Takatalvi

Yöllä oli satanut lunta. Paljon. Aamulla ei auttanut muu kuin kiskoa jalkaan mahdollisimman pitkävartiset talvisaappaat ja lähteä kahlaamaan. Marras-joulukuussa olisin ollut innoissani, mutta nyt olo oli lähinnä tyrmistynyt, vaikken erityisemmin edes pidä keväästä. Luonto oli iskenyt oikean suoran vyön alle.

Kuusivuotiasta poikaani ei takatalvi haitannut. "Ihanan jouluinen sää! Katso äiti, miten pehmeää lunta!", poika hihkui ja telmi lumessa koko lapsen tarmollaan. Minä murisin jotakin epämääräistä pojalle vastaukseksi. 

Tapahtuma pani miettimään. Lapsi osaa ottaa asiat asioina eikä kiukuttele sellaiselle, mihin itse ei voi vaikuttaa. Lumi on ihan asia, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Miksi rakastaa lunta marraskuusta maaliskuuhun mutta nyrpistää sille nenäänsä huhtikuussa? Sama koskee sadetta. Itse olen taipuvainen käyttämään kurjaa säätä tekosyynä sisälle jäämiseen. Poikani vetää sadevaatteet niskaan ja lähtee vesileikkeihin. Asennekysymys!

Joskus tietysti tulee lapsellakin raja vastaan. Viime viikolla poika sai klassisen itku-potkuraivarin, kun suunnitelmiin tuli muutos ja odotettu pajunkissojen haku uhkasi mennä mönkään. Minä jalkavaivaisena en uskaltanut riskeerata ja lähteä hyppimään pitkin ojanpohjia. Vaikka kuinka pahoittelin asiaa, poika kiukkusi, täysin ymmärrettävästi: "Sinä ja sun jalkasi! Miksi se ei IKINÄ parane?!" Teki mieli heittäytyä lattialle pojan viereen karjumaan turhautumistani koko maailmalle. 

Onneksi ystäväni pelasti tilanteen, ja saimme kuin saimmekin ison kimpun pajunkissoja virpomisvitsoiksi ja maljakkoon koristeiksi. Vaikka pojan helpottunut hymy illalla nukkumaan mennessä että ystäväni kaunis ele tekivät minut onnelliseksi, silti sisälläni vihlaisi: lapsi on joutunut kuluneen vuoden aikana aivan liian usein luopumaan ja siirtämään asioita siksi, etten minä voi jalaltani tehdä milloin mitäkin. Muutaman viikon takainen polven loukkaantuminen oli ennnen muuta paha henkinen takatalvi - ehkä siksikin yöllinen säidenhaltian jekku tuntui niin kohtuuttomalle.

Kevät on kuitenkin tulossa. Hiljaa ja hitaasti mutta varmasti. Huhtikuu on hullu ja oikukas. Jos olisin Lauri Tähkä, vertaisin sitä varmasti naiseen. Nyt vaikenen viisaasti.