Tuumia tunneista

Perusopetuksen uusi tuntijako on valmistunut. YLEn uutisen mukaan taito- ja taideaineiden asema vahvistuu jatkossa, samoin yhteiskuntaoppi saa lisää elintilaa. Uskonnon opetusta sen sijaan vähennetään. Kohtuullinen ratkaisu minusta, vaikka ei suinkaan ongelmaton.

Tuntijako taitaa olla sellainen asia, johon ei voi olla kuin vääriä vastauksia. Aina joku on tyytymätön, ja syystäkin. Tuntimäärää kun ei kuitenkaan voi kasvattaa loputtomiin, etteivät lapset ja nuoret näänny työtaakkansa alle, mutta silti oppimäärien olisi vastattava yhteiskunnan ja ennen muuta tulevaisuuden tarpeisiin. 

Lähtökohtaisesti taito- ja taideaineiden painottaminen on varmastikin tarpeellista, kunhan opetussuunnitelmatasolla huolehditaan siitä, etteivät ne(kin) muutu entistä suorituskeskeisemmiksi. Nykykoulu kaikkineen on kovin suoritus- ja tietopainotteinen, tilaa luovuudelle ja ylipäätään mahdollisuuksia toiminnalliseen oppimiseen on aivan liian vähän. Vielä enemmän pitäisi pystyä opettamaan itsetuntemusta ja kykyä ilmaista itseään, oppimaan oppimisen taitoja, kykyä loogiseen ajatteluun, inhimillisiä arvoja ja tartuttaa siinä sivussa halu elinikäiseen oppimiseen sen sijaan, että päntätään hauki on kala -metodilla joitakin kuriositeetteja. 

Mutta vaikka uusi tuntijako "painottaakin" (lainausmerkit siksi, että lisätunneista huolimatta taito- ja taideaineiden asema ei ole niin hyvä kuin miltä hämäävästi saattaa vaikuttaa) luovuutta, draamasta ei tullut vielä(kään) omaa oppiainettaan. Sen sijaan sen käyttöä lisätään äidinkielen ja yhteiskuntaopin tunneilla. Sopii kysyä, mistähän ministeri Gustafsson on ajatellut repiä äidinkielen tunneista tämän lisäajan? Kirjallisuudesta? Ei onnistu. Sitä on jo nykyisellään naurettavan vähän. Kirjoittamisesta? Ei, sama perustelu kuin edellä. Kielitiedosta? Ehei, sillekään ei ole tarpeeksi aikaa. Ja sittenhän on vielä mediataito, kirjoittaminen ja ties mitä muuta ilmaisun lisäksi. 

Toki ilmaisutaito on oma valinnaisaineensa yläkoulussa ja draamaa voi käyttää opetusmenetelmänä ja siten lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta rajansa kai siinäkin, mitä kaikkea sen avulla voi opettaa. Tai sitten olen vain mielikuvitukseton kääpä.


Ministeri Gustafsson muuten perusteli liikunnan lisäämistä sillä, että liian moni nuori on lihava ja liikkuu liian vähän. Samaa mieltä toki, mutta toisaalta herää kysymys, kuinkahan moni nuori on saanut kipinän liikkumiseen koululiikunnasta? Itse en tiedä ketään. Päinvastoin, liikuntatunnit ovat saaneet monen kammoamaan kaikenlaista liikkumista, turhaan. Määrän lisäämisen lisäksi pitäisikin tarkistaa sisältöjä, toimintatapoja ja asenteita. Leikki-ikä pitäisi tältä osin saada jatkumaan ikuisesti.

Yhteiskuntaopin lisätunnin puolestaan toivoisin olevan sitä, mitä ennen muinoin omana kouluaikanani kansalaistaidoksi kutsuttiin. Aktiivinen kansalaisuus vaatii yhteiskunnan rakenteiden ja toimintatapojen monipuolista tuntemusta. Lisäksi olen sitä mieltä, että koululaisen olisi hyvä oppia tuntemaan oikeuksiensa lisäksi myös velvollisuuksiaan nykyistä paremmin. Nykynuori on kovin tietoinen siitä, mihin hänellä on oikeus, mutta vastuun kantamisesta hän ei ole aina kuullut mitään.

Uskonnosta puolestaan nipistetään yksi vuosiviikkotunti. Ei hyvä. Tosin uskonto nykymuotoisena joutaisi kokonaan oppiainevalikoimasta pois. Kirkko opettakoon tunnustukselliset seikkansa jäsenilleen muuten, valtion tehtäväksi sitä ei pidä sälyttää. 

Tunnustuksellinen uskonto pitäisi pikimmiten vaihtaa uskonto- ja elämänkatsomustietoon. Globalisoituvassa maailmassa on aivan oleellista, että ihmiset tuntevat sekä omaa että toistensa uskontoa ja kulttuuria mahdollisimman hyvin. Länsimainen kulttuuri piohjautuu vahvasti kristinuskoon, joten kulttuurintuntemuksen kannalta sen tunteminen on välttämätöntä - ja veikkaanpa, ettei Islamkaan olisi enää yhtä pelottava asia edes perussuomalaisten kannattajille, mikäli koulussa jo tutustuttaisiin kyseisen uskonnon perusteisiin. Ja mitä tulee etiikkaan ja sen sellaisiin kysymyksiin: niiden pohtimiselle pitäisi mielestäni antaa nykyistä enemmän aikaa ja tunteja. Olenkin äärimmäisen paljon ministeri Gustafssonin kanssa samaa mieltä siitä, että opetussuunnitelmissa pitää jatkossa painottaa eettisyyttä ja hyvää ihmisyyttä. Saa nähdä, kuinka tämä tavoite toteutuu.


Kaiken kaikkiaan uusi tuntijako kuulemma lisää valinnaisuutta. Tässä minusta mennään jollakin tavalla metsään. Tavallaan ymmärrän valinnaisuuden hyvät puolet, mutta silti olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin lapsen pitää tehdä erilaisia valintoja, sitä aikaisemmin alkaa myös kilpailu ja arvottaminen. Silloin valinnoista tulee kohtalonkysymyksiä. Samoin kuin harrastuksista sanotaan, ettei lapsen pitäisi erikoistua liian aikaisin esimerkiksi johonkin yhteen urheilulajiin tai soittimeen, samoin minusta peruskoulun pitäisi olla rauhoitettu liialliselta valinnaisuudelta ja suuntautumiselta. Lapsen on toki hyvä kehittää taitojaan monipuolisesti ja kokeilla erilaisia asioita löytääkseen vahvuutensa, mutta kuka oikeasti uskoo siihen, että yläkoululainen esimerkiksi saa tehdä valintansa täysin sydämellä ja vaikka huolta huomisesta? En minä ainakaan.