Musta

Olen potenut ruokailuryhmäkuumetta jo pitkään. Mutta koska kukkarolle sopivia ja silmää miellyttäviä vaihtoehtoja ei ole kävellyt ruuhkaksi asti vastaan, päätin päästää köyhäily- ja kierrätysfilosofiani jälleen valloilleen ja tuunata vanhaa pirttikalustoamme.

Pitkällisen suunnittelun ja tuumailun jälkeen muutama viikko sitten sain vihdoin itseeni vauhtia sen verran, että tartuin toimeen ja hiomakoneeseen. Voi sitä pölyn määrää! Vaikka kuinka yritin tilkitä terassimme ovi- ja ikkuna-aukot, pääsi hiomapölyä sisälle - terassin ulkopinnoista nyt puhumattakaan! Mutta lähtivätpä lakat, kun kärsivällisesti hioi ja hikosi.



Hionnan jälkeen pohjamaalia pintaan, ja sitten - mustaa. Tässä vaiheessa tuntui, että tulen katumapäälle, maali oli niin lopullisen mustaa. Lisäksi minua varoiteltiin joka suunnalta: ettei vain tulisi liian kolkko. Pysyykö maali pinnassa varmasti? Mitä jos se lohkeilee?

Niin. Mitä, jos tuunaus olisi epäonnistunut? Mitä, jos maali alkaa lohkeilla ja paljastaa alta eri värisiä kerroksia? Otin riskin. Elämässä pitää olla rohkea. Pitää kääntää uusia sivuja, löytää itsestään uusia puolia. Sama koskee huonekaluja. Pirttikalusto ei näytä enää ollenkaan niin perinteiselle kuin aiemmin. Rokahtava väri sopii sille mainiosti! Epäkonventionaalisuudessaan se miellyttää omaa silmääni valtavasti. 

Kolhuja ja lohkeamia melkein odotan! Ne kertovat, että pöytää on käytetty: on istuttu, syöty, juotu teetä, parannettu maailmaa, karkotettu ikävää, vaihdettu kuulumisia, kulutettu aikaa, opittu uusia asioita... elämän jäljet saavat näkyä niin ihmisissä kuin huonekaluissakin. Virheettömyys on tylsää. 

Niin, maalausjäljestä tullut lähellekään täydellinen. Ei minun taidoillani ja kärsivällisyydelläni. Mutta kukapa meistä ihmisistäkään täydellinen olisi, en minä ainakaan. Miksi siis vaatia sitä vanhoilta huonekaluiltakaan?

Vielä kun löytäisi riittävän ison ja värikkään räsymaton nyt lattiassa olevan tilalle ja uudet verhot, niin alkaisin olla keittiööni likimain tyytyväinen. Ai, mutta onhan minulla muutama taulu ripustamatta seinälle... niin ja - hm. Valmis taitaa olla minulle vieras käsite - yhtä vieras kuin elämälle. Siitä ei tule valmista koskaan.