki lentää. 

Totta kai makuja on monia, mutta henkilökohtaisesti vaivaannun aina, kun näen "rokkarin" (tai vaikka sitten iskelmälaulajan), jonka ilmiasu huutaa kilometrin päähän, että "huoletonta" asua on suunniteltu ja aseteltu suurella hartaudella. Lavalla tai missään muuallakaan ei tehdä vahingossakaan mitään, mistä ei varmuudella tiedetä, että se näyttää (ja myös kuulostaa) hyvältä. 

Minä kaipaan varman päälle pelaamisen sijaan esiintyjältä (olipa sitten kyseessä bändi tai sooloartisti) mieluummin kravatti olalle -meininkiä. Riskinottoa. Ja sitä, että silmissä palaa vilpitön innostus musiikkiin ja esiintymisen ilo. Hetkiä, jolloin hyvältä ja coolilta näyttäminen on suunnilleen viimeinen asia, joka tulee mieleen. Nimittäin sellaisina hetkinä esiintyjä kuin esiintyjä paremmalta kuin ehkä koskaan muulloin. Ja eilen festarilavalle nousseista tällaisia hetkiä tarjosivat ainoastaan Elonkerjuu ja Kaija Koo.

Kuinka lapselle aiheutetaan traumoja

Kas näin aiheutetaan lapselle traumoja.  Kyllä, kala kolkattiin, verestettiin, perattiin ja fileoitiin lapsen nähden. Luultavasti 7-vuotias osallistuu myös fileiden paistoon - ja etenkin syömiseen sitten, kun aika on.

Ihan tavallinen ruotsinlaiva

Olihan hulppeat puitteet uudella M/S Viking Gracella! Ei ehkä muuten olisi tullut lähdettyä katsastamaan uutuuttaan kiiltelevää paattia, mutta kun... no, siis Elonkerjuun perässähän mennään melkein minne vain.

Kova on ollut kohkaus uudesta laivasta ja siitä, kenelle se on tarkoitettu. Sanoisinpa yhden risteilyn perusteella, että ihan tavallisille suomalaisille. Tosin sikailevia nuoriso- tai muitakaan joukkoja Grecella ei näkynyt, vaan keskimäärin risteilijät olivat selvästi aikuisia.

Laivan hintataso oli varsin kohtuullinen, eikä alus muutenkaan ollut mitenkään tavallista ruotsinlaivaa kummempi. Jos jotakin uutta laivassa oli, niin palvelu oli tavallista parempaa. Ja tungosta - sitä ei ollut, vaikka risteily oli loppuunmyyty. Ja käytävillä oli rauhallista. Ihanaa! Ravintoloita ja baareja Gracella on joka lähtöön, lapset oli huomioitu ja kylpyläosastokin oli nopeasti vilkaistuna oikein rentouttavan oloinen. Tax freekin  - no, tax free. 

Yökerhon esiintymislava oli hieno jättiscreeneineen kaikkineen. Se sai kiitosta myös illalla esiintyneiltä muusikoilta. Voisipa veikata, että tax free-kohun unohduttua M/S Gracesta kuoriutuu aikuisen väestön mieleen oleva bilelaiva. Eikä sitäkään kannata unohtaa, että kyseessä on Itämeren ympäristöystävällisin matkustajalaiva!

Vampyyrimeiningillä?

Vuoden toinen Nollapiste on julkaistu! 

Käy lukemassa kolumnini sekä kirjoittamani artikkeli. Otan kernaasti vastaan palautetta näistä ja muista teksteistäni!

 

Kaksi asiaa

Kaksi asiaa: lumi ja vesivärit. Niistä syntyi tänään taidetta!

Kevään ensimmäiset kukat. Itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen!

Iloni pirstaleet

Kaikki tuntuvat summailevan mennyttä vuotta. Minäkin. Aloitan helpoimmasta, iloni pirstaleista.

