Kahdeskymmenes neljäs luukku - Aatto

 

P.S. Kuvissa näkyy, millainen oli joulusää vuosi sitten. Oi niitä aikoja!

Kahdeskymmenes kolmas luukku - Juhlan aika

Kävimme tänään perheen kanssa Prismassa tekemässä viimehetken ruokaostoksia ennen joulun viettoon hiljentymistä. Poislähtiessämme vastaani tuli kaksi vahvassa laitamyötäisessä ollutta miestä. Itse asiassa näytti ainakin äkkivilkaisulla siltä, ettei tämä ollut ryyppyputken ensimmäinen päivä. Toisella miehistä oli kädessään seteli. "Pitää sitä ny perkele lapsille lahjoja olla", kuulin hänen sanovan kaverilleen. 

Niin. Pitäähän sitä. Mutta veikkaan kyllä että lapset - olivatpa he minkä ikäisiä tahansa - toivoisivat, että isä olisi jouluna selvin päin. 

On juhlan aika. Nautitaan joulusta, vapaapäivistä, läheisistämme, herkuista. Annetaan aikaamme heille, joita eniten rakastamme. Mikään materia ei sitä voi korvata.

Kahdeskymmens ensimmäinen ja kahdeskymmenes toinen luukku - Silmäilijän joulumieli

Silmäilijän koti on nyt puunattu ja tuunattu joulukuntoon. Kuusi (joka on muuten komea!) vielä odottaa koristeluaan ja kinkku paistamista, mutta muuten kaikki jouluvalmistelut on nyt tehty. Niiden toteuttamista odotellessa nappasin itselleni suunnilleen joka toisessa blogissa pyörineen haasteen, jossa bloginpitäjä kertoo asioista, joista hänen joulumielensä syntyy.

Tässä Silmäilijän joulumielen aakkoset:

Parasta joulussa on rauhallinen ja kiireetön tunnelma. On mukavaa, kun koti on puettu juhla-asuun, ja voi viettää aikaa oman perheen kesken, maistella herkkuja, kuunnella hyvää musiikkia, lukea, katsoa elokuvia, pelailla...

Joulumusiikkinani on perinteisiä suomalaisia joululauluja. Rakkain kaikista on Vesa-Matti Loirin joululevy, siltä on liki mahdotonta sanoa suosikkiaan. Sydämeeni joulun teen, Varpunen jouluaamuna, Maa on niin kaunis, Ave Maria, Tonttu... jopa Heinillä härkien kaukalon toimii - normaalisti se on inhokkijoululauluni yhdessä kaikkien joperuonansuumaisten huumorijoululaulujen kanssa. Tänä vuonna minulle ovat maistuneet myös raskaammat joululaulut. Erityisesti Antti Railion ääni ja tapa tulkita ovat tehneet vaikutuksen.

Jouluelokuvia en varsinaisesti katso, ellei sellaiseksi lasketa esimerkiksi Niko Lentäjän poikaa tai vaikkapa Frozen - Huurteinen -lastenelokuvaa, jollaisia tulee yhdessä lapsen kanssa katsottua. Tietenkään jouluelokuvista puhuttaessa ei sovi unohtaa klassikkoelokuva Lumiukkoa, joka on nähtävä joka joulu siinä missä joulurauhan julistuskin.

Jouluherkkuni ylitse muiden ovat Mozartin kuulat, jotka ovat ylivertaista joulusuklaata. Ilman niitä ei joulu tule! Joulupöydän must-juttuja ovat kinkku, kylmäsavulohi ja itse tehty rosolli sekä sienisalaatti. Muuta ei välttämättä tarvita. Vaikka ei sillä, pidän kyllä ihan kaikista jouluruoista laatikoita myöten. Ruokien kanssa juon mieluusti vettä ja kivennäisvettä, muuten pidän erityisesti mustikkaisesta glögistä. Alkoholi ei meidän perheemme jouluun kuulu lainkaan.

Jouluaattona pukeudumme siististi - vasta joulupäivä hölläillään pyjamissa. Ei meillä aattonakaan varsinaisesti juhlavaatteissa olla, mutta miesväki on yleensä siistit farkut ja kauluspaita -linjalla ja minulla on joku mekko.

