Perussuomalainen perhearvottomuus

Perussuomalainen aivopieru on jälleen kerran päässyt ilmoille. Se haisee pahalle. Tällä kertaa Kai Haavisto on sitä mieltä, että naisen paikka on kotona ja piste.

Mistä aloittaisin? Koko kirjoitus on niin älytön ja naiivi, että sitä lukiessa ei aina tiedä, itkeäkö vai nauraa. Siksi siihen on vaikeaa kijoittaa kommenttia, vaikka kuinka sanottava polttelee kielen ja sormien päissä.

Jo tekstin kieliasu on karmivan huono. Itse en kehtaisi kuunaan päästää julkaistavaksi noin huonosti kirjoitettua tekstiä. Väistämättä tulee mieleen ajatus, ettei taida tämä Haavisto olla penaalin terävin kynä. 

Valitettavasti asiasisältö ei muuta tätä ensivaikutelmaa. Tekstissään Haavisto argumentoi kirjoituksessaan perinteisen perhemallin puolesta muun muassa näin:

"Miehet ovat perinteisesti tuoneet leivän pöytään ja niin pitäisi olla nykyäänkin. Naiset ovat naisia ja kuuluvat olla kotona synnytyksen jälkeen tarjoamassa rintamaitoa, vaihtamassa vaippoja ja pitämässä kodin siisteydestä huolta. Naisten olisi syytä olla kotona ainakin 3-5 vuotta koska nyt lapset tungetaan tarhoihin ja erotetaan fyysisestä äidistä, joka on lapsen 3 ensimmäistä vuotta hänen tärkein henkilö."

 

 Heti alkuun käy selväksi, ettei kirjoittaja ole viettänyt mitenkään liikaa aikaa mahdollisten omien lastensa kanssa, sen verran hatarilta vaikuttavat herran käsitykset lapsen kasvusta ja kehityksestä. Ilmeisesti Haavisto yrittää perustella vaatimustaan naisten kotiinjäämistä kiintymyssuhdeteorioilla. Niiden mukaan lapsen identiteetin ja itsetunnon kehittymisen kannalta on tärkeää, että kiintymyssuhde ensisijaiseen hoitajaan (joka biologisista syistä on usein äiti) on turvallinen. Tämä toki edellyttää kiinteää yhdessäoloa - mutta vain noin  vuoden ajan, eikä silloinkan puhuta 24/7 saatavilla olosta; vauvan tarpeisiin voivat kyllä vastata muutkin kuin äiti. Se, että joidenkin mielestä lapsen on parasta olla kotihoidossa (tai kodinomaisessa hoitopaikassa) 3-vuotiaaksi saakka, on eri asia kuin vauva-ajan symbioosi. Kyse on lapsen rajallisesta kyvystä itsesäätelyyn ja tarkkaavuuden suuntaamiseen, ei niinkään siitä, etteikö lapsi kestäisi lyhyttä eroa äidistä, mikäli vain perusturvallisuus on kunnossa. 

Mielenkiintoista olisi myös kuulla, millä Kai Haavisto perustelee näkemyksensä siitä, että kodin siisteydestä vastaaminen kuuluu nimeomaan naiselle. Itse en ole ainakaan tietoinen siitä, että naisista olisi löytynyt jokin siisteysgeeni, joka puhuisi Haaviston väitteen puolesta. Se, että "niin on tehty aina" ei ole missään mielessä pitävä argumentti. Vai missä sanotaan, ettei tapoja saisi muuttaa? Perussuomalaisten puolueohjelmassako?

  

Haaviston kirjoitus hämmentää ristiriitaisuuksillaan ja kehäpäätelmillään. Esimerkiksi seuraavan kohdan logiikka ei tahdo aueta, vaikka kuinka yrittäisi:

"Miehet eivät sovellu naisten töihin, eli imettämään ja vaihtelemaan vaippoja sekä leikkimään kotiäitiä sillä aikaa kun testosteronia pursuava uratykki nainen on hoitelemassa bisneksiään sekä viettämässä sänkileukaurosten kanssa kosteaa iltaa, samalla kuin lettipäinen blondimies vaihtelee kotona vaippoja laulaen lapselle tuutulaulua."

