torstai 14. kesäkuuta 2012

Kukkahattutäti

Minulla on yksi hattu. Siinä ei ole yhtään kukkaa, ei kuviossa eikä koristeena. Silti otsaani on lyöty leima, jossa lukee "kukkahattutäti". Täti sentään olen, kymmenkertainen peräti.

Viime päivien mediakeskustelu on jälleen kerran saanut pohtimaan sitä, miksi niin monen maailaan mahtuu vain musta ja valkoinen. Tai jos tarkkoja ollaan, niin vain valkoinen. Maahanmuuttaja = raiskaava sossupummineekeri, muslimi = pedofiili ja niin edelleen. Ja ihminen, joka vastustaa tällaista kategorisointia ja puhuu ihmisten välisen tasa-arvon puolesta, on auttamatta kukkahattutäti. Yritän kovasti ymmärtää tätä logiikkaa, mutta se ei minulle avaudu.


Maailma kuitenkaan harvoin on yksioikoinen, enemmän asioissa on erilaisia harmaan sävyjä kuin puhtaasti jompaa kumpaa ääripäätä. Kyllä, valitettavasti maahanmuuttajien joukossa on niitäkin, jotka raiskaavat ja niitä, jotka eivät elätä itse itseään. Mutta niin on suomalaistenkin joukossa. Saattaapa joukossa olla jokunen pedofiilikin, mutta niin niitä on meissä suomalaissakin. Ei ketään voi kategorisoida ja leimata pelkän ihonvärin tai uskonnon takia.


Ymmärtävän ja tulkitsevan lukutaidon olemattomuudesta olen ollut suorastaan järkyttynyt. Se, että kansanedustaja tuomion saatuaan julkisesti (ja erittäin ylimielisesti) kyseenalaistaa tuomiosta päättäneiden henkilöiden ammattitaidon on joidenkin mielestä rinnastettavissa siihen, kun taannoin presidentti kommentoi esillä olleen käännytystapauksen olevan yleisen oikeustajun vastainen. Minusta on käsittämätöntä, ettei näiden eroa tajuta - tai haluta tajuta. Lillukanvarsiin sen sijaan takerrutaan hyvin hanakasti. Asiaankuulumattomiin yksityiskohtiin takertuminen sitten varmaankin nostaa egoa mukavasti; pakkohan oma ymmärtämättömyys on jollakin peittää. Toki omakin syy-seuraussuhteiden tajuni on välillä koetuksella, ainakin mitä tulee talouspolitiikkaan. Sen mekanismit ovat varsin monisyiset. Mutta ainakin yritän ymmärtää, niitäkin, joiden kanssa olen eri mieltä.

Kannan kukkaista hattuani ylpeänä. On oikeastaan hyvä, että tulee tilanteita, jotka haastavat oman suvaitsevaisuuden ja jotka panevat pohtimaan omia kantoja juurta jaksain. Nytkin olen joutunut puntaroimaan, leimaanko itse tietyn puolueen edustajat väärinajattelijoiksi asiasta riippumatta. Onneksi voin vakuuttaa, että en. Edelleen mennään asiasisältö edellä.

Aion muuten olla jatkossakin piikkinä kaikenlaisten mielensäpahoittajien lihassa, kukkahattu tiukasti päässä.

P.S. Nokian johtaja Elop "pahoittelee potkuja" ilmoitettuaan Suomen historian suurimmista irtisanomisista. Samalla Elop vakuuttaa, että Nokia on jatkossakin "sielultaan suomalainen". No, muuta suomalaistahan koko yhtiössä ei enää olekaan. Paitsi muotoilujohtaja Marko Ahtisaari. Vai koskiko irtisanomiset häntäkin?
 

