Siipi, joka sydäntä viistää

Taannoin kirjoitin odottavani uuden Elonkerjuun ensimmäistä sinkkulohkaisua kuin kuuta nousevaa. En tiedä, onko kukaan blogini mahdollisista lukijoista ajatellut asiaa sen koommin, mutta minua on pitkin viikkoja vaivannut kovasti se, etten ole tunnelmistani asian tiimoilta enempää kirjoittanut. 

Ei, sinkku ei ollut pettymys. Ei, en nuoleskellut haavojani yksin hiljaisuudessa. On vain ollut pakko pitää taukoa, antaa sydämen taonnan rauhoittua, ettei tulisi kirjoittaneeksi aivan mielettömiä ylisanoja. Voiko sellaisia olla? Ainakin on pitänyt järjestää pää niin, että saa kirjoituetuksi jotakin järkevää.


Odotukset olivat kovat. Laurin kyykäärmehumppa sai aikaan sellaisen paskahalvauksen, että tiesin jo ennakolta, että toista samanlaista en kestäisi. Pakko tunnustaa, että käteni tärisivät, kun ensimmäistä kertaa sinkkua netin ihmeellisestä maailmasta kaivelin kuuluviin. 

Ja sitten! Helpotus. Sama fiilis, jos on ollut pitkään poissa kotoa, ja sitten astelee hiukan epävarmoin askelin tuttua raittia. Ihan ei voi olla varma, onko kaikki ennallaan. Ja sitten kun onkin. Tuttuus, lämpö, riemu, rauha. Siinä se kaikki oli. Tulevaa levyä ja syksyn keikkoja voi odottaa rauhallisin mielin.


Väittäisin, että elonkerjuulainen sydän sykkii nyt vahvemmin kuin koskaan. Bändi on löytänyt ytimensä. Ilo, rohkeus, tekemisen meininki ovat tallella. On uskomatonta, että uusi laulaja sopii riveihin kuin olisi aina ollut paikallaan. Laulu on kuulasta ja samalla rouheaa. Ja niin kuin joku sanoi - muut jäsenet sen kuin komistuvat ja kaunistuvat jatkuvasti! Hyvä olo näkyy.

Viistäköön siipeni maata on raikas, reipas, retee ja rohkea ralli! Suosittelen! Hyvää juhannusta!