torstai 20. joulukuuta 2012

Hyviä tekoja


"Laitoimme korttirahat tänä vuonna hyväntekeväisyyteen", kertoo yhä useampi tuttu ja tuntematonkin. Hieno homma! On hyvä, että suojellaan luontoa ja eläimiä ja muistetaan vähäosaisia Suomessa ja maailmalla. Mutta miksi se pitää tehdä juuri joulutervehdysrahoilla? Miksi hyväntekeväisyyteen ei anneta vuoden tupakkarahoja tai niitä varoja, jotka on säästetty etelän lomaa varten?

Joulukorttien tekeminen - ja toki myös saaminen - on itselleni tärkeä jouluperinne. On mukavaa muistaa ja ajatella niitä ihmisiä, joiden kanssa on vuoden varrella ollut tekemisissä. Kortteja ja kuoria kirjoittaessa mieleen nousee monenlaisia muistoja, jotka saavat hymyn huulille. Sitten on niitäkin, joiden kansa ei ole oltu yhteyksissä, mutta joille haluaa kertoa, että olet mielessäni. Muistan sinut. Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää. Uskon, että monelle muullekin kuin minulle itselleni tuo toivotus on tärkeä. 

Tietysti on mukavaa myös tulla muistetuksi. Tiedän muun muassa monta vanhusta, joille joulun korttipino on oikea aarre. Pinoa selataan ahkerasti ja esitellään vieraillekin. Totta kai muistaa voi ilman korttiakin. Muistamisen kohde vain ei tiedä, että on tullut ajatelluksi. On toki kätevää toivottaan hyvät joulut Facebookissa, mutta ei se henkilökohtaisesti osoitettua korttia voita.

Moni vetoaa kiireeseen. Ei ole aikaa ja voimia ostaa tai askarrella ja kirjoittaa kortteja. Pötyä! Joulu on joka vuosi tasan samaan aikaan. Se ei yllätä ketään. Ihan varmasti jossakin vaiheessa aikaa löytyy yhden korttipinon verran. Kyse on tahdosta.

Jos jonkin jouluperinteen haluaisin säilyvän, on se juurikin tämä kaikkein uhanalaisin, joulukorttiperinne. Itselleni on aivan sama, onko kortti itse tehty vai Tiimarista ostettu, onko siinä lapsen, koiran, kynttilän vai Angry Birdsin kuva. Toki nämäkin ovat makuasioita, ja niistä jos mistä voi kiistellä. Tiedän, että toiset esimerkiksi rakastavat lapsikuvakortteja, toiset puolestaan viskaavat "räkänokkien" kuvat suoraan roskikseen. Mutta jos joku loukkaantuu kortista, ihan tavallisesta sellaisesta, kyllä silloin vika on vastaanottajassa.

Joulu on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Silloin jokaisen soisi tekevän vain mukavia asioita. Niin kuin vaikka ilahduttamaan lähimmäisiä joulukortilla. Eikä se toisenlainenkaan hyvän tekeminen ole kiellettyä.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat minulle kortin lähettäneet. Jokainen kortti on minulle erityinen!

1 kommentti:

  1. Mepä on tehty päinvastoin eli lähetimme joulukortit, mutta pistämme joululahjarahat parempaan käyttöön. Oikeastaan vain vastustan ostamista ostamisen ilosta. Ja turhasta tavarasta en ainakaan itse tule iloiseksi. Mieluummin panostan jouluherkkuihin.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!