Joulukoristeita meillä on ripoteltu esiin maltillisesti koko joulukuun ajan. Itse asiassa osa valoista viriteltiin sisälle ja ulos jo marraskuun puolella. Itse pärjäisin hyvinkin vähällä koristelulla, mutta lapsi tuntuu olevan täysin toista mieltä. Huoh :)!

Vietämme joulua kotonamme niin kuin muinakin vuosina. Minulle on tärkeää saada laittaa omannäköiseni joulu ja luoda omia perinteitä. Anoppi ja appi tulevat vierailulle aattona, mikäli heidän terveystilanteensa antaa myöden. Pohjanmaan-mummolassa käymme vasta välipäivinä. Pyhät siis vietämme oman perheen kesken.

Tänä vuonna olen ostanut kaikki lahjat kaupasta valmiina. En ole mikään kädentaitojen ihmelapsi, joten omin käsin ei synny kovinkaan kummoisia lahjoja. Joinakin jouluina olen esim. leiponut joulukakkuja lahjaksi, mutta tänä vuonna ei ottanut siltä kohdalta ollenkaan. Suosin lahjoissa jos mahdollista aineettomia, poiskuluvia lahjoja sekä tarve-esineitä. Mielestäni lahjojen ei tarvitse olla kalliita tai muuten suureellisia, tärkeää on toisen muistaminen.

Itselleni olen toivonut lahjaksi Helen Fieldingin uusinta Bridget Jones -kirjaa sekä lahjakorttia intialaiseen päähierontaan. Yhtä ainoaa parasta lahjaa en osaa millään nimetä, moni lahja on koskettanut kovin. Niin ikään on kovin vaikeaa lähteä kuvailemaan unelmien joulua. Jos jotakin, niin toivoisin, että jouluna olisi lunta maassa (tämä toive taitaa jäädä tältä joululta toteutumatta) ja ihmisillä olisi sydämissään rauha. Viime vuosina omassa joulussani on parasta ollut lapsen jouluilon näkeminen ja sen kanssaeläminen. Toivottavasti lapselle jää paljon hyviä joulumuistoja, yhtä lämpimiä kuin itsellänikin on ajalta ennen isäni kuolemaa.

Blogilliset lukijat, napatkaa tästä haaste ja kertokaa omasta joulustanne. Muiden lukijoiden joulumielesä olisi mukavaa kuulla kommenttikentässä :).

P.S. Joulupukkiasia on edelleen ratkaisematta ;).

Kahdeskymmenes luukku - Tonttu-ukko

Yhdeksästoista luukku - Leivonnainen

Kahdeksastoista luukku

Ajasta ja sen kulumisesta.

Katseltiin kohta 8-vuotiaani kanssa tässä päivänä eräänä Toljanterin edesottamuksia odotellessamme Pikku Kakkosta suunnilleen 1,5 vuoden tauon jälkeen. Olipa hulvaton kokemus!

Nauroin kippurassa pojan naurulle, kun ruudussa seikkaili Lilli Kukkaistyttö. "Oonko mä äiti ihan oikeasti tykännyt tästä ohjelmasta pienenä?" kuului kysymys. "Kyllä vain, kultaseni, Lilli oli yksi suosikeistasi." "Voi luoja!" Ja naurua päälle. "Äiti, onko tuo Siina ollut aina yhtä hysteerinen?" "On toki, ihan samanlainen." "Ei voi olla totta, ja musta se oli ennen niin ihana", poika sai henkäistyksi.

Naurussa ei ollut mitään pahantahtoista. Se ei syntynyt myötähäpeästä, vaan uusin silmin näkemisestä. Lapseni on vain kasvanut isoksi. Ainakin Pikku Kakkosen verran.

