Suurnaisia

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canth on ainoa suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivä. Siksi mieleen tulee aina näin maaliskuun yhdeksäntenätoista liputtaa kaikille muillekin ansioituneille siskoille.

Vaikka tasa-arvoa ajaneita suomalaisnaisia on useita, Canthin saavutukset ovat omaa luokkaansa. Toki Canhtin eduksi on laskettava otollinen aika: 1800-luvun viimeiset vuosikymmenet olivat nuorsuomalaiselle sosialistille ja naisasianaiselle, eikä jälikäteen arvioitaessa siitäkään ole haittaa, että Canth oli lajinsa ensimmäinen Suomessa. Oikeastaan Canthin ajama tasa-arvo oli enemmänkin ihmisten kuin vain sukupuolten välistä, mikä tekee erityisen hienoa ja kaukonäköistä. Canthilaista mentaliteettia tarvittaisiin vielä 2010-luvullakin.

Lisäksi Canth eli niin kuin uskoi ja taitavana sanankäyttäjänä sai äänensä kuuluviin laajalti. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka hän ehti kaiken: ison perheen yksinhuoltajuudesta ja kaupanhoidosta huolimatta hänellä liikeni aikaa ja paloa monenlaiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Canthin jättämä jälki suomalaiseen kirjallisuuteen ja yhteiskuntaan oli merkittävämpi kuin aluksi osattiin ajatellakaan. 

Vieläkään Canth ei mielestäni nauti sellaista arvostusta, jonka hän ansaitsisi. Verrataanpa. Mitenkään vähättelemättä Sibeliuksen musiikin neroutta voi sanoa, että helppoa lieni säveltäjällä, kun vaimo hoiti kotiasiat. Taiteilija sai vapaasti keskittyä parantamaan maailmaa (Suomea) ja säveltämään musiikkia. Toista oli Canthilla. Ensin työ, sitten lapset - ja vasta sitten kirjoittaminen. Ja kaiken tämän hän hoiti mallikkaasti. Kuka mies pystyisi samaan? (Varmasti monikin, jos pakon eteen joutuisi. Toisaalta, ei kaikista naisista olisi hyppäämään Minnan saappaisiin.)

Pohdin päivällä, ketkä muut suomalaiset vaikuttajanaiset ansaitsisivat oman liputuspäivänsä. Mieleen nousi neljä naista.

Ensimmäinen liputettavani on YK:n apulaispääsihteerinäkin toiminut Helvi Sipilä, joka kuuluu ehdottomasti tasa-arvon uranuurtajiin. Sipilän professionaalinen ja poliittinen ura oli merkittävä, mutta tärkein saavutus lienee YK:n Naisten kehitysapurahaston alullepaneminen. Olen vakaasti sitä mieltä, että Sipilää ei arvosteta Suomessa tarpeeksi.

Toinen liputuspäivän ansaitseva nainen olisi mielestäni kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson. Hänen taiteensa on varmasti yhtä merkittävä osa suomalaista identiteettiä kuin Sibeliuksen musiikki tai Seitsemän veljestä. Janssonin taide kaikkineen kantoi suvaitsevaisuuden sanomaa. Kolmas liputettavani on Janssonin lailla taiteilija ja avoimesti homoseksuaali nainen, kirjailija, näytelmäkirjailija ja näyttelijä Pirkko Saisio. Finlandia-palkinnolla palkittu Saisio on paitsi tyyliltään tunnistettava ja suomalaista kirjallisuutta uudistava hahmo, myös taiteensa kautta merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vaikka aika ja tyyli ovat toisia, näen Saisiossa paljon canthilaista.

Neljäs liputettava nainen minun listassani olisi ensimmäinen naispresidenttimme Tarja Halonen (niin paljon kuin näitä nais-etuliitteitä inhoankin), joka on paitsi murtanut urallaan useita lasikattoja meidän nuorempien naisten tieltä, on muutenkin tehnyt pyyteetöntä työtä sekä kansakuntamme että suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon teemojen eteen. Eikä työ varmastikaan ole vielä lopussa, vaikka presidenttikaudet ohitse ovatkin. 

Presidenttiys on ollut niin miehinen vallan instituutio, ettei Helvi Sipilän aikaan 1980-luvulla voitu vielä oikeasti uskoa naisen yltävän moiseen virkaan koskaan. Onneksi meillä on ollut Elisabeth Rehnin ja Tarja Halosen kaltaisia rohkeita naisia seuraamassa Minna Canthin ja Helvi Sipilän viitoittamaa tietä. On mielenkiintoista nähdä, kuka tai ketkä seuraavista naissukupolvista nousevat samanlaiseen asemaan.

Vaikka valitsin liputettaviksi naisiksi nämä kolme, mieleen nousi muitakin omalla tavallaan ansioituneita naisia: Armi Ratia, Paola Suhonen, Leena Palotie, Outi Hovatta, Sirkka Hämäläinen, Sinikka Salo, Satu Hassi, Helena Ranta, Paula Vesala... listaa voisi jatkaa pitkään.

Jokaisella naisella on kerrottavanaan omanlaisensa tarina. Jokaisella on omat vahvuutensa, joilla edistää ihmisten välistä tasa-arvoa. Uskonpa, että jos Minna Canth eläisi nyt, hän saattaisi hävetä sitä, kuinka laiskoja me nykynaiset olemme ajamaan yhteistä hyvää. Meistä on tullut mukavuudenhaluisia, nautimme saavutetuista eduista. 

Helvi Sipilän työ jatkuu: Suomen UN Womenin kautta voit auttaa niitä naisia, joille tasa-arvo on vielä kaukainen unelma.