11 kommenttia:

  1. Jatko

    Halla-aho on mielipiteillään ja persoonallaan herättänyt runsaasti ärtymystä. Hän käyttää usein tyylilajina ironiaa ja hänet tulkitaan helposti väärin. Esimerkiksi paljon kohua herättäneessä blogijutussa Ihmisarvosta hän luki joutaviksi ihmisiksi myös kielen tutkijat. Sitä ei juuri huomioitu, että hän kuuluu itse tuohon joukkoon. Ihmiset eivät tosissaan kirjoitetussa jutussa luokittele itseään joutaviksi. Hallintovaliokunnan jäsenet ovat todenneet hänen käyttäytyneen valiokunnassa asiallisesti eikä tuoneen esiin käsityksiään. Halla-ahon ansio on, että hän erittelee käsiteltävän asian ja perustelee mielipiteensä. Tätä ei nuo suvaitsevaisiksi ja liberaaleiksi itsensä lukevat tee. Heidän kannanottonsa ovat ennen kaikkea tunteista lähteviä ja niihin vetoavia. En ole nähnyt pätevää analyysiä miksi maahan muuttoa pitää suosia. Halla-ahokaan ei vastusta turvapaikan antamista vainotuille, tai työperäistä maahanmuuttoa silloin kun tulijan ammattitaitoa tarvitaan, ja työllistymimen on selvää. Hänen kritiikkinsä kohteena on liian löysin perustein tapahtuva humanitaarinen muutto. Haavistokin oli presidentinvaalikampanjansa aikana sitä mieltä, että avun tarpeessa olevien auttaminen kotimaisaan on parempi ratkaisu.

    Liberaaleiksi ja suvaisevaisiksi kutsuttuja ohjaa auttamisen halu, joka on syvästi inhimillinen ja hyvä ominaisuus. Sitä esintyy jopa eläinkunnassakin. Siihen liittyy kuitenkin vaara joutua hyväksikäytetyksi ja taipumus selittää parhain päin sellaisetkin asiat joissa on syytä hakea myös muita näkökulmia. Tampereen pizeriapalosta, jossa kuoli kolme ihmistä, syytettin välittömästi rasistisia aineksia. Tutkittaessa juttu paljastui maahanmuuttajataustaisen omistajan järjestämäksi vakuutuspetokseksi.

    Sillä, joka haluaa ymmärtää nykyistä maailmaa ja sen syy- ja seuraussuhteita, on tehtävänä kova työ. Siihen vaaditaan vuosien opiskelu ja tutkiskelu. Historian tuntemisesta on paljon apua. On seurattava monenlaisia viestimiä ja vastenmielistenkin ihmisten tuotoksia on tutkittava henkilökohtaiset tuntemukset mahdollisuuksien mukaan taka-alalle työntäen. Helsingin Sanomat pitää virallisena linjanaan liberalismia ja se on pidettävä mielessä, kun sen uutisia ja varsinkin blogeja lukee. YLE edustaa neutraalimpaa linjaa. Suosittelen Halla-ahon blogin, Scriptan, lukemista. Itse olen monessa kohdin erimieltä hänen kanssaan. Hänen käsityksensä Islamista perustuu sen jyrkimpiin tulkintoihin ja käytäntöihin. Suurin osa islamin uskoa tunnustavista on maltillisia ja paljon on myös varsin maallistuneita, joille uskonto ei niin paljon merkitse.

    VastaaPoista
  2. Keskustelupalstoilla ei juurikaan harrasteta analyyttistä ja perusteltua mielipiteiden vaihtoa. Paremmin sitä löytää paremmin blogeista.

    Kun haluat ymmärtää myös toisinajattelijoita, kerron mitä tiedän ja miten olen nähnyt tämän Halla-aho jupakan.

    Suomessakin oli vielä 1800-luvun alussa jumalanpilkasta maksimirangaistuksena kuolemantuomio. Aikaa myöten rangaistukset lievenivät ajattelutapojen muuttuessa. Viimeiset tuomiot on annettu 60-luvulla. Hannu Salama tuomitiin 1964 julkaistussa romaanissaan Juhannustanssit (kirjallisena ihmisenä ehkä tunnet teoksen) esitetystä jumalanpilkasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kekkonen armahti hänet myöhemmin. Kuvataiteilija Harro Koskinen tuomittiin Helsingin Taidehallissa 1969 esille pannusta teoksestaan Sikamessias sakkoihin. Näiden tuomioiden jälkeen kuka tahansa on saanut esittää Suomessa mitä tahansa uskonnoista.

