Sohvan pohjalta

Olen tänä jouluna löytänyt uudelleen sohvalla lojumisen riemun. Vuoden 2011 pakkomakaamisen jälkeen olen suorastaan kammonnut sohvalla makaamista, mutta nyt, kun sää oli kurja ja tarjolla hyvää luettavaa, onnistuin viihtymään sohvalla paremmin kuin hyvin. 

Tapaninpäivänä oli kuitenkin aika kammeta itsensä ylös, ulos ja lenkille. Todisteeksi tapanikäppäilyistäni muutama kuva. Jouluisiahan nämä eivät ole - ja juuri siksi ne oli pakko ottaa. Kontrasti viime vuoteen on hirvittävä. Monessa merkityksessä.

Kahdeskymmenes luukku - Tonttu-ukko

Seitsemästoista luukku - Kompromissikuusi

Joulupuusta pitäisi kirjoittaa.

Tämä sana on listassa hämmentävässä kohtaa. Ei meillä vielä ole joulupuuta rakennettuna - eikä sitä ennen ensi viikonloppua tulekaan. Haluan tehdä joulusiivot valmiiksi ennen kuin kuusi tuodaan tupaan. En ollenkaan ymmärrä niitä, jotka kuskaavat kuusen sisälle jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Minulle kuusi on se, joka tekee juhlan - enkä millään jaksa juhlia koko joulukuuta. Enkä varsinkaan imuroida kaikkialle ehtiviä neulasia.

Silti muutama sananen joulupuustamme, josta tulee varsinainen kompromissikuusi tänä vuonna.

Ensinnäkin. Mieluilisin kovasti joulupuuksemme tuuheaa, viljeltyä kuusta. Sellainen on yksinkertaisesti kaunis. Mutta periaatteeni eivät oikein anna periksi. Haluan sittenkin perinteisen suomalaisen metsäkuusen, joka on kauneimmillaankin enemmän tai vähemmän harva ja toispuoleinen, mutta kaikessa karuudessaan käsittämätömän hellyttävä. En myöskään näe syytä maksaa maltaita torikuusesta, kun puolisoni ystävä haluaa lahjoittaa meille kuusen.

Sitten tietysti kuusen koristelupolitiikka on ihan oma lukunsa. Itse asiassa kyseessä on suora jatkumo eilisille pohdinnoilleni pakettien estetiikasta. Nimittäin minä haluaisin pitää kuusen koristeet mahdollisimman yksinkertaisina. Kuvassa näkyvät valkoiset lankapallot ja piparkakkukoristeet, muutama valkoinen puusydän ja valot riittäisivät minulle vallan mainiosti. En halua peittää kuusen kauneutta koristepaljouden alle. Valitettavasti poikani on asiasta aivan eri mieltä. Hän haluaa kultanauhaa! Hopeapalloja! Kaikkea kimaltavaa ja runsasta. Puolisoltani en ole uskaltanut edes kysyä, mitä hän haluaa. Näissäkin toiveissa on jos sovittelemista.

Vaikka ajatuskin kultanauhasta saa voimaan pahoin, en periaatteesta aio olla joulukuusidiktaattori, joka yksinoikeudella sanelee, millainen kuusi sopii meille. Tämä koti on kuitenkin kaikkien meidän kolmen koti, joten kaikilla pitää olla halutessaan oikeus saada mielipiteensä kuuluviin. Myös lapsella. On tärkeää, että lapsi voi kokea olevansa täysivaltainen perheenjäsen ja vaikuttaa asioihin, joihin hänen päätöksentekokykynsä riittää. Eikä se ole niin justiinsa miltä se kuusi näyttää, kun asiaa tarkemmin ajattelee.

Mielenkiinnolla odotankin, millainen kompromissikuusestamme lopulta tulee.

Millainen joulukuusi teidän kotiinne tulee tänä vuonna?

Kuka päättää koristeluista?

Kaksi asiaa

Kaksi asiaa: lumi ja vesivärit. Niistä syntyi tänään taidetta!

Kevään ensimmäiset kukat. Itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen!

