Naurettavaa kitinää, anteeksi vain arvon naiset

Sattumalta (lue: stalkkaajani oli taas linkitellyt blogiani herjausmielessä) osuin tänään keskustelupalstalle, jossa joku äiti-ihminen valitti kotitöiden loppumattomuuden uuvuttavan. Pyykki kun ei pesemällä lopu, eikä sotku katoa siivoamalla. Ruokaa pitää laittaa ja lapset vaativat huolenpitoa. Kauhean raskasta!

Jos ajattelee asiaa hiukan toisesta näkökulmasta, ei voi kuin todeta, että länsimaisen naisen ruikutus kotitöiden raskaudesta on yksinkertaisesti naurettavaa kitinää. Meillä sentään useimmissa talouksissa koneet hoitavat asioiden ja pyykkien pesun (ja kuivatuksenkin), siivous on pitkälti koneellistettua, puhdistusaineet tehokkaita ja siivousvälineet hyviä; (lämmin) vesi tulee sisään ja menee ulos itsekseen, ruoanlaittoa on helpottamassa sekä erinäisiä koneita (ja muita hilavitkuttimia) että valtaisa valikoima valmisruokaa ja puolivalmisteita. 

Ongelma on siinä, että meillä on liikaa vapaa-aikaa. Meillä on niin helppoa, että ehdimme kaivta muutakin - omaa aikaa ja kaikenlaista luksusta. Jos mietitään naisia tuhannen tai sadan vuoden takaa - tai mennään aikalaistemme luokse johonkin afrikkalaiseen pikkukylään tiettömien taipaleiden päähän voin taata, ettei siellä valitettaisi siitä, että taas täytyy ladata ja tyhjentää pesukone ja tiskikone, imuroida lattiat ja lämmittää maksalaatikko mikrossa.

Länsimainen ihminen on rakentanut itselleen ansan. Ihmisen elämän kuuluu kulua siihen, että tehdään töitä elannon, perheen ja kodin eteen. Historiallisesta perspektiivistä katsottuna ei ole ollenkaan normaalia, että on aikaa harrastaa monenlaisia asioita, käydä ripsienpidennyksessä ja lomailla kaukomailla. Länsimaisella naisella on huikean paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin muinaisilla tai nykyisilläkään sisarillaan kehitysmaissa, mutta tuota mahdollisuutta käytetään - lähinnä valittamiseen. 

Totta kai työelämä vaatii paljon ja aivan uudenlaisia asioita. En missään nimessä väitä, että sadan tai tuhannen vuoden takainen tilanne olisi ollut ihanne, johon meidänkin pitäisi pyrkiä, mutta asia on niin, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää. 

Jos ihminen haluaa ja saa lapsia, elämä on puuronkeittoa, imurointia, pyykkivuoria, hiekkaa eteisen täydeltä, leluja ja vaatteita siellä ja täällä; se on vatsatauteja ja uhmakohtauksia, kimalleliimaa vahakankaassa ja tussinjälki seinässä. Ja vaikka ei eläisikään lapsiperheessä, silti on kokattava, pyykättävä ja siivottava. Tai ainahan toiminnot voi ulkoistaa, olipa perhemuoto mikä.

Elämästä ei tule valmista. Täydellisyys on illuusio. 

Tietysti on puuduttavaa, että pyykkivuori ei pienene, vaikka kuinka huudattaa pesukonetta. Ja villakoirat, ne pirulaiset, pyörivät nurkissa vaikka imuri niitä kuinka sisuksiinsa imisi. Mutta silloin kannattaa muistaa, että tilanne on sama kaikissa perheissä kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina. Ei elämän kuulu olla (pelkkää) vapaata lillumista ja mahdollisimman helpolla pääsemistä.

Kuvan kynttilät eivät liity tapaukseen.