Toisena päivänä katselin poikaani ja samanikäistä tyttölasta vierekkäin tarjoilupöydän ääressä keräämässä herkkuja lautasilleen. Poikani on pitkä, harteikas, jykevä muutenkin, kaikesta voi päätellä, että hänestä tulee isänsä lailla iso mies. Ja tyttö vieressä, hän oli pieni ja siro, melkein päätä lyhyempi kuin poikani, oikea keijukainen. Yhtäkkiä näin heidät siinä aikuisina. Tiesin, miltä lapseni näyttää kymmenen - tai kahdenkymmenen - vuoden kuluttua. 

Lapseni on todellakin kasvanut jo isoksi.

Miten aika voi mennä näin nopeasti? 

* * *

Ajasta tulikin mieleen, että Neon listassa päivän sana on Kinkku. Ja kyllä, ihan näillä näppäimillä on aika ottaa kinkku sulamaan. Joulu tulee, vaikka maa olisi musta.

Viidestoista ja kuudestoista luukku - Joululahja

Tiesin jo etukäteen, että tämän ja eilisen päivän sanat tulisivat olemaan minulle mahdottomia: ylellinen ja kartano. Kumpaakaan kohtaan en tunne minkäänlaista mielenkiintoa. Kaiken huipuksi unohdin eilisen luukun kokonaan, sillä päivä oli täynnä touhua ja juhlaa.

Kirjoitan siis jostakin aivan muusta kuin Neon laatiman sanalistan sanoista. Joulusta. Joulupaketeista.

Muistatteko joulupaketit lapsuudesta, kultaiselta 1980- ja 1990-luvuilta? Mitä runsaampia ja kimaltavampia ja lahjapaketit olivat, sitä parempi. Paperit olivat silmiäsärkevän värikkäitä ja koristeellisia, ja paketoijat suorastaan kilpailvat siitä, kuka saa upotettua pakettiin eniten kulta- ja hopeanarua. 

Toista on nyt. Trendikkäimmät käärivät lahjansa sanomalehteen, leivinpaperiin, voimapaperiin - tai musta-valkeaan, graafisesti kuvioituun lahjapaperiin. Narut ovat, jos mahdollista, luonnonmateriaalista valmistettuja - tai sitten ne korvataan teipillä. Tavoitteena on joka tapauksessa simppeli ja rouhea ulkoasu. 

Jos pari-kolmekymmentä vuotta sitten lahjan olisi käärinyt voimapaperiin, saajan reaktio ei taatusti olisi ollut ihastunut, vaan pikemminkin olisi ihmetelty, eikö tuolla todella ole varaa edes kunnon lahjapaperiin. Lahjan ulkoasu olisi muistuttanut liiaksi pulavuosista, ja niitä ei jälleenrakennuksen jälkimainingeissa, nousukaudella, haluttu muistella. Samalla tavalla nykyihminen huokaisee ylenpalttisen krumeluurille paketille: onpa mautonta, white trashia. Kimallus ja säihke muistuttavat meitä juuri noista viime vuosituhannen viimeisistä vuosikymmenistä, jolloin maailmasta tuli muovinen ja kuluttamisesta ihmiselon päätarkoitus.

Vuonna 2013 lahjojen sisältö on keskimäärin arvokkaampaa ja lahjat laadukkaampia kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Elintaso on huimasti korkeampi kuin krumeluuripakettien kulta-aikaan, ja lahjojen saajilla on keskimäärin paljon enemmän kaikkea materiaa kuin menneinä vuosikymmeninä. Koruttomat ja vaatimattomat lahjapaketit kertovatkin samaa kieltä kuin mummolan vintiltä "pelastetut" puulaatikot, matkalaukut ja lasipurkit kodin paraatipaikalla. 

Ensinnäkin. Kyse on nostalgiasta. Monet vanhat asiat ja tavarat koetaan kodikkaiksi. Mahdollisimman luonnonmukaiset materiaalit ja yksinkertaisen funktionaalinen muotokieli on meistä kaunista. Se muistuttaa mummolasta. On turvallista ajatella, että juuri tällaiseiin purkkeihin mummo säilöi kauan sitten hilloa (lue: rakkautta) tai juuri tällaisen hyllyn isoisä osti ensimmäiseksi omin käsin (lue: rakkaudella) rakentamaansa rintamamiestaloon. Samalla tavalla lahjojen paketoiminen samalla tavalla kuin isovanhempien tai isoisovanhempien lapsuudessa tehtiin on kuin lisäisi lahjaan vielä yhden hyppysellisen rakkautta, jatkuvuutta, juuria.

