Järjetön

Varkaudessa puukotettiin teinityttö kuoliaaksi. Tuntematon mies iski veitsellä. Oli päättänyt tappaa jonkun päästäkseen "pois yhteiskunnasta". Hoitoon. Puukottaja oli pitkäaikainen mielenterveyspotilas. 

Ensimmäinen ajatus uutisen kuultuani oli, että maailma on pirun pelottava paikka. Järjetön. Keskellä kirkasta päivää voi vaarattomalta näyttävä satunnainen ohikulkija käydä kimppuun ja tappaa. Miten sellainen on mahdollista? Eivätkö tarinat metsissä vaanivista hulluista päällekarkaajista olekaan hätävarjelun liioittelua? 

On paljon asioita, joita tulee varottua ja pelättyä ja joista tulee lasta varoitettua. Älä lähde vieraan matkaan, vaihda tarvittaessa puolta, älä ui yksin liian syvälle, muista katsoa tuleeko autoja kun ylität tien. Varo liedellä kiehuvaa kattilaa. Pese kädet. Muista lukita ulko-ovi yöksi. Ja niin edelleen. Mutta miten opettaa ja oppia itse kohtaamaan sellaisia järjettömiä asioita, joita ei voi mitenkään ennakoida? Miten sitä uskaltaa päästää lapsi maailmaan, edes askel kerrallaan, kun mitä tahansa voi sattua koska tahansa? Miten järjestää palaset omassa pääkopassa, kun perusturvallisuus järkkyy? 

Ei elämää voi pelätä.

Kun Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat tapahtuivat, en ollut lähelläkään kyseisiä kouluja. Silti olin molemmilla kerroilla koulussa. Tuli valtava tarve suojella oppilaita maailman pahuudelta - ja samalla mieleen hiipi ajatus, että se paha voi asua jossakussa omassakin oppilaassa. Pelotti. Mietin, minne mennä ja miten toimia, jos vastaava tilanne osuu kohdalle.

Jotenkin minä ymmärrän Varkauden puukottajaa, koulusurmaajia, perhesurmaajia... tietyllä tapaa minä ymmärrän jopa norjan joukkosurmaaja Breivikia. En hyväksy teoista ainuttakan, mutta ymmärrän, että systeemi ei toimi. Kaikilla surmaajilla on ollut järjettömyydelle syy. Heillä on ollut paha olla. Käsittämättömän paha. Liian paha. Kukaan ei ole huomannut, ymmärtänyt, ei osannut auttaa. Tai ei ole ollut resursseja. On annettu resepti kouraan ja sanottu, että pärjäile. Ja kun on tarpeeksi paha olo, ei jaksa taistella. Ajautuu epätoivoon. Mieli järkkyy, se pakenee harhoihin. Järjettömyyteen.

On surullista, ettei hyvinvointiyhteiskunta auta kansalaisiaan. Apua on vaikeaa saada. Yhtälöön pitää lisätä vielä se, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu tukeutua muihin ihmisiin, vaan on kunnia-asia pärjätä omillaan. Pinnistellään viimeiseen saakka, pimahdetaan. Tartutaan puukkoon, aseeseen ja tehdään peruuttamattomia, järjettömiä asioita.

Tähän maahan arvitaan lisää ennaltaehkäisevää ja etsivää mielenterveys-, perhe- ja nuorisotyötä. Tarvitaan kuuntelevia korvia ja auttavia käsiä. Tarvitaan ammattilaisia, mutta myös läheisiä. Ja koko kylä kasvattamaan lapsia.

Ei maailmasta kai koskaan tule ideaalista onnelaa, josta kaikki suru, pahuus ja onnettomuudet olisivat poissa. Mutta jos jotakin voisi tehdä lähimmäistensä hyväksi. Tuttujen ja tuntemattomien. Kannattaa politiikassa heitä, jotka eivät ole ajamassa alas vähäisiäkin terveys- ja sosiaalipalveluja. Katsoa naapuria silmiin, kysyä, mitä kuuluu. Opettaa lasta pitämään huolta kaveristakin. Opettaa lasta pyytämään apua. Ei saa olla liian ylpeä, kukaan ei pärjää kaikessa yksin. Pitää puhua. Itkeä saa. 






Syvä osanottoni Varkauden puukotuksen uhrin omaisille, ja kaikille muillekin, jotka ovat menettäneet läheisensä kaikissa käsittämättömissä veriteoissa.