Ensilukemalta vaikuttaa siltä, että Haavisto pitää naisia yksinkertaisina, joiden vaatimattomiin askareisiin ylempiarvoinen mies ei alennu. Sitten mieleen nousee ajatus: miksi mies ei muka kykenisi vaihtamaan vaippaa ja laulamaan tuutulaulua, olenhan omin silmin nähnyt, ettei se pidä paikkaansa. Vaatiiko puuha putkiaivolta liikaa? Onko liian moni aivosolu lionnut viinassa eikä siksi toimi? Lieneekö koko jutun ydin siinä, että Haavisto on kokenut lapsenhoidon itselleen liian vaativaksi ja vetänyt siitä johtopäätöksen, että sama koskee kaikkia miessukupuolen esdustajia? Mene ja tiedä.

Haavisto kirjoittaa myös näin:

"Miehen tehtävä on tuoda perheelle elanto ja käydä töissä  --

Yhteiskunnan pitää tukea ja kannustaa perinteisiä perhearvoja ja luoda taloudelliset edellytykset lasten tasapainoiselle kasvamisen alulle, erityisesti 1-5 vuoden ikävälinä koska tällä luodaan lapselle turvallisuuden tunne ja estetään traumatisoituminen vauvasta taaperon ikäisenä. Siksi naisten olisi syytä olla kotona hoitamassa lapsia tuohon ikään asti ja Valtion pitäisi maksaa korotettua äitiyspäivärahaa."

Kovin epäselväksi jää, kenen tehtävä lopulta on elättää perhe, miehen vai valtion. Yhtäältähän Haavisto painottaa kirjoituksessaan miehen velvollisuutta hankkia perheelle elanto, mutta toisaalta hän huutaa valtiota apuun. Miksi ihmeessä? Epäileekö hän kuitenkin kykyjään pitää perhe leivässä ja lauantaimakkarassa?


En voi uskoa, että kukaan vakavissaan ehdottaa paluuta menneeseen, nykyistä epätasa-arvoisempaan, taantumukselliseen yhteiskuntaan. Paitsi ehkä mies, joka kokee oman asemansa uhatuksi. Hän ehkä voisikin alentua moiseen nolouteen. Onko "kaikkien alojen erityisasiantuntija" Kai Haavisto tällainen mies? Onko tekstissä kyse keski-ikäisen miehen paniikkireaktiosta? Kätevä keksintö siivota naiset pois häiritsemästä kukkoilua tunkiolla! Haavisto lienee eittämättä tyytyväinen itseensä.


On surullista, että joillakin ihmisillä ajattelu on edelleen näin stereotyyppistä ja vanhakantaista. 

Minun tasa-arvoa ja sukupuolisensitiivisyyttä kannattavassa maailmankuvassani perhe on luonnollisella tavalla puolisoiden yhteinen yritys ja molemmat kantavat siitä saman verran vastuuta. Tämä ei tarkoita sitä, että miehen pitäisi muuttua "lettipäiseksi blondiksi" tai naisen "testosteronia pursuavaksi uratykiksi". Jokainen kantakoon kekoon sen korren, joka itselle parhaiten sopii! Uskon, että jokainen nainen ja mies on omanlaisesna - yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla nainen tai mies ei ole olemassa kuin korkeintaan perussuomalaisissa päiväunissa.

 "Miehen pitää olla hyvä isä ja kasvattaa lapset kunniallisiksi kansalaisiksi. Naisen rooli on erittäin tärkeää myös kasvattajana ja tuoda perhe-elämään enemmän pehmeitä arvoja. Miehen tehtävä on kertoa elämän tosiasiat ja toimia perheen päänä." 


On pelottavaa ajatellakaan, millaisia ovat Haaviston tarkoittamat kunnialliset kansalaiset. Ja mitähän mahtavat olla ne "elämän tosiasiat", joita lapsille pitää kertoa. Veikkaan, että Haaviston kertomassa eivät esiinny sellaiset sanat kuin tasa-arvo, suvaitsevaisuus, humaanius, ihmisarvo ja inhimillisyys. Toivonkin hartaasti, että Haaviston omassakin perheessä nainen on "tuonut perhe-elämään enemmän pehmeitä arvoja".