    Jyllands-Posten julkaisi 2005 Kurt Westergaardin pilakuvia Muhammedista. Jyllands-Posten ilmoitti syyksi julkaisemiseen sananvapauden rajojen koettelun. Julkaisemisen seurauksena muslimimaissa oli väkivaltaisia mellakoita, tappouhkauksia ja Tanskan lähetystön polttaminen Damaskoksessa sekä laajoja tanskalaisten tuotteiden ostoboikotteja. Tarja Halonen ja viisi muuta presidenttiä tuomitsivat mellakoissa esiintyneen väkivallan ja esitetyt uhkaukset. Tanskassa pidetiin sananvapautta suurempana arvona kuin uskonrauhaa, eikä kuvista nostettu syytettä. Päätöksen jälkeen muslimijärjestöt nostivat kunnianloukkauskanteen, joka sekään ei johtanut tuomioon. Länsimaissa yleensä puolustettiin oikeutta julkaista kuvat mielipiteen- ja sananvapauden nimissä. Tosin muslimien tahallista äryttämistä pidettiin typeränä. Suomessa kuvien julkaisuun suhtauduttiin varovasti. Useimmiten ne julkaistiin uutisjutun kuvituksena ja joissakin tapauksissa myös muuten. Syyttettä ei nostettu ketään vastaan.

    Halla-aho kokeili 2008, jolloin hän ei vielä ollut edes kaupunginvaltuutettu tai kansanedustaja, sananvapauden rajoja tuomioon johtaneessa blogikirjoituksessaan, jonka nimi, Muutama täky Illmannin Mikalle, kertoo mistä perimmältään oli kysymys. Mika Illman on valtionsyyttäjä, joka on toimillaan profiloitunut sananvapauden kaventajaksi ja juuri hänen reaktiotaan haluttiin testata. Suomen muslimit eivät reagoineet jutuun mitenkään. Nyt, kun juttu on ratkaistu Korkeimassa oikeudessa, Illman toi julki tyytyväisyytensä siitä, että Korkein oikeus on vetänyt rajan sille kuinka pitkälle valtaa pitävien provosoinnissa voi mennä. Jutussa oli siis perimmältään kyse ihan muusta kuin uskonrauhasta.

    Demokraattisen valtion peruspilareita ovat toisistaan riippumattomat: lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta. Näiden rajojen loukkauksia esiintyy silloin tällöin. Tuorein tapaus lienee ns. isoäitien käännytysjupakakka, jossa Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, jäätyään vähemmistöön Korkeimman hallinto-oikeuden äänestäessä päätöksestä, ohjeisti poliisiylijohtaja Mikko Paateroa ja käännyttämisestä vastaavia poliiseja viivyttämään toimeenpanoa. Sanailun asteelle jääneitä tapauksia on useampia. Vaasan hovioikeuden eläkkeellä oleva presidentti Erkki Rintala on tomioistuinlaitosta koskeneessa haastattelussa sanonut etteivät tuomioistuimet voi olla demokratiassa kritiikin ja arvostelun ulottumattomissa. Tähän näkemykseen yhdytään tuomioistuinlaitoksessa laajemminkin. Hän jopa toivoi, että olisi vapaa kansalaisjärjestö seuraamassa ja arvioimassa tuomioistuimia. Hänellä lienee ollut mielessä joku Effi - Electronic Frontier Finland ry:n tapainen järjestö, joka on perustettu puolustamaan kansalaisten sähköisiä oikeuksia. Tätä taustaa vasten Halla-ahon kannanotto ei ollut mitenkään tavaton, huonosti muotoiltu toki. Korrektia olisi ollut todeta, ettei tuomio ole linjassa vakiintuneen oikeuskäyännön kanssa.

    Jatkuu...

    VastaaPoista
  3. Perussuomalaiset vastustavat nimenomaan hallitsematonta maahanmuuttoa, mikä on suomalaisen hyvinvointivaltion hyväksikäyttöä. Tasa-arvoa eivät varmasti vastusta. Ei meidän pidä olla niin tolkuttoman sinisilmäisiä, että annetaan maahanmuuton tapahtua hallitsemattomasti. Hädänalaisia on toki autettava. Ja muita on autettava omissa kotimaissaan mahdollisuuksien mukaan, kuten Haavistokin tarkoittaa.