Toisekseen 1980-luvun lapsi, joka on kasvanut lastulevyhuonekalujen ja koriste-esineiden armeijan keskellä, kaipaa omaan kotiinsa juuri sitä, mitä köyhässä, sodanjälkeisessä Suomessa, kasvaneet vanhemmat sukupolvet kammosivat: eleetöntä ja vaatimatonta kauneutta. Suurille ikäluokille kaikki vaurauden merkit - ne feikitkin - olivat ja ovat kaiketi edelleenkin tärkeitä. Me kolme-nelikymppiset jo tiedämme, että raha ei tuo onnea.

Kolmanneksi kyse on markkinavoimien luomasta trendistä. Muoti kulkee aaltoina, kiertää keää, kertautuu aina samanlaisena, vaikkakin vähän erilaisena. Krumeluurin jälkeen oli siis aika palata yksinkertaisiin asioihin. Kohta kaiketi taas kulta ja kimallus ovat suuressa huudossa. Ainakin trendikkäimpiin sisustuksiin (jalo)metallisävyt ovat jo hiipimässä. Voi olla siis, että vanhat limsalaatikot kannetaan kohta takaisin ullakolle ja lapsemme ihmettelevät omia kotejaan sisustaessaan, mitä niissä onkaan saatettu nähdä.

Neljäs näkökulma asiaan on hiukan epämukavampi: lahjat ovat nykyisin niin arvokkaita (ja niitä hankitaa niin paljon!), että paketin vaatimaton ulkonäkö on yritys kompensoida tuhlattuja luonnonvaroja ja pelimerkkejä. Ikään kuin hyvitetään kasvanutta hiilijalanjälkeä ja soimaavaa omaatuntoa. Että kuvitellaan kaikki, että näiden ekologisilta näyttävien pakettien sisällä on vain ympäristöystävällisiä lahjoja, joiden valmistamiseen ei oikeasti ole käytetty sietämättömiä määriä energiaa.

Minusta on mukavaa, että lahjasta huomaa sen antajan nähneen vaivaa myös paketin ulkonäön eteen, olipa paketti trendikkään simppeli tai kimaltavampi toverinsa. Ei ole ollenkaan samantekevää, millaiseen pakettiin lahja on kääritty. Vaatimattominkin lahja lämmittää mieltä kovin, kun näkee, että se on paketoitu ajatuksella, sillä siitähän lahjojen antamisessa on kyse: saajan muistamisesta lämmöllä. Kalliskin lahja menettää kyllä hohtoaan, jos se viskataan eteen käytetyssä Siwan muovikassissa. (Tosin lasten tekemät pakettiviritelmät ovat kyllä asia aivan erikseen.)

Mitä luulette, osuuko analyysini paketointitrendien muutoksen syistä 

lähellekään oikeaan? 

Millaisia paketteja sinä tänä vuonna teet?

 P.S. Uusimpia trendejä voi tutkailla vaikka täällä.

Neljästoista luukku

Kymmenen yötä jouluun on!

Joko on valmistelut tehty vai vieläkö pitää kiirettä?

 

Kolmastoista luukku - Valo

Valo.

Tänään on perjantai, kolmastoista joulukuuta, Lucian päivä. Pyhän Lucian muistopäivä kuului alunperin katoliseen pyhimyskalenteriin. Luciasta tiedetään hyvin vähän, mutta legendojen mukaan hän oli uskossaan vahva roomalainen kristitty aikana, jolloin kristinusko oli kielletty. Hänen myös kerrotaan olleen köyhien auttaja, joka lopulta kärsi marttyyrikuoleman.

Juliaanisen kalenterin mukaan Lucian päivä osui talvipäivänseisauksen tienoille, jolloin päivä alkaa jälleen hitaasti mutta varmasti kaamoksen jälkeen pidetä. Siksi Luciaa on juhlittu valon tuojana. Lucia on myös on sokeiden ja näkövammaisten suojelupyhimys. 

