Kirjan kohtalo

Olen pari päivää pohdiskellut "viran" puolesta kirjan tulevaisuutta - etenkin sähköisen kirjan. Niitä myydään perinteisten painettujen teosten rinnalla yhä enemmän, sillä lukulaitteet kehittyvät, yleistyvät ja halpenevat. Kustantamot niin Suomessa kuin maailmallakin pohtivat asemaansa ja mahdollisuuksiaan e-kirjamarkkinoilla. Sähköisessä kirjassa sanotaan olevan kirjallisuuden tulevaisuuden, mutta samalla pelätään perinteisen kirjan kuolemaa.

Eittämättä sähköisellä kirjalla on puolensa. E-kirjat (lukulaitteet) ovat kevyitä kantaa eivätkä ne vie paljon tilaa. Laajankin lomalukemiston saa helposti mukaansa. Kirjat ovat kaikkien saatavilla nopeasti ja helposti. E-kirjojen myötä ei enää tarvitse tapella yliopiston kirjastolla kurssikirjoista, vaan jokainen saa haluamansa ja (mikä parasta!) voi lukea kirjaa tunkkaisen lukusalin sijaan lukea itse valitsemassaan paikassa.

Lukulaitteet myös mahdollistavat muistiinpanojen tekemisen kirjaa lopullisesti sotkematta. Sähköisten kirjojen sanotaan olevan paperisia sisariaan ympäristöystävällisempiä, koska ne kuluttavat sähköä varsin maltillisesti eikä kirjanvalmistuksesta synny samanlaisia kustannuksia kuin painotuotteen teosta. Totta kai lukulaitteiden valmistus kuluttaa luontoa, mutta yhdellä lukulaitteella voi lukea tuhansia kirjoja, joten kirjakohtaiset ympäristöhaitat jäävät vähäisiksi. Lisäksi e-kirjojen lukuominaisuudet kehittyvät koko ajan esimerkiksi iPadin ja iPhonen kaltaisissa monitoimilaitteissa - voi olla, että erilliset lukulaitteet ovat pian historiaa.

E-kirjojen ehdottomiin etuihin painettuun sisareensa verrattuna kuuluu se, että sähköisiin aineistoihin saa liitettyä joko suoraan tai epäsuorasti teokseen liittyvää lisämateriaalia: esimerkiksi työohjeita voidaan animoida tai videoida tai tekstiin voidaan liittää aiheeseen liittyvää lisämateriaalia kuten erilaisia hakutoimintoja, sanastoja, asiaa syventävää taustamateriaalia jne. Kirjasta voidaan valmistaa myös esimerkiksi valmis sitaattikokoelma, jota lukija voi helposti jakaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Onpa e-kirjoihin laadittu lisämateriaaliksi jopa niin sanottuja booktrackeja: tekstiin on liitetty kulloiseenkin teemaan liittyvää äänimaailmaa tai musiikkia rikastamaan lukukokemusta. 


Kaikkineen sähköinen kirja kuulostaa varsin kiinnostavalta ja toimivalta.

Mutta kirja onkin tunneasia.

Oma suhteeni kirjaan on vanhanaikainen ja erittäin tunnepitoinen. Rakastan paperin rapinaa, painomusteen ja pölyn tuoksua, hiirenkorvia, kirjan tuntua kädessä. Kuluneen sloganin mukaan kirja on avain lukemattomiin maailmoihin. Tarina tulee lähemmäksi, kun minun ja sen välissä ei ole kliiniseltä vaikuttavaa konetta. 

Painetulla kirjalla on minulle esineenä itseisarvo.


Diginatiivit eivät ajattele samalla tavalla. Nuoriso käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa sujuvasti jo ennen kuin oppii lukemaan. Heille sähköinen kirja tulee varmasti olemaan yhtä luonteva käytettävä kuin mikä tahansa mediateksti. Heille tekniikka ei ole este eikä edes hidaste, vaan mahdollisuus. Nettisukupolvi on kasvanut tyystin toisenlaisessa maailmassa kuin me hiukan vanhemmat. On tutkittu asia, että nuorten lukutaito on erilaista kuin vielä vuosikymmen tai pari sitten. Silmäilevä ja etsivä lukutaito on yhä tärkeämpää pirstaleisessa maailmassa. Tekstit muuttuvat fragmentaarisemmiksi. Niiden lukemisen lapset ja nuoret osaavat vanhempiaan paremmin; ymmärtämistä sen sijaan sopii kaikenikäisten harjoitella. 

Tulevaisuuden aikuiset ehkä kokevat kätevämmäksi luekea kirjansa sähköisessä muodossa; paperisen painotuotteen mukana kuljettaminen on paljon työläämpää. Painetulla sanalla on silti arvonsa. Voi olla, että jossakin tulevaisuudessa painetusta kirjallisuudesta tulee pienenevän piirin harrastus ja e-kirja on niin sanottu pääasiallinen kirjallisuuden julkaisumuoto - mitä ikinä se vaikkapa 500 vuoden päästä tarkoittaakaan. En silti usko, että painetut kirjat tulevat ainakaan kovin nopeasti kokonaan häviämään. Poltammehan edelleen kynttilöitä, vaikka valo tulee sähkölampuista; taloissa on takkoja, vaikka lämmitys hoidetaan sähköisesti; rosvopaistia valmistetaan perinteisin menetelmin, vaikka einekset on keksitty ja cd-levyjä ja jopa vinyylejä ja savikiekkoja ostetaan ja kuunnellaan, vaikka mp3 ja Spotify on keksitty. 


Sähköisten kirjojen voittokulkua ainakin toistaiseksi hidastavat tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset, hintapolitiikka sekä lukulaitteiden, jakelukanavien ja ohjelmistojen kehityksen ennakoimattomuus. Kun ostaa painetun kirjan ja laittaa sen hyllyynsä, voi olettaa sen olevan siinä vielä 50 vuodenkin kuluttua, ellei onnettomuuksia tapahdu. Sähköisen kirjan hankkija ei voi olla omistuksestaan varma edes viittä vuotta eteenpäin - voi olla, että viisi kuukauttakin on tässä kehityksessä pitkä aika.


Vaikka epävarmuustekijöitä on monia, haluan suhtautua e-kirjoihin avoimin mielin. En näe sähköistä kirjaa uhkana painetulle kirjalle. Muodot ovat erilaisia, rinnakkaisia. Niitä käytetään erilaisiin tarkoituksiin. Kesämökillä on hauskaa maata laiturinnokassa pokkari kädessä, mutta työmatkalla on ehkä miellyttävämpää lukea ammattikirjallisuutta joka tapauksessa mukana olevalta laitteelta.

Koska kirja on tunneasia, moni ajattelee painettu - säköinen -jaottelua vastakkainasetteluna. Lähtökohta on mielestäni väärä. Kyseessä on jatkumo. Ensin olivat kiveen hakatut hieroglyfit, sitten kirjoitettiin käsin pergamentille ja paperille, keksittiin painokoneet... sähköinen kirja on osa kehitystä. Muoto muuttuu, merkitykset eivät niinkään. 

Joskus e-kirjoista puhutaan, kuin kirjan kohtalonhetket olisivat käsillä juuri ja nyt. Niin ne ovatkin, ellei kirja mukaudu kehitykseen. Nuoriso lukee yhä vähemmän. Jos sähköinen julkaisuformaatti on se keino, jolla ihmiset innostuvat (taas) lukemaan, en näe mitään syytä jarruttaa kehitystä.