Niin, ne verhot

Kyselin sekä täällä blogissa että Facebookin puolella ennen joulua mielipiteitä olohuoneen verhovaihtoehdoista. Suurin osa kommentoijista oli sitä mieltä, että Marimekon Kivi-kangas on parempi. Keskustelusta viisastuneena menin ja ostin - Kamera-kuosiset verhot. Tässä pieni katsaus lopputulokseen:

Että näin tällä kertaa. Kesäksi sitten taas vaaleaa. 

Mitäs sanotte?

Päivä ennen joulua

Sini-valkeissa tunnelmissa

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

Ensimmäinen pakkasaamu

Aavistus talvea

Olohuoneessa jo aavistus talvea. Kynttiöiden lisäksi ensimmäinen valosarja ripustettu ikkunapokaa koristamaan. Lisäksi aamulla käsiini osui poikani vauva-aikana ahkerassa käytössä ollut lampaantalja; se lämmittää datailijan takamusta parhaillaankin. Saa nähdä, jääkö pehmusteeksi työtuoliin vai keksinkö ajan mittaan jonkun muun sijoituskohteen.

On mielettömän ihanaa, kun ulkona alkaa tuoksua talvelta.

Elossa

Minä olen syksy- ja talvi-ihminen. Syksyllä on ihanaa käpertyä kotiin. Sytyttää kynttilät, leipoa jotakin mukavaa, käpertyä sohvannurkkaan lukemaan. Talvella on ihanaa ulkoilla - pakkasessa lenkkeillessä sitä tuntee olevansa enemmän elossa kuin muulloin. Luontokin on kauneimmillaan. Kevättalven valoa huumaavampaa ei ole, ja hankien kristallinkimallus lumoaa. Olen joskus ajatellut, että jos uskoisin taivaaseen, toivoisin siellä olevan yhtä kaunista kuin Suomen luonto on oikein kirpakkana talvipäivänä.

Tietenkin pakkastakin voi olla liikaa. Tänään esimerkiksi tuuli turhan kylmästi. Pakkastakin on lähemmäs 25 astetta. Se on liikaa pitkäkestoiseen ulkoiluun jopa minulle. Happihyppelyllä sentään voi käydä. Silti tämäkin on mieluisampi sää kuin uuvuttavan nuuduttava helle.


Pimeys, pakkanen ja lumipyry saavat minut rakastamaan kotimaatani entistä enemmän. On huikeaa ajatella, kuinka minimaalisen pieni osa maailman väestöstä asuu tällaisissa olosuhteissa - ja selviää ja nauttiikin vielä elämästään. Se on sitä suomalaista sisua, syy, miksi juuri meidät on heitetty tähän maailmankolkkaan asuamaan. Siitä sietää olla ylpeä.


Suomessa on tapana ihailla eurooppalaisia ja amerikkalaisia. Heistä otetaan mallia otetaan monissa asioissa, myös pukeutumisessa. Niinpä lapikkaista, toppahousuista ja pipoista on tullut sangen noloja asusteita. Ainakin nuorison mielestä lienee hienompaa värjötellä paukkupakkasessakin pillifarkuissa, converseissa ja keinonahkatakeissa. Tuubihuivien käyttöön sentään on taivuttu. Talvisaappaat ja lapaset ovat aivan äärimmäinen myönnytys. 

Säälittävää, sanon minä. Otettaisiin oppia vaikka inuiiteista. Tai saamelaisista. Grönlannissa yhtä hyvin kuin Lapin erämailla säänmukainen pukeutuminen on edelleen arvossaan, muodista viis. Kaikille tyylistään terveyden kustannuksella kiinni pitäville tiedoksi: suomalaiset olosuhteet ovat eteläeurooppalaisesta näkökulmasta sen verran eksoottisia, etteivät ranskattaret tai kreikkalaiset adonikset huomaa paheksua paksua ja muotojapeittävää toppavaatetusta, vaikkei se ehkä maailman kauneinta olekaan.

Toinen asia muuten, mitä en ole tähän ikään mennessä ymmärtänyt, on se, että talvi tuppaa yllättämään varsinkin pääkaupunkiseudulla asuvat vuosi toisensa jälkeen. Ensin yllättävät liukkaat, sitten lumisade ja lopuksi pakkanen. Onhan se tietenkin uutinen - eihän talvi ole tullut vasta kuin joidenkin (satojen) miljoonien vuosien ajan. Ei siihen mitenkään voi osata varautua.