Eilen - tai oikeastaan tänään - remmasteltiin Elonkerjuun Ilon pirstaleen -kiertueen viimeisellä keikalla Jämsän Himos Areenalla. Olihan taas menoa! Välillä ihan itketti ja nauratti yhtä aikaa, kun hyvä mieli valtasi jokaisen mieleni sopukan. Bändi oli liekeissä ja biisilista täyttä kultaa! 

Yleisöä hemmoteltiin muun muassa vanhan tuotannon helmillä kuten Rieputa rallaa (on muuten kipeät sanat, kun tarkemmin ajattelee...), Istu tyttöni polvelle, Maikki ja Hätäästä elämää - ja ennen kaikkea Virta mua kuljettaa. Kappale on ollut eräs suosikeistani aivan ensikuulemasta alkaen, ja näin monella keikalla piti käydä, että sen sain livenä kuulla. Kannatti odottaa! (Ja lausua toiveensa virtuaalisesti ääneen.) Myös kolmen ärrän encore ansaitsee erityismaininnan: Renki, Ruoskaa ja Rannanjärvi vetävät kerta toisensa jälkeen sanattomiksi energiallaan ja hulluudellaan, puhumattakaan kämmenten rakoista ja tanssaamisesta kipeytyneistä jaloista. 

Kiertueen viimeiseen keikkaan kulminoitui monenlaisia tunteita: perinteisen keikkailon lisäksi helpotusta siitä, että homma todellakin toimii, en sittenkään ole kuvitellut kaikkea. Edellisen kiertueen loppu oli kaiken loppu, ja vaikka mitään ei sanottu ääneen eikä haluttu uskoa, tulevan saattoi aavistaa. Nyt haikeuden sijaan bändiläisten kasvoilta heijastui - väsymyksen lisäksi - helpottunut ilo ja vapautuneisuus. Jokaisella soittajalla on nyt tilaa olla oma itsensä. Elonkerjuu on tiivis viisikko, joka pelaa saumattomasti yhteen.

Mutta sitä yhteenvetoa. 

Tammikuun lopussa julkistettiin Elonkerjuun uuden laulajan olevan lapualaislähtöinen Juha Lagström. Mies vaikutti merkillisen tutulta ensimmäisistä promokuvista alkaen. No, naapurikaupungin poikia ja melkein samanikäinen, joten ihmekös tuo! Vaikutuksen tekivät myös laulajan rohkeus ja avoimuus haastatteluissa. Vaikka paineita ei kuulemma ollut eikä saappaatkin ihan omat, veikkaan silti, ettei tehtävä ole ollut niitä kaikkein helpoimpia. Toukokuussa julkaistiin ensimmäinen single Viistäköön siipeni maata. Se kuulosti hyvältä: kotoisalta mutta raikkaalta. Jotakin oli muuttunut, mutta tärkein oli säilynyt. Tunne vahvistui elokuussa, kun ilmoille kajahti toinen single, Surun ja ilon kaupunki. Syyskuussa sain mahdollisuuden osallistua Ilon pirstaleet -levyn julkkarikeikalle Helsingissä. Keikka oli aivan unohtumaton kokemus. Pian julkkareiden jälkeen postipoika toi levynkin kotiin. Elonkerjuu oli tehnyt juuri sen, mitä olin toivonutkin: vaihtanut astetta rokimmalle linjalle. 

Sitten alkoivat keikat. Oli mahtavaa huomata, että arkistojen aarteista oli biisilistoille etsitty helmiä, joita melkein ei uskaltanut edes toivoa enää soitettavaksi. Täytyy nostaa hattua kaikille, mutta erityisesti Jullille siitä, että Elonkerjuussa ei todellakaan mennä alta siitä, mistä aita on matalin - tai no, Johannan ja Juhan limbokisassa (Kuopiossa? Jyväskylässä) rima oli kyllä matalalla, pakko myöntää ;).

Olin kuitenkin mukana Helsingin keikan lisäksi lokakuussa Teuvalla yhdessä kuusivuotiaani kanssa, marraskuussa Kuopiossa (tältä reissulta mukaan jäi uusia mukavia tuttavuuksia ja yhden Kerjuu-kärpäsen pureman todistaminen) ja joulukuussa sekä Jyväskylässä että Himoksella. Onnistun myös vilahtamaan kolmannesta singlelohkaisusta tehdyllä Viiltävä ikävä -videolla, joka sekin julkaistiin joulukuussa.