Katolisesta taustastaan huolimatta Lucia-perinne on vahvinta Ruotsissa. Perinteeseen kuuluu muun muassa kulkue, jota johtaa valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia-neito, jolla on kynttilä myös kädessään. Lisäksi Ruotsista Suomeenkin on rantautunut perinne leipoa valonkeltaisia, sahramilla maustettuja, Lucia-pullia (lussekatt), joiden uskottiin karkottavan paholaisen.

Tähän aikaan valoa pimeyteen todella kaipaa. Etenkin tänä vuonna valo on tervetullutta, kun alkaa vaikutta siltä, että saamme mustan joulun. Itselläni ainakin joulutunnelma on kiinteästi yhteydessä säähän. Nyt tuntuu, että vajuvien hankien myötä myös oma mieliala laskee. Tuntuu, että joulu on vielä jossakin hyvin kaukana, vaikka oikeasti se on jo aivan nurkan takana.

* * *

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että itselleni ei Valo-aiheesta tule ensimmäisenä mieleen suinkaan Lucia, vaan rakas poikani. Hänen toinen nimensä on Valo. Hän todella toi mukanaan minun elämääni valon, onnen, jollaista en voinut kuvitella olevan olemassa. On käsittämätön luottamuksenosoitus elämältä saada olla äiti.

Kahdestoista luukku - Talvinen taivas

Eilisessä postauksessa olikin jo kuva upeasta auringonlaskusta. Lisää samaa aihepiiriä vielä tänäänkin, kun vesisade ja pääkalloliukkaus vetävät joulumieltä matalalle.

P.S. Olisitteko muka itse keksineet jotakin järkevää munakellosta?!

Yhdestoista luukku - Lahjat

Tämän joulun alla en ole vielä paketoinut yhtään lahjaa. Elän illuusiossa, että lahjojen määrä on tänäkin vuonna pysynyt kohtuudessa. Huomisten paketointitalkoiden jälkeen saatan olla asiasta eri mieltä.

Vaikka lahjojen antamisesta pidänkin, meidän perheessämme ei ole tapana ostella edes lapselle älyttömiä määriä lahjoja. Ensinnäkään sellaiseen ei ole varaa, mutta vaikka olisikin, en halua lapseni kasvavan ylenmääräisen tavarapaljouden keskellä. Siksi lahjaksi ostetaan myös sellaista, mitä ostettaisiin muutenkin, tarpeellista (tänä vuonna se tarkoittaa sähköhammasharjaa, uusia, laadukkaita tusseja sekä muutamaa paitaa). Toki myös toiveita täytetään (yksi paidoista on Kiss-t-paita) - kohtuudella.

Itselleni joulun ydin on muualla kuin lahjoissa: kiireettömässä yhdessäolossa rakkaitten kanssa. Tätä haluan opettaa lapsellekin.

Minä olen toivonut tänä jouluna kahta (tai laskutavasta riippuen kolmea) lahjaa: lahjakorttia intialaiseen päähierontaan ja Helen Fieldingin uusinta Bridget Jones -romaania sekä Mozartin kuulia. Itse ostin jo itselleni pyjaman ja villasukatkin ovat tilauksessa (niistä lisää tuonnempana).

Mitä sinä olet toivonut joululahjaksi?

P.S. Tänään oli huikean värinen taivas auringonlaskun aikaan. Puhelinkuva ei ole laadultaan paras mahdollinen, mutta ehkä sitä siitäkin asia tulee selväksi.

 

Kymmenes luukku

Ei tuo päivän takka-aihe nyt oikein iske, joten iloksenne tällainen talvinen kuva. Jouluun on kuulkaas kaksi viikkoa! Hui!

Syitä ja selityksiä

Yllä muutama heikkolaatuinen Instagram-kuva selitykseksi sille, miksi joulukalenteri ei ole päivittynyt viikonloppuna. Huomenna taas jatkuu!