    VastaaPoista
  4. Ootko miettinyt, mitä se tasa-arvo voisi loppupelissä myös olla? Esim. sitä, että jokainen maksaisi yle-veroa 140e vuodessa tuloista riippumatta? Tai että jokainen maksaisi tuloveroa 1.000e kuussa tuloista riippumatta? Näinhän ei ole eikä tule olemaan, joten tasa-arvo on tässäkin kohtaa vielä kaukana....

    VastaaPoista
  5. Ja edelleen tähän tasa-arvokysymykseen liittyen: heinäkuun alussa astuu Suomessa voimaan uusi adoptiolaki. Adoptiolapsi saa täysin samat oikeudet kuin saman perheen biologinen lapsi perimysoikeudessa perheen vanhempiin nähden. Kuvittele tilanne, että vanhempasi olisivat adoptoineet perheeseen lapsen esim. sen jälkeen kun sinä olet jo muuttanut pois kotoa. Muita sisaruksia ei ole. (Tai mistäpä tiedän, vaikka olisivat sen tehneetkin.) Sitten vanhempasi kuolevat ja tämä sinulle todennäköisesti varsin vieraaksi jäänyt henkilö (ja mielestäsi täysi vintiö) puolittaa kanssasi sen vanhemmiltasi perinnöksi jäämässä olevan (suuren tai pienen)omaisuuden, jonka olit koko ikäsi kuvitellut periväsi yksin. Voitko tässä(kin) tapauksessa kirkkain silmin olla sitä mieltä, että tasa-arvo on täysin oikeutettua?

    VastaaPoista
  6. ViSiblinille: minusta case Halla-ahon alkuperä oli myös jokseenkin yhdentekevä. Ymmärrän hänen kokeilunsa ja oikeuden logiikan testaamisen. Se ei olekaan kohun ydin, vaan se, mitä kansanedustaja Halla-aho vuonna 2012 suustaan päästi.

    Tähän viimeisimpään kommenttiin: henkilökohtaisesti en ole niin materian perään, että tuollainen minua hetkauttaisi.

    Mutta kyllä - olen sitä mieltä, että adoptiolapsella pitää olla täsmälleen samat oikeudet kuin vbiologisillakin lapsilla. Ei kahta kysymystä.

    VastaaPoista
  7. No nämä tasa-arvoasiat olivatkin näköjään liian monimutkaisia sinun pohdittavaksesi. Onhan se ihan ymmärrettävää, että jos ei ole kysymys omasta hyvästä luopumisesta ja itse on enemmänkin saamapuolella, ei noihin asioihin tarvi paljoa syventyä. Sitä paitsi Suomessa me olemme tasa-arvokehityksessä maailman kärkimaita, ei täällä todellisuudessa mitään tasa-arvo-ongelmia edes ole. Tuossa kuvitteellisessa adoptioasiassa oli kyse paljosta muustakin kuin vain materiasta.

    VastaaPoista
  8. Jopas oli katkeraa kommentointia Anonyymiltä! Mistähän moinen kumpuaa? Pahoitteluni joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Ei suinkaan, vain aivan päinvastoin. Juurihan sanoin, että Suomessa ei ole mitään tasa-arvo-ongelmaa olemassakaan. Katkeria ovat ne, jotka jatkuvasti vinkuvat sen kuvitellun tasa-arvon puutteen perään. Aivan toinen tilanne on jossain etäisemmissä maissa, joissa koirakin on paremmassa asemassa kuin nainen tai tyttölapsi. Mieti sitä.

    VastaaPoista
  10. Sitähän minä juuri mietinkin, monessakin postauksessa olen puhunut ihmisten välisen tasa-arvon puolesta - ja tulen puhumaan jatkossakin.

    VastaaPoista
  11. No ei suta sitten väittelykaveria saanut, vaikka kuinka yritin heittää vettä myllyyn ;).

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!