Elonkerjuulle (sekä keikkakavereille!) lämmin kiitos ilon pirstaleista, joita olen elämääni kuluvan vuoden aikana kauttanne saanut. Ensi vuonna jatketaan!

(Kuvat: M.K., julkaistu kuvaajan luvalla)


Kauniiksi (?) lopuksi vielä kokonaisuudessaan Nollapisteeseen kirjoittamani fanius-artikkeli, johon Elonkerjuukin sattumalta melko läheisesti liittyy. 

 

(Erään) Faniuden lyhyt oppimäärä

"Olen fani edelleenkin ja kirjoitan vain harvoin sellaisesta, minkä fani en ole, koska en ymmärrä, miksi kajoaisin itselleni yhdentekeviin aiheisiin. En kuitenkaan kirjoita oikeuttaakseni omia mieltymyksiäni tai mieltymyksistäni voidakseni kirjoittaa mausta itsestään --" (populaarikulttuurin tutkija Lawrence Grossbeg)

Jokseenkin tasan vuosi sitten istuin kahvilassa lounaalla. Lueskelin syömisen ohessa iltapäivälehteä. Keskiaukeaman tietämillä komeili Elonkerjuu-bändin kuva ja juttu, joka kertoi Elonkerjuun jatkavan musiikin tekemistä yhdessä dramaattien solistin lähdön jälkeen! Rakkaat! Etsivät uutta laulajaa! Hurjaa! Kiljahdin silkasta ilosta. Huusin itse asiassa aika lujaa. Naapuripöydästä tuijotettiin.

Oivalsin, että olin hurahtanut. Olin toki aiemminkin käynyt Lauri Tähkä & Elonkerjuu -bändivainaan keikoilla, omistin kaikki yhtyeen levyt ja seurasin tiiviisti bändin edesottamuksia mediassa, mutta en ollut koskaan ajaellut, kuinka lähellä sydäntäni bändi oikeastaan oli.

Tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan noin joka kolmas suomalainen sanoo seuraavansa median välityksellä erittäin tarkasti jotakin artistia, urheilijaa tai muuta vastaavaa kohdetta.

Kun puhutaan faniudesta ja fanittamisesta, ollaan vaikeasti määriteltävän ilmiön äärellä. Kyse on henkilökohtaisesta ja yksilöllisestä kokemuksesta, jonka täsmällinen todentaminen on vaikeaa. Tutkijoiden mukaan faniudessa keskeistä on idolin persoona, joka herättää fanissa syystä tai toisesta innostusta ja ihailua; myös idolin toiminta koetaan iloa ja nautintoa tuottavaksi. Sama ihailun kohde voi herättää faneissa hyvinkin erilaisia tunteita: joku kokee esteettistä mielihyvää, toinen saa vahvistusta henkilökohtaisille mielipiteilleen, kolmannen kohdalla kyse on seksuaalisesta fantasiasta.

Minäkö fani?

Oikeastaan tarinan pitäisi alkaa kesästä 2006. Lähdin kälyni kanssa paikalliseen kesätapahtumaan, jossa Lauri Tähkä & Elonkerjuu esiintyi. Olin seurannut bändin musiikkia satunnaisesti jo vuosia, Kuudennusmiehistä alkaen, mutta muutettuani Etelä-Pohjanmaalta muualle opiskelemaan elämässä oli ollut niin paljon kaikkea, että bändin nousu valtakunnalliseen suosioon oli jäänyt huomaamatta. Mutta siinä se oli, elämäni musiikillinen rakkaus. Olin tullut kotiin!

En muista koskaan kokeneeni samanlaista flow-ilmiötä musiikin parissa. Soitto meni suoraan sydämeen, sanat koskettivat ja naurattivat ja bändin esiintyminen valloitti. Miten kukaan voi olla noin auki yleisölle, muistan ajatelleeni. Aitous ja ilo, hetkeen heittäytyminen ja tietenkin myös kotoinen, juureva pohjalaisuus tekivät minuun suurimman vaikutuksen. Niin minusta tuli fani.

Itsensä määritteleminen faniksi ei ole aina ongelmatonta, sillä fanius näyttäytyy esimerkiksi mediassa usein stereotyyppisenä, jopa vaarallisen voimakkaana riippuvuutena, jossa fanin tunneilmaisu suhteessa idoliin saattaa olla pahimmasa tapauksessa hallitsematonta. Tällaisissa tapauksissa kyse on kuitenkin ääri-ilmiöstä, jolla ei ole juurikaan yhtäläisyyksiä keskimääräisen aikuisen - eikä nuoremmankaan - ihmisen faniuden kanssa.

Jonkin aikaa ensimmäisen keikkakokemuksen jälkeen pakkasin muistoja laatikoihin, kun lapsuudenkotini myytiin. Äitini teki muuttoa pieneen rivitalokaksioon, joten paljon oli ratkottavaa: mitä säilytetään, mikä lähtee kierrätykseen tai kaatopaikalle. Tunteikasta puuhaa. Kesken pakkaamisen radiosta kuului Pitkät pellot. Se kolahti ja kovaa. Vaikka oma tilanteeni oli hiukan erilainen, laulun myötä kaikki muistot ja ristiriitaisetkin tunteet suorastaan vyöryivät päälleni. Itkin ja nauroin, sillä kappaleessa oli kaikki haikeus ja samalla helpotus sanottuna. Joku tiesi, miltä minusta tuntui.

Jokaisella fanilla on oma tarinansa siitä, miten fanius alkoi ja mistä se johtuu, mutta useimmiten faniuden synty liitetään siihen, että ihailun kohde kytkeytyy tavalla tai toisella fanin oman identiteetin kannalta merkittäviin tapahtumiin, tilanteisiin tai asioihin. Esimerkiksi laulujen lyriikat saattavat sanallistaa fanin omia tunteita tai hän saattaa ymmärtää elokuvatähden elämää tai tuotantoa seuraamalla omia elämäntapahtumiaan uudesta näkökulmasta. Kokemukset ovat poikkeuksetta hyvin positiivisia ja voimauttavia ja siksi ne synnyttävät ihailua.

Yhteisen ihailun kentät

Vuodesta 2009 alkaen kävin säänöllisesti lukemassa Lauri Tähkä & Elonkerjuun fanien omaa keskustelufoorumia. Joskus jotain kirjoitinkin, mutta vastaanotto tuntui jokseenkin tylyltä: ikään kuin olisin tunkeutumassa alueelle, jonka jotkut muut omistivat. En esimerkiksi tuntenut laulujen nimistä käytettäviä lyhenteitä, ja joistakin sanonnoista ja keikkaspiikeistä oli tullut sisäpiirin vitsejä, jotka vain kaikkein aktiivisimmat fanit tiesivät. Aistin myös tietynlaista mustasukkaisuutta etenkin laulajasta: faneja jaoteltiin kategorioihin. Oli tavalliset fanit, tosifanit ja superfanit, jotka kiersivät bändin mukana keikalta ja kiertueelta toiselle.

En myöskään uskaltanut liittyä bändin ympärille syntyneeseen Syntymähäjyt -faniklupiin. Se jos mikä tuntui sisäpiiriltä keskustelupalstan jälkeen.

Usein fanit muodostavat erilaisia faniyhteisöjä, joissa aktiiviharrastajat voivat vaihtaa ihailunsa kohteeseen liittyviä kokemuksia ja ajatuksia. Nykyisin tyypillinen faniyhteisö kokoontuu internetin keskustelufoorumilla, mutta myös erilaisia tapaamisia ja tapahtumia järjestetään.

Faniyhteisöille ominaista on intensiivinen suhde ihailun kohteeseen sekä idolia kunnioittava ja ihaileva puhetapa. Joissakin yhteisöissä on tarkkaan määritelty, mistä, miten ja miksi on luvallista puhua. Monilla faniyhteisöillä on myös oma slanginsa, jossa saatetaan esimerkiksi antaa erilaisille metaforille ja sanonnoille uusia merkityksiä ja kierrättää niitä tilanteesta toiseen.