Viides luukku - Himmeli

 Kuva: täältä

Kerrankin kirjoitan aiheesta. Nimittäin himmelistä. (Ja siitä, kuinka surkea olenkaan kädentaidoissa.)

Tarina alkaa viime talvena, kun poikani pyysi minua tekemään mehupilleistä himmelin, eskarissa kun oli sellainen. Tai ei, tarina alkaa lapsuuden jouluista. Meillä kaivettiin olkihimmeli kellarin uumenista esiin joka joulu. Muistan ihailleeni himmelin moniulotteista kauneutta. Se näytti aina uudelle, kun katsoi hiukan eri näkökulmasta. Himmeliin tiivistyykin nostalgiaa, historiaa, käsityötaitoa - mutta pilleistä tehtynä se näyttää varsin modernille.

Minun oli siis helppoa innostua himmelistä poikani mukana. Ei muuta kuin ohjetta etsimään ja mehupillejä pilkkomaan!

Eihän siitä tietenkään mitään tullut, ei varsinkaan himmeliä. Syytän asiantilasta nakkisormiani ja olematonta kolmiulotteista hahmotuskykyäni. Pillit pantiin pussiin kaikessa hiljaisuudessa.

Äskettäin kuitenkin löysin joulumarkkinoilta hurmaavia musta-valkoisia pillejä ja himmelinkaipuuni virisi uudelleen. Vielä en ole onnistunut ymmärtämään ohjetta viimetalvista paremmin. Veikkaan, että minun täytyy odottaa, että käsityönero ystäväni ehtii opettamaan ja avustamaan minua (lue: minä avustan häntä, sillä en usko kykeneväni himmelintekoon itse edes opastettuna).

Tai sitten ostan himmelin täältä.

Neljäs luukku - Raha

Kävin äsken kaupassa. Siellä haisi raha, oikein poltteli ympäriinsä säntäilevien kansalaisten taskuissa. Veronpalautukset ovat tulleet. Nyt on kiire tuhlata kaikki pois! (Arvatkaa, mihin tuhlasin omani, huimat 25 euroa :D.)

Eilen kävimme seitsemänvuotiaani kanssa saunassa kiinnostavaa keskustelua rahasta. Tarkalleen ottaen puhuimme veden (ja siinä samalla rahan) säästämisestä - tai tuhlaamisesta. Lapsi ei tietenkään ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että vesi maksaa. Otin sitten energiaeksperttikoulutukseni innoittamana esimerkin, kuinka vesilaskussa voi helposti säästää. Jos ajatellaan, että 10 minuutin suihku maksaa (1) euron, niin käymällä 5 kertaa viikossa suihkussa vuodessa suihkuvesiin kuluu 240 euroa. Lyhentämällä suihkuaikaa puolella eli viiteen minuuttiin säästää vuodessa 120 euroa. Ja sillä rahallahan ekaluokkalaisen mielikuvissa saa jo - no, ihan vaikka mitä.

Kolmas luukku - Halpa

Näin joulukuussa sitä tulee miettineeksi tavallista enemmän kuluttamiseen ja materiaan liittyviä asioita, kun mainoksia tulee joka tuutista ja kaupat täyttyvät lahjoja hamstraavista ostelevista kansalaisista. Kauppiaat tietysti pyrkivät luomaan tarpeita, joita ei oikeasti ole, ja vilkas joulukauppa on kansantalouden kannalta tärkeää. Silti mieleen hiipii ahdistuksenpoikanen. Ostetaanko kalliilla joululahjoilla hyvää omaatuntoa? Ovatko lahjat osa egon pönkitystä? Mitä kaikella ostetulla tavaralla oikein tehdään?

Oma suhtautumiseni joululahjoihin on hieman kaksijakoinen. Minusta on kiva ilahduttaa itselleni tärkeitä ihmisiä lahjoilla - ja totta kai sekin lämmittää mieltä, jos joku on muistanut minua. Mutta lahjan rahallinen arvo ei ole minulle lainkaan merkityksellinen asia. Halvankin lahjan tunnearvo voi olla valtava. Mieluusti myös suosin aineettomia ja poiskuluvia lahjoja. Krääsää on maailma pullollaan.

Marttaliiton puheenjohtaja Marianne Heikkilä oli kirjoittanut eilen puhuttelevan blogitekstin kohtuullisen joulun puolesta. Heikkilä painottaa tekstissään jouluvalmistelujen parissa puurtamisen kohtuullisuutta, mutta sama pätee mielestäni myös kuluttamiseen: joulu tulee vähemmälläkin tavaramäärällä. Tätä haluan opettaa myös lapselleni. 

Haastan kaikki blogini lukijat mukaan kohtuulliseen jouluun. Tehdään tämä joulu vähän helpommin, vähän halvemmalla. Kohtuullisemmin.

P.S. Kuvassa oleva olohuoneen pöytämme oli varsin halpa. Hintaa koko komeudelle tuli alle 40 euroa - tosin hintaan ei ole laskettu mukaan mieheni käyttämiä työtunteja.

Toinen luukku - Luksus

Luin eilen illalla lehtijutun, jossa kerrottiin elämästä Zimbabwen pääkaupungin Hararen slummialueilla. On ihmeellistä, miten vähällä ihmiset tulevat toimeen. Vielä ihmeellisempää on se, kuinka toiveikkaita he kaikesta kurjuudesta huolimatta ovat. Eräskin nainen jaksoi jutussa vilpittömästi uskoa unelmaansa omasta kenkätehtaasta, vaikka mitä ilmeisemmin hänen kohtalonaan oli myydä kadunvarsikojussaan varvassandaaleita parin dollarin päiväpalkalla lopun ikänsä.

Sekin on omalla tavallaan ihmeellistä, kuinka meillä Suomessa jaksetaan valittaa. On pakkasta! Tuulee! Pitää valita, ostanko uuden merkkilaukun vai matkustanko rantalomalle! Lempisuklaani oli kaupasta lopussa! Ei kai sellaista asiaa olekan, josta suomalainen ei epäkohtia löytäisi.

Jos vertailee elämää Hararessa ja Helsingissä, meillä eletään pelkän luksuksen keskellä. Kurjimmillaankin jokaisella on katto päällä, lämpimiä vaatteita ja ruokaa nenän edessä. Mutta onko yltäkylläisyys johtanut siihen, ettei meillä ole enää mitään, mistä unelmoida? Sitäkö tämä loputon tyytymättömyys on? 

Ensimmäinen luukku

Iloa ja valoa!

Sanansäilä

Tässä meille jokaiselle mietittävää. Sananvapaus on itseisarvo.

Luovuus (missä olet?)

Itsellä kun on viime aikoina ollut ideat vähissä kodinsisustuksen kanssa, niin olenpa tuota silmäillyt sisustusblogeja ja -lehtiä inspiroituakseni. Mutta tuntuu olevan muillakin ideat lopussa. Tarpeeksi moneen kotiin kun kurkkaa, ei enää erota olohuonetta toisestaan, niin ovat samaan muottiin valettuja. 

On valkoista ja mustaa, on salmiakki- tai harlekiinikuviota (mikä niiden ero muuten on?), on graafisuutta, pastellisävyjä tai kirkkaita retrovärejä väripilkkuina sekä muutama harkittu ajan patinoima yksityiskohta siellä täällä. Mustista muovipilleistä rakennettu himmelikin roikkuu jos nyt ei joka toisen niin joka kolmannen kodin katosta nyt kuitenkin. Myös nettiputiikit tuntuvat kaikki pyörittävän samaa pientä trendipiiriä.

Kaunistahan  on. Mutta niin kovin persoonatonta ja tylsää. Missä on sisustajien luovuus?

Jos tiedätte blogeja, joista löytyy oikeasti persoonallisia koteja, olisin todella kiitollinen linkkivinkeistä. 

Tähän torppaan tarvitaan uusia tuulia ja pikaisesti, mutta kun en oikein tiedä mitä. Tai tiedän, mutta rahaa uupuu... hakusassa olisi siis siis diy- ja trash design -tyyppisiä ideoita uudeksi kirjahyllyksi. Kiitos!