Vaikka faniyhteisössä kaikki jäsenet jakavat yhteisen kiinnostuksen kohteen, niissäkin, kuten kaikissa yhteisöissä, ilmenee hierarkkisuutta sen mukaan, kuinka kauan fani on osallistunut yhteisön toimintaan, kuinka aktiivisesti hän on mukana sosiaalisessa toiminnassa tai kuinka omistautunutta hänen toimintansa on. Mitä aktiivisempi jäsen on yhteisön toiminnassa, sitä enemmän häntä arvostetaan. Uusiin tulokkaisiin saatetaan suhtautua hyvinkin nuivasti. Kyse on tietynlaisesta testaamisesta: osoita meille, että olet sitoutunut ja luottamuksen arvoinen, niin pääset mukaan jakamaan salattua tietoa.

Ihailusta henkilöpalvontaan

Keikoilla vakiinnuimme kaverini kanssa "kolmosrivin tytöiksi". Kaikkein fanaattisimmat ihailijat saivat suosiolla paikan edempää (eikä meitä kyllä olisi päästettykään lähemmäs lavaa), mutta toisaalta halusimme päästä näkemään lavan tapahtumat hyvin. Keikoista sai kaikkein eniten irti, kun tunki itsensä suhteellisen eteen. Lavan edessä keskimäärin kaikki muutkin halusivat keskittyä musiikkiin, ei esimerkiksi kanssakuuntelijoiden kännisekoiluun.

Osittain pysyin etäällä innokkaimmasta fanijoukosta siksikin, että halusin pysyä sopivan etäisyyden päässä myös bändistä. Mitä ihmettä olisin heille sanonut? Kiitos, että tuotte iloa elämääni? Kiitos, että edustatte minulle niin rakasta pohjalaista sielunmaisemaa? Eikö sellainen ole noloa?

Faniyhteisöissä saattaa ilmetä myös kateutta. Uudet jäsenet koetaan syystä tai toisesta uhkaksi omalle asemalle. Esimerkiksi rock-piireissä elää sitkeästi bändäri-kulttuuri, jossa artistit ja fanit elävät erikoisessa hyväksikäyttösuhteessa. Siinä seksi, päihteet ja musiikki muodostavat omanlaisensa pyhän kolminaisuuden.

Tutkijoiden mukaan faniuteen liittyy usein vahva halu päästä mahdollisimman lähelle idolia. Ääritapauksissa fani saattaa kokea idolin olevan sielunkumppani, jonka kanssa hänet on tarkoitettu yhteen. Innokkaimmat fanit kiertävät idoliensa mukana kaikkialla, minne suinkin on mahdollista päästä. Nelosen suositussa Vain elämää -ohjelmassa Neumann kertoi villeimpinä Dingo-vuosina nuorisojoukon majoittuneen yöksi hänen kotitalonsa ullakolle, koska he halusivat nukkua mahdollisimman lähellä idoliaan. Toisessa jaksossa Negative-yhtyeen Jonne Aaron puolestaan kertoi fanaattisesta japanilaisihailijasta, joka keinoja kaihtamatta halusi päästä rakastamansa tähden lähelle.

Kansallisrunoilijamme, 1800-luvun kansallisromanttisella aikakaudella vaikuttanut J.L. Runeberg on ensimmäinen suomalainen kulttuurielämän vaikuttaja, joka herätti ihmisissä suurta ihailua. Kyseessä oli suoranainen henkilökultti, joka sai paikoin jopa ohjelmallisia piirteitä. Runeberg ei ollut suosittu vain asiokkaan tuotantonsa takia vaan hän oli myös ihailtu persoona, vaikka toki kansallisuusaatekin oli Runeberg-kultissa merkittävä tekijä. Kansa innostui siitä, että heidän tunnoillaan oli tulkki ja asioillaan ponteva ajaja. Erityisen ihailtu Porvoon kymnaasissa opettajana toiminut Runeberg oli ylioppilaiden keskuudessa. On sanottu, että Runebergin ja erityisesti nuoren ihailijakunnan välinen suhde oli kaksisuuntainen: nuoret olivat haltioissaan idoliltaan saamastaan huomiosta, mutta yhtä tärkeää nuorten ihailu oli Runebergille itselleenkin.

Tähti tuskin koskaan on immuuni suosionosoituksille ja huomiolle, vaikka useimmilla idoleilla on inhimillinen tarve yksityisyyteen ja pieneen välimatkaan suhteessa faneihinsa. Suurin osa faneista kunnioittaa tätä tarvetta ja pidättäytyy tietoisesti yksityisyyden piiriin liittyvien asioiden tutkimiselta tai eteenpäin välittämiseltä. Voi vain kuvitella, kuinka ahdistavaa on, jos ei voi käydä perheensä kanssa ravintolassa syömässä, vaateostoksilla tai lääkärissä ilman, että joku juoruaa siitä keltaiselle lehdistölle.

Tähteys on työ

Arvostan Elonkerjuun muusikoita kovin. He ovat välittömiä, huumorintajuisia ja ystävällisiä persoonia. Tapa, jolla he työnsä hoitavat ja yleisöään ja fanejaan huomioivat, on erittäin lämmin ja avoin. Aina on aika vaihtaa muutama sana, kirjoittaa nimikirjoitus tai poseerata valokuvassa. Erityisesti ihailen sitä, ettei bändi ole lähtenyt avointen erotilitysten, rakkaushehkutusten tai vaatekaappien ja jääkaappien sisällön esittelyyn, vaan pitää yksityiselämänsä itsellään. Musiikki puhukoon puolestaan.

Joskus on vaikeaa muistaa, että musiikki on bändiläisille tosiaankin ansiotyötä, vaikka se normaalityötä suurempaa omistautumista ja intohimoa vaatiikin. Varmasti se myös antaa enemmän. Kaikesta näkee, että työssään elonkerjuulaiset antavat itsestään kaiken. Elonkerjuulta olen oppinut, että elämästä nauttiminen ja jalat maassa kulkeminen eivät sulje toisiaan pois. Ilo se on, joka elättelöö!

Suhtautuminen faneihin onkin ratkaisevaa siinä, millainen tähtikuva idolista rakentuu. Sitoutuneet fanit ovat esimerkiksi musiikkibisneksessä elintärkeitä, sillä vain he voivat omalla toiminnallaan, ostamalla levyjä ja käymällä keikoilla, nostaa artistin tai bändin menestykseen. Ei siis ole yhdentekevää, kuinka tähti fanejaan kohtelee. Silti tähden täytyy muistaa, että kyseessä on työ, eikä hänellä ole velvollisuutta antaa itseään kokonaan faneilleen.

Hurmahenkeä

Fanius on tutkimuksissa liitetty niin sanottuun piiloiseen uskonnollisuuteen. Vaikka kyse ei ole uskonnosta sanan varsinaisessa merkityksessä, faniyhteisöillä ja uskonnoilla on paljon yhteydestä. Sana 'fani' on johdettu sanasta fanaattisuus, joka merkitsee affektiivisen panostuksen aboluuttisuutta. Fanaattisen henkilön tunneside kohteeseen on erittäin vahva, olipa sitten kyse idolin ihailusta tai uskonnollisuudesta. Kyse on riippuvuussuhteesta, jopa pakkomielteestä.

Niin uskonnossa kuin faniudessakin yhteisöllisyydellä on vahva merkitys. Henkilökohtaisen ihailun lisäksi fanille on tärkeää päästä jakamaan tunnekokemustaan yhdessä muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Nykyisin puhutaan myös uskonnon muuttumisesta eräänlaiseksi faniudeksi. Joissakin uskonyhteisöissä (yhteisestä) tunnekokemuksesta on tullut ideologiaa merkittävämpi asia. Tosin fanius on edelleen uskontoja joustavampi ilmiö, sillä jonkin asian fanittaminen ei sulje jotakin toista pois toisin kuin uskonnoissa yleensä.

Iso kasa keikkapaitoja jäi tarpeettomiksi, kun bändi hajosi. Keikkapaidan valinta oli mukava ja tärkeä osa keikkailtaan valmistautumista; paidoista myös tunnisti toiset fanit esimerkiksi festareilla. Hopeista salmiakkisormusta kannan edelleen päivittäin, lisäksi minulla on omat vakiokeikkakorvikseni. Helavyöt ja sen sellaiset remelit sen sijaan taitavat olla taaksejäänyttä elämää niin bändillä kuin faneillakin.

Sitä olen harmitellut monesti, että Häjy-liike jäi näkemättä. Olen ymmärtänyt, että se oli rakennettu suurella sydämellä vaivoja säästämättä. Siellä oli nähtävillä bändin koko huikea historia jalometallilevyineen kaikkineen. Etenkin loppupeijaisissa olisin halunnut olla mukana. Olisi sanottu näkemiin, mutta ei hyvästi.

Sekä uskontoon että fanitoimintaan liittyy paljon erilaisia rituaaleja. Faniyhteisöillä on yhteisiä symboleja esimerkiksi pukeutumisessa sekä oma slanginsa, jota ulkopuolisten on vaikeaa ymmärtää. Heillä on myös pyhiä paikkoja, joihin saatetaan tehdä jopa pyhiinvaellusmatkoja; faniyhteisö voi myös järjestää erilasia tapahtumia idolinsa kunniaksi. Kaikki tämä pätee myös uskontoihin.

Uudenlaista fanittamista

Kahvilakohtauksen jälkeen en ole enää ujostellut kirjoittaa keskustelupalstalle ja Facebookiin. Liityin myös Syntymähäjyihin. Sitä kautta pääsin myös tapaamaan Elonkerjuun uudessa kokoonpanossaan levyjulkkarikeikalla. Edelleen katsoin vierestä, kun pitkään toisensa tunteneet fanit tapasivat toisiaan, halailivat ja kilistivät keskenään. Ujous - tai pohjalainen jäyhyys - iski, enkä rohjennut tehdä tuttavuutta kovinkaan monen kanssa. Mutta kynnys on nyt ylitetty. Bädiläisten kanssa jutellessani taisin laukoa juuri ne kaikkein noloimmat ja tylsimmät jutut, joiden sanomista olin pelännyt. Tai no, "pelännyt". Joskus myös tuntuu, että Facebookissa olisi hyvä olla joku laskuri, joka estää tiettyä määrää ahkeramman kommentoinnin. Myös polte keikoille käymiseen on kasvanut entisestään.

Sosiaalinen media ja muun digitaalisen kulttuurin kehitys on mullistanut idolien kaksisuuntaisen yhteydenpidon faniensa kanssa. Sosiaalisessa mediassa kanssakäyminen voi olla myös näennäisen kaksisuuntaista. Idoli saattaa kirjoittaa faneilleen hyvinkin tuttavallisesti, mutta ei esimerkiksi koskaan vastaa fanien esittämiin kysymyksiin. Tätäkään ei pidä tulkita turhan yksioikoisesti: idoli ei automaattisesti ole välinpitämätön tai ylpistynyt, vaikkei viettäisikään aikaansa Facebookissa juttelemassa faniensa kanssa. Hän saattaa käyttää senkin ajan oikeisiin kontakteihin. Tai vaikka taiteen tekemiseen, urheilemiseen tai johonkin muuhun "oikeaan" toimintaan.

Facebook- ja muut sosiaalisen median kontaktit ovat tuoneet tähtiä lähemmäksi fanejaan; toisaalta tietynlaisen tuttuuden myötä osa idoleihin liitetystä glamourista ja saavuttamattomuudesta karisee. Idolin takaa paljastuu ihminen - niin hyvässä kuin pahassakin.

Lähde:

Kaarina Nikunen, toim. 2008: Fanikirja. Tutkimuksia nykykulttuurin fani-ilmiöistä. Nykykulttuurin tutkimuksen julkaisuja 96